tiistai 19. syyskuuta 2017

Rehtori, rahakirstun vartija, kirjanpitäjä, sihteeri, opettaja, yleismies jantunen, autokuski, prinsessa...

Uuden kouluvuoden aloitus oli melkoinen urakka! Samalla, kun yritin itse saada kaikki tarvittavat asiat hoidettua ennen ensimmäistä koulupäivää, vastuullani oli uusien opettajien työhönperehdyttäminen. Ja nyt siis pitää muistaa, että puhutaan opettajista, jotka eivät ole ensimmäistäkään oppituntia ikinä pitäneet, eivätkä ole saaneet opettajankoulutusta... Kun vielä siihen lisätään, että koululla ei välttämättä ole parhaat mahdolliset resurssit esim. oppikirjojen suhteen, piti pistää mielikuvitusta ja kokemuksen tuomaa osaamista todella peliin, että sai opettajille tarjottua edes jonkinlaiset edellytykset aloittaa työnsä. Ennen oppilaiden tuloa meillä oli vajaa viikko aikaa valmistautua heidän vastaanottamiseen.

Käytännössä tuo valmistautumisviikko meni siten, että päiväsaikaan tein parhaani auttaakseni opettajia ensin oppikirjojen löytämisessä. Se oli muuten ihan käsittämätön urakka, vaikka kaikki kirjat olivatkin nätisti kirjaston hyllyissä. Jostain ihmeen syystä kun kirjoissa ei ole mainittu, minkä luokan oppikirjasta on kyse... Ja tietysti osa kirjoista loisti poissaolollaan - olivat vielä matkalla jossakin Usan ja Kosraen välillä. Kun kirjat oli löytynyt (tai jääneet löytymättä), oli aika laatia vuosisuunnitelmat. Siinä vaiheessa kaivettiin netistä opetussuunnitelmaa ja yritettiin päättää, miten yhdysluokkatyöskentelyssä kunkin oppiaineen osalta toimitaan - opetetaanko kaikille samaa, vai mennäänkö vuorovuosisysteemillä. Lopuksi alettiin vääntää ensimmäisen viikon tuntisuunnitelmia. Omat työni jäi melko vähälle, kun vähän väliä joku oli toimistossa pyytämässä apua. Ja minun tehtävänihän oli tässä vaiheessa ennen kaikkea tehdä kaikkeni, että uudet opettajat pääsevät työhönsä kiinni. Niinpä omat työpäiväni jatkuivat pitkälle iltaan sen jälkeen, kun opettajat olivat saaneet oman päivän urakkansa hoidettua.

Onneksi olen oppinut jo kauan sitten kokkaamaan aina kerralla niin paljon, että siitä syö monta kertaa. Taisin ensimmäisen työviikon aikana kokata tasan kaksi kertaa... Yhtenä iltana istuin toimistossa tekemässä omia töitäni, kun opiskelijalähetti tytöt tulivat toimistoon kysymään, voisivatko he jotenkin auttaa. Heidän tarjouksensa lämmitti kovasti mieltä, mutta hommani olivat sellaisia, että niissä ei pystynyt auttamaan. Niinpä he sitten kysyivät, voisivatko he tuoda minulle ruokaa, kun aikoivat itselleen kokkailla. Sekös vasta mukavalta tuntuikin! Pian edessäni oli lautasella vastapaistettua maissileipää papujen kera. Siinä vaiheessa piti jo silmäkulmaa pyyhkäistä... Ihania opiskelijalähettejä minulla!!!

Opettajien lisäksi minä olen siis ainoa työntekijä koko campuksella. Minun vastuulla on mm. kaikki toimistotyöt. Ensin otin vastaan oppilaiden rekisteröitymiset tälle lukuvuodelle. Täällä jokainen oppilas ilmoittautuu (siis vanhemmat ilmoittavat) joka vuosi uudelleen kouluun, täyttää rekisteröitymislomakkeen ja maksaa rekisteröitymismaksun. Vielä koulunaloituspäivänä otin vastaan uusia rekisteröitymisiä. Opettajat (eikä kukaan muukaan) eivät siis tienneet etukäteen montako oppilasta luokassa lopulta tulisi olemaan. Kun oppilaat on tiedossa, pidän yllä oppilasrekisteriä, mikä onkin ihan oma mielenkiintoinen hommansa. Täällä kun oppilaan nimi saattaa muuttua vuosien varrella useampaankin kertaan ja osa oppilaista ei suinkaan asu vanhempiensa kanssa vaan jonkun sukulaisensa kanssa. Niinpä jokainen uusi oppilas joutuu tuomaan syntymätodistuksensa, jotta voimme varmistaa oppilaan oikean nimen.

Yksityiskoulussa kun ollaan, minun tehtäväni on kerätä vanhemmilta koulumaksut kuukausittain. Joka kuukausi lähetän koteihin "tiliotteen", mistä vanhemmat näkevät, paljonko heillä on maksettavaa. Suurin osa vanhemmista hoitaa maksut ajallaan, mutta osalla vanhemmista tahtoo maksut jäädä rästiin ja yhdenkin tytön vanhemmilla oli melkoinen urakka maksaa lähes kaikki viime vuoden koulumaksut kesän aikana, jotta he saivat rekisteröityä tytön täksi vuodeksi. Vanhat maksut kun pitää olla maksettuna ennen kuin voi rekisteröityä. Eikä oppilas saa edes keväällä todistusta ennen kuin maksut on hoidettu.

Osa vanhemmista ei kykene maksamaan lastensa koulumaksuja lainkaan. Joidenkin oppilaiden sukulaiset sponsoroivat heitä ja lopuille pyrimme löytämään sponsorit ulkomailta. Rehtorina minun odotetaan hankkivan nämä sponsorit... Onneksi edellinen rehtoripariskunta on ja yksi edellinen opiskelijalähetti ovat olleet suureksi avuksi ja he ovat hankkineet sponsoreita USA:sta ja sponsoroivat myös itse. Mutta ei haittaisi, vaikka meillä olisi muutama sponsori "varastossa", kun aina välillä tulee yhteydenottoja vanhemmilta, jotka haluaisivat lapsensa meidän kouluun, mutta heillä ei ole siihen varaa.

Sen lisäksi, että otan vastaan maksuja, kulutan myös sujuvasti koulun rahoja. Palkkojen/opiskelijalähettien kuukausirahojen jälkeen suurin menoerä on sähkö. Se on käsittämättömän kallista täällä saarilla. Kuukaudessa menee helposti 700 $ sähköön, eikä sekään välttämättä riitä. Haaveissa olisikin saada tänne niin pian kuin mahdollista aurinkopaneelit tuottamaan campuksella tarvittavan sähkön. Näin voisimme tarjota myös opiskelijaläheteille lämpimän suihkun eikä inhottavan rehtorin tarvitsisi olla nipottamassa ilmastointilaitteiden käytöstä...

Vaikka rehtorin työ on työllistänyt ainakin näin alkuvaiheessa enemmänkin kuin täyspäiväisesti, en silti ole pystynyt pysymään täysin erossa opettamisestakaan. Pari uutta oppilasta ovat tarvinneet kipeästi lisäapua lukemisessa ja kielen kanssa. Kumpikaan ei puhunut juuri lainkaan englantia koulun aloittaessaan ja vaikka kyseessä on kakkos- ja kolmosluokkalaiset, lukeminenkaan ei sujunut. Mikä ei ollut sinänsä yhtään yllättävää, kun englanninkielen kirjain-äänne -vastaavuudet eivät olleet ollenkaan hallussa. Niitä on nyt kovasti opeteltu ja kolmasluokkalainen on jo päässyt hyvin jyvälle englanninkielisen tekstin lukemisesta, vaikka hän ei lukemaansa vielä juuri pystykään ymmärtämään. Siinä lukiessa kartutetaan samalla sanavarastoa. Tokaluokkalaisen kohdalla saa tehdä huomattavasti enemmän töitä. En ole ollenkaan varma, osaako hän lukea äidinkielelläänkään, mutta vähitellen hän alkaa lukemaan lyhyitä kolmekirjaimisia sanoja, kun ensin tavaa sanan äänne kerrallaan.

Kun kerran campukselta ei löydy muita työntekijöitä, tarkoittaa se sitä, että periaatteessa minä olen vastuussa kiinteistöistä, autoista, pihasta, irtaimistosta, kaikesta mahdollisesta! Onneksi seurakuntalaisilta löytyy rutkasti auttavaa mieltä ja erityisesti Larry on ollut suureksi avuksi. Hän on ilmoittanut, että mitä ikinä apua tarvitsen käytännön asioissa, hän tulee ja auttaa. Hän on siis huoltanut autoja, leikannut nurmikkoa, vaihtanut ovien lukkoja, korjannut pyykkikoneen, vaihtanut rikkinäisen ilmaistointilaitteen uuteen, vaihtanut loisteputkilamppuja, nikkaroinut milloin mitäkin pientä tarvittavaa, juossut asioilla puolestani, ruokkinut rottia myrkkyherkuilla, roudannut roskia kaatopaikalle jne, jne...

Vaikka apuja onkin ilahduttavasti tarjolla, silti sitä tuntee itsensä melkoiseksi yleismies jantuseksi niin monesti. Pari viikkoa sitten jouduin hyppäämään koulukyytikuskiksikin. Koulun alettua pastori ajoi koulukyydit, mutta hän irtisanoutui työstään ja samalla myös kuskin hommasta. Kun uutta kuskia ei siihen hätään löytynyt, aloin minä ajaa aamulenkin pakettiautolla ja Aaron, yksi opiskelijalähettimme, ajaa iltapäivälenkin isommalla avolavapakulla, jonka lavalle Larry nikkaroi penkit ja katoksen sadetta/aurinkoa vastaan. Minä kun en viihdy noiden isompien autojen ratissa, niin iltapäivälenkki jää automaattisesti muiden hoidettavaksi. Tosin meidän pakun laturissa on jotain hämminkiä ja se ei lataa akkua kunnolla. Niinpä tuossa yhtenä aamuna, kun yritin käynnistää pakua, se ei suostunut käynnistymään. Onneksi seurakunnalla on myös paku, joten sain Larrylta sen avaimet ja pääsin ajamaan lenkin. Larry tsekkasi koulun pakun tilanteen, latasi akkua ja kävi koeajolla. Kuvittelin hänen ladanneen akun, mutta kun seuraavana aamuna yritin käynnistää sitä, ei se edelleenkään suostunut käynnistymään. Nyt tiesin, että seurakunnan pakussa ei ole polttoainetta riittävästi, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hypätä avolavapakun rattiin, ajaa Larryn talolle, herättää Larry ja pyytää hänet kuskiksi lenkille. Itse lähdin seuraneidiksi... Onneksi nyt näyttää siltä, että kuun vaihteessa saamme uuden kuskin, kun saamme uuden pastorin, joka lupasi tarvittaessa alkaa ajamaan kyydit!

Kun tässä on monenlaiseen hommaan joutunut mukaan, niin täytyy sanoa, että kyllä tuosta "tittelivalikoimasta" yksi on ylitse muiden - prinsessa! Kiitos meidän ihanien oppilaiden... Meidän asunnot ovat vanhan koulurakennuksen toisessa kerroksessa. Monesti, kun lounastauon jälkeen palaan toimistoon ja laskeudun portaat alas, portaiden alapäässä on joitakin oppilaita tekemässä tehtäviään. Kerran, kun laskeuduin alas, yksi tytöistä totesi toisille: "Tehkää tilaa, prinsessa saapuu". Nauroin moiselle toteamukselle, mutta kun seuraavana päivänä sama toistui, pysähdyin ja totesin, että itseasiassa prinsessahan kuulostaa oikein mukavalta. Sehän on lähestulkoon sama kuin rehtori (principal). Siitä lähtien tytöt ovat kutsuneet minua rehtorin sijasta prinsessaksi. 👸


perjantai 8. syyskuuta 2017

Hawaii

Kiireistä on rehtorin elämä ollut! Mutta vihdoin on taas aikaa palata hieman ajassa taaksepäin ja kurkistaa, mitä kaikkea uuteen työhöni on jo ehtinyt sisältyä. Kuten jokainen minut tunteva tietää, matkustaminen on yksi rakkaista "harrastuksistani". Niinpä en yhtään pistänyt pahaksi, että uusi työni vei minut heti alkajaisiksi Hawaijille vuotuiseen rehtorikokoukseen ja vastaanottamaan uudet opiskelijalähetit. Tässä pieniä makupaloja tuolta reissulta.

Principal's life has been busy! But finally I have some time to look back and check what's all my new work has been. As all who really know me, know that I love traveling. So I didn't mind that I "had to" travel to Hawaii to our annual principals meeting and new student missionaries orientation. Here are some shots from Hawaii trip.

Rehtorikokous ja orientaatio pidettiin Hawaii Mission Academyn tiloissa Honolulussa. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin Hawaijille ja mieleen nousi muistot lapsuudesta, kun tohkeissaan puhuttiin Honolulusta, vaikka minulla ei ainakaan ollut pienintäkään hajua, että sellainen paikka on oikeasti edes olemassa... Nimi vaan kuulosti niin hassulta!
Meetings and orientation were in Hawaii Mission Academy in Honolulu. That was my first time in Hawaii and remembered my childhood when we were talking about Honolulu, though at least I didn't have an idea that it was a real city... The name just sounded so funny!

Uudet opiskelijalähetit siunattavana tehtäväänsä jumalanpalveluksessa Kailuan kirkossa.
New student missionaries in Kailua church where they were dedicated to their mission.

Vehreiden Pohnpein ja Kosraen jälkeen Hawaijin kuivuus ja karuus näytti niin erilaiselta mihin silmä oli tottunut. Pohnpein lapset eivät edes tienneet, mitä kaktukset ovat ja Hawaijilla ne ovat paikoitellen lähes ainoa kasvillisuus.
After living in green and fresh Pohnpei and Kosrea, dry and bald Hawaii was so different my eyes were used to. Children of Pohnpei didn't even know what are cactuses and in Hawaii those are the only plants in some places. 

Sapatti-iltapäivällä patikoimme Makapuu Pointin majakalle ihailemaan maisemia.
On Sabbath afternoon we hiked to the Makapuu Point Lighthouse to enjoy the view.

Näkymä huipulta toiseen suuntaan.
The view to another side.

Ja vielä kolmanteenkin suuntaan...
And to the third side...

Sapatti-iltapäivä jatkui Sandy beachillä mm. picnicin merkeissä.
We continued our Sabbath afternoon at Sandy beach and had a picnic there.

Tämä kaveri ei tainnut olla saimaannorppa... Mutta rento kaveri se oli ja uni näytti maistuvan, vaikka turistit kävi kuvaamassa ihan vieressä.
This fellow was not a Saimaa ringed seal...But it was relaxed and enjoyed napping even when tourists took pictures right next to it. 


Yhtenä aamuna tuli patikoitua Diamond Headille ihailemaan auringonnousua ja hienoja maisemia.
One morning we hiked up to the Diamond Head to enjoy sunrise and gorgeous view.

Alhaalla siellä jossakin näkyi majakka.
Some where down there was a lighthouse. 

Näkymä Honoluluun. Kaupungilla tuli käytettyä aikaa aina kun vain mahdollista, sillä pikkusaarella vuoden asumisen jälkeen oli todella tervetullutta päästä shoppailemaan "oikeisiin" kauppoihin. Vaatteita tuli ostettua niin paljon, että ne täyttivät uuden lentolaukun.
Honolulu. I used a lot of time for shopping. After living in a small island I enjoyed shopping in the "real" stores. I bought so much new clothes that they filled my new cabin size suitcase.

Tässä Kosraen uudet opettajat rehtorinsa kanssa.
Here are the new teachers of Kosrae with their principal.

Ja tässä kaikki Guam-Mikronesian lähetyksen koulujen rehtorit ja apulaisrehtorit.
And here are all the principals and vice principals of Guam-Micronesian Mission schools.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Muutto Kosraelle

Tiedän, blogi laahaa nyt pahasti jäljessä, mutta viimeinen reilu kuukausi on ollut niin kiireistä, että en ole edes yrittänyt uhrata ajatustakaan bloggailuun. Tässä nyt kuitenkin ensimmäisiä kuulumisia Kosraelta. Lisää tulee, kunhan aikaa järjestyy...

Kesäkoulu Pohnpeilla päättyi 14.7. ja samana päivänä hyppäsin lentokoneeseen ja muutin Kosraelle. Sitä ennen oli tosin pitänyt hoitaa monta asiaa, että sai elämänsä Pohnpeilla pakettiin ja oli valmis muuttamaan. Vaikka paljon tuota maallista omaisuutta ei mukana ole, kun valmiiksi kalustetussa ja muutenkin varustetussa asunnossa on saanut asua, niin yllättävän paljon sitä kaikenlaista on ehtinyt kertyä vajaan kahden vuoden aikana. Enimmäkseen muutettavat asiat oli tietysti vaatteita. Kun matkustusvälineenä on lentokone, on mukaan otettavan tavaran määrä erittäin rajallinen. Päätin kuitenkin pakata mukaan kaksi matkalaukkua ja maksaa suosiolla toisesta 70 dollaria, jotta sain kaiken oleellisimman heti mukaan. Päivää ennen lentoa pistin kaksi pakettia postin kautta. Toinen oli iso pahvilaatikko, jolle tuli painoa reilut 30 kiloa. Se sisälsi enimmäkseen keittiötavaraa/ruokaa, ennen kaikkea mausteita ja erinäisiä pähkinöitä/viljatuotteita, mitä ei näiltä saarilta tahdo löytyä, vaan olen tuonut mukanani joko Suomesta tai tilannut Jenkeistä.  Toinen paketti sisälsi riippumaton telineineen ja painoi vajaat parikymmentä kiloa. Posti toimitti siis noin 50 kiloa tavaraa ja hintaa tuli noin 80 dollaria, kun ylimääräisestä 23 kiloa painaneesta matkalaukusta maksoin 70 dollaria… Postipaketit kulkivat kanssani samassa lentokoneessa! Pohnpeille jäi vielä pari kassillista tavaraa odottamaan Kosraelle siirtymistä ja kun Hawaijilta palattuani lensin Pohnpein kautta, missä yövyimme yhden yön, pakkasin tavarat pahvilaatikkoon ja pistin postiin.

Vaikka olen Pohnpeilla viihtynyt ja siitä ehti jo koti minulle tulla, olin aivan valmis siirtymään uusiin haasteisiin. Työni oli erittäin mielekästä ja ehkä paras työpaikkani ikinä nimenomaan työn mielekkyyttä ajatellen. Elämä on kuitenkin niin monen tekijän summa, että muutto tuntui oikein hyvältä. Ainoa asia, mikä jäi kaivertamaan, oli se, että jouduin jättämään kissat Pohnpeille. Taron pennut oli kaikkein suurin huolenaihe. Viimeisen viikon aikana tosin pentujen määrä kutistui enää yhteen. Yhtenä iltana Taro oli kovin levoton ja ilmiselvästi huolissaan pentujen turvallisuudesta, kun lapset olivat olleet leikkimässä niiden kanssa päivällä pitkän aikaa. Niinpä Taro ilmeisesti päätti viedä pennut turvaan. Olin itse jo riipparissa loikoilemassa, kun komerosta alkoi kuulua sellaisia ääniä, että Taro kiipesi siellä ylähyllylle. Pian se tuli alas ja alkoi kiivetä uudelleen. Siinä samassa komerosta alkoi kuulua pienen kisun äänekästä maukumista. Pomppasin ylös ja ryntäsin katsomaan, mikä on hätänä. Löysin Nellan komeron lattialta pää vääntyneenä sivulle, aivan omituiseen asentoon. En tiedä, mitä oli tapahtunut, mutta luulen, että Taro vei Nellan ensin ylös ja kun Taro lähti takasin alas, Nella lähti perään ja putosi. Pieni huusi äänekkäästi ja tärisi. Otin sen syliin ja aloin rauhoitella samalla kun pelastin Mickeyn ylähyllyltä. Taron heitin ulos, ettei se pääsisi enempää vahinkoa tekemään. Molemmat pennut vaikuttivat olevan kovin järkyttyneitä, joten otin ne kaverikseni riippariin. Mickey oli onneksi ihan kunnossa, mutta Nellan kohdalla olin aivan varma, että se kuolee syliini. 

Pian pikkuiset nukkuivat rintani päällä, mutta jostain kumman syystä minä en nukkunut… Siirsin lopulta pennut nojatuoliin jatkamaan uniaan ja vihdoin sain itsekin unen päästä kiinni, kun ei tarvinnut pelätä, että itse vahingoittaisin kisuja nukkuessani. Nella nukkui koko yön ääntäkään päästämättä, mutta Mickey oli rauhaton ja jouduin ottamaan sen takaisin viereeni yöllä. Aamulla tutkin Nellan uudelleen ja totesin, että sen pää on ihan väärässä asennossa. Kun Nella yritti kävellä, se kellahti kumoon ja pyöri lattialla. Valitettavasti saarella ei ole eläinlääkäriä eikä kenelläkään ollut keinoja auttaa Nellaa, joten lopulta jouduin tekemään vaikean päätöksen ja pyytämään paikallisia päästämään Nellan kärsimyksistään. 

Kun hankkiuduin eroon ylimääräisistä tavaroistani, yksi paikallisista opettajista kävi katsomassa, mitä minulla oli pois jaettavana. Tutkittuaan tavarat hän kysyi, onko siinä kaikki. Totesin, että ei. Minulla oli Mickey sylissä, näytin sitä ja sanoin, että tämä on vielä jäljellä. Suureksi hämmästyksekseni opettaja ilmoitti, että kyllä hän yhden pennun voi ottaa!!! Olin onnesta soikeana, kun enää ei tarvinnut miettiä, miten Mickey selviää! Isot kisut kyllä pärjää, mutta Mickey oli vielä niin pieni.

Viimetöikseni Pohnpeilla sain suureksi ilokseni ojentaa autoni avaimet uudelle onnelliselle omistajalle. Tuntui niin hyvältä, kun pystyi auton lisäksi lahjoittamaan roppakaupalla hyvää mieltä yhdelle perheelle. Lämmin kiitos jokaiselle, jotka mahdollistitte auton lahjoittamisen! Lahjoituksia kertyi yhteensä reilut 1500€.

Auto ja uusi omistaja.
Kosraella minua oli vastassa lentokentällä muutama seurakuntalainen (joista yksi on koulun entinen rehtori, Nellie, joka oli kesän ajan pyörittänyt koulun toimistoa). Tunsin itseni välittömästi lämpimästi tervetulleeksi! Koska oli perjantai iltapäivä ja viikonloppu edessä, jätin vain nopeasti tavarani minulle osoitettuun asuntoon, jonne ystäväni Afeke (joka aiemmin asui Pohnpeilla, mutta muutti Kosraelle viime syksynä) pölähti myös minua tapaamaan. Afeken ja Nellien kanssa lähdimme pikaisille ruokaostoksille, jotta selviäisin viikonlopun yli nälkään kuolematta. Toki siitä ei ollut vaaraa! Nellie oli leiponut pizzaa minua varten ja matkalla kauppaan sitä porukalla tuhosimme. Toiset vastaanottajani, pariskunta Sepe (rouva) ja Larry täyttivät jääkaappini vihanneslaatikon paikallisilla mandariineilla, jotka ovat tämän saaren hitti! 

Kun vihdoin pääsin tutustumaan hieman lähemmin asuntooni, totesin asuvani kirjaimellisesti leveästi! Asunnossani on kolme makuuhuonetta ja iso tupakeittiö. Aikaisemmin tässä asui kuusihenkinen perhe… Mutta tämä on rehtorin asunto, eikä vaihtoehtoja juuri ole. Koko koululla on kolme asuntoa, joista yksi on opiskelijaläheteille tarkoitettu kahden makuuhuoneen asunto ja toinen ns. vierasasunto yhdellä makuuhuoneella, mutta jos meillä on molempia sukupuolia edustavia opiskelijalähettejä, vierasasunto on myös opiskelijalähettien käytössä. Kun tulin Kosraelle, tiesin, että meille on tulossa kolme opiskelijalähettiä, kaksi tyttöä ja yksi poika. Kaikki asunnot on siis nyt käytössä. Ja kun minulla kerran on näin hulppean kokoinen asunto, toivotan lämpimästi kaikki ystävät tervetulleiksi vierailemaan! Oma huone on taattu ja ihan ilmaiseksi!

Asunto on erittäin mukava Pohnpein asuntoon verrattuna. Kaikki pinnat on suhteellisen siistejä, asunnossa on ilmastointi (jota tosin käytän hyvin harvoin) ja minulla on lämmin suihku!!! Se on yksi ylellisyys, joka löytyy vain rehtorin asunnosta. Kiitos edellisen rehtorin, jonka perhe kärsi erinäisistä ihottumista, joiden he epäilivät johtuvan vesijohtovedestä (jokivettä). Hän hommasi sadevettä keräävän säiliön, josta tulee nyt vesi tämän asunnon suihkuun ja systeemiin on liitetty lämmitysjärjestelmä.


Koulu- ja asuinrakennukset. Yläkerrassa asunnot, alakerrassa koulun tiloja.
Minulla oli reilu viikko aikaa tutustua uuteen työhöni ennen kuin piti jatkaa matkaa Hawaijille rehtorikokouksiin ja uusien opiskelijalähettien orientaatioon. Tuon viikon aikana kävin läpi melkoisen tunteiden myllytyksen. Olin käytännössä totaalisen yksin yrittämässä saada jotain selkoa siihen, mitä minun pitäisi tehdä. Olin saanut edelliseltä rehtorilta sähköpostilla salasanat toimiston tietokoneille ja jonkinmoisen selvityksen, mitä mistäkin löytyy. Mutta kukaan ei ollut opastamassa minua uuteen työhöni… Eikä siinä kaikki. Koska siirtymiseni tänne tapahtui melko pikavauhtia, oli maahantulolupaprosessini vielä vaiheessa. Suomen passilla tänne voi kuitenkin tulla 30 päiväksi ilman viisumia tai maahantulolupaa, joten se ei ollut ongelma, kun olin joka tapauksessa jatkamassa pian Hawaijille. Kun sitten aloin täällä selvittää tarkemmin, mitä maahantulolupa edellyttää, sekös olikin melkoinen ruljanssi. Koska olen ulkomaalainen enkä ole USA:n kansalainen, työperäisen maahantuloluvan saadakseni työnantajani piti ensin ilmoittaa rehtorin tehtävä yleiseen hakuun 30 päiväksi. Käytännössä minä olin se, joka laadin tuon ilmoituksen ja toimitin sen paikalliseen työkkäriin ilmoitettavaksi. Heh, aloitin siis työt uudessa tehtävässäni pistämällä työpaikkani julkiseen hakuun…

Näillä saarilla kun kaikki toimii pre paid -systeemillä, oli kesän aikana nettiyhteys koululta katkaistu eikä puhelinkaan toiminut. Yritä siinä sitten hoitaa asioita, kun ei ole yhteyttä ulkomaailmaan… Onneksi Afeke tuli hätiin ja pääsin hänen luokseen käyttämään nettiä ja hoitamaan välttämättömimmät asiat. Viikon odotuksen jälkeen vihdoin netti oli jälleen toiminnassa. Puhelin alkoi toimia jo muutamaa päivää aikaisemmin. 

Tuon viikon aikana yritin parhaani mukaan saada jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkea minun pitäisi saada hoidettua ennen koulun alkua. Olo oli melkoisen skitsofreeninen. Miljoona asiaa olisi pitänyt tehdä, mutta suurimmasta osasta minulla ei ollut hajuakaan, miten… Ensimmäisen päivän käytin tutkimalla toimiston molempien tietokoneiden sisältöä. Koska kyseessä on pieni koulu, minä olen ainoa toimistossa työskentelevä. Minun pitää siis huolehtia kaikesta mahdollisesta oppilasrekistereistä kirjanpitoon. Omat haasteensa toi se, että itse olen ollut jo vuosia Mac -käyttäjä ja toimiston koneet on PC:tä. Koskaan en ole Exeliä käyttänyt itse luoden taulukoita - olen vain käyttänyt toisten luomia juttuja. Nyt monet oleelliset tiedot oli exel-taulukoissa. Piti siis löytää joku opastamaan, miten jatkaa sinänsä tosi fiksusti tehtyjen systeemien käyttöä. Onneksi seurakunnasta löytyi osaavaa atk-apua niin exelin käyttöön kuin muihinkin pikkuongelmiin, kuten wifin salasanan vaihtamiseen.

Nettiyhteys tällä saarella on onnettoman hidas. Koulu lasketaan yritykseksi ja niinpä netistä joutuu maksamaan hurjasti enemmän kuin kotikäytössä. Kuukauden käytöstä veloitetaan 85 dollaria ja nopeus on huimat 256 kbps!!! Ja tuota nettiä on jakamassa tällä hetkellä neljä ihmistä, pian viisi. Siinä ei paljoa kuvia latailla tai Youtubea katsella… Vielä kun lisäksi yhteys toimii, ei toimi, toimii, ei toimi…


Ihan rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että tuon ensimmäisen viikon aikana kerran jos toisenkin mielessä kävi ajatus, että mitä ihmettä minä täällä oikein teen!!! Kuka oikeasti kuvittelee, että joku, joka ei ole ennen rehtorin hommia tehnyt, voidaan lähettää yksin uuteen paikkaan aloittamaan työt ilman minkäänlaista opastusta! Mutta koska tässä ei ole kyse vain työstä, vaan lähetystyöstä, kerta toisensa jälkeen toistelin itselleni tuota minulle jo niin rakkaaksi tullutta lempijaettani Raamatusta: I can do all things through Christ who strengthens me. Fil. 4:13. Ei minun tarvitse pärjätä yksin! 

Koulun campus lentokoneesta kuvattuna. Vasemmalla koulu-/asuinrakennukset, perällä paja + autokatos, keskellä campusta kirkko, jonka takana saniteettirakennus, oikealla ensin pastorin talo ja sen takana keittiö/ruokailurakennus, jonka takana vielä koripallokenttä. Koripallokentän ja kirkon välissä on tila liikuntasalille, joka odottaa rakentamista... Pihalla näkyy myös koulubussi, joka ei liiku - jarrut on jumittuneet kiinni eikä saarelta ole toistaiseksi löytynyt tarvittavia ihmisiä & varaosia bussin liikuntakyvyn palauttamiseksi. Ja kyllä vain, kuvan etualalla on meri! 


maanantai 3. heinäkuuta 2017

Muutoksen tuulet puhaltaa - The Wind of Changes

Niin siinä sitten kävi, että lähtö Pohnpeilta tulee huomattavasti nopeammin kuin kuvittelin. Ensi viikolla on muutto naapurisaarelle ja -osavaltioon, Kosraelle. Ja miten tässä näin pääsi käymään? Toukokuussa Guam-Mikronesian lähetyksen koulutusjohtaja vieraili Pohnpeilla ja siinä jutellessamme kysyi minulta, olenko koskaan ajatellut rehtorin tehtäviä. Onhan tuota tullut joskus pohdittua. Hän kertoi tarvitsevansa rehtorin Kosraen koululle ja kysyi, olisinko kiinnostunut. Lupasin miettiä asiaa yön yli. Mutta ei sitä tarvinnut miettiä niinkään pitkään, sillä hyvin pian mieleeni palasi muutaman kuukauden takainen kriisipalaverini Taivaan Iskän kanssa. Olin valmis silloin jättämään Pohnpein ja etsin jo puolitosissani uutta paikkaa. Lopulta kuitenkin päätin olla hakematta uusia hommia. Totesin, että olen tänne päätynyt Jumalan johdattamana ja jos Hänellä on minulle jokin muu suunnitelma, niin minun ei töitä muualta etsiä, vaan joku tulee ja pyytää minut muualle. Kun tämän muistin, vastaukseni oli selvä. Vastasin siis myöntävästi ja jäin odottamaan, miten prosessi etenee. Seurasi pitkä hiljaisuus. Olin jo vakuuttunut siitä, että tuo paikka ei ollut minua varten. Kunnes sitten pari viikkoa sitten lähetin sähköpostia koulutusjohtajalle muissa merkeissä ja lopuksi vielä kysäisin, että onko Kosraen tilanteesta mitään uutta tietoa. Hämmästyksekseni sain vastauksen, että prosessi on käynnissä ja pyynnön, että jäädytän toistaiseksi kaikki lomasuunnitelmani kesäkoulun jälkeen.

Viime viikon tiistaina istahdin töitten jälkeen syömään lounasta ja avasin läppärin. Sähköpostissa odotti viesti koulutusjohtajalta: Nyt voin virallisesti kutsua sinut rehtorin tehtävään Kosraelle lukuvuoden 17-18 alusta alkaen. Oli aika epätodellinen fiilis... Nälkä kaikkosi oitis, kun kummallinen kutkuttava tunne täytti sisukset. Miljoona asiaa täytti ajatukset välittömästi. Edessä on jälleen kerran hyppy täysin tuntemattomaan. Minua on odottamassa pieni koulu, vain noin 40 oppilasta luokka-asteilla K4 - 8. Alaisuudessani työskentelee viisi opiskelijalähettiä, joista jokaisella on yhdysluokka opetettavanaan. Mitään muuta henkilökuntaa koululla ei ole! Minä vastaan rehtorin tehtävien ohella koulun taloudenhoidosta, kaikista toimistotehtävistä ja campuksen kunnossapidosta... Glups!!! Mielenkiintoinen paketti on siis vastassa. Mutta entistä rakkaammaksi ja tärkeämmäksi tulee taas yksi lempijakeeni Raamatusta: I can do all things through Christ who gives me strength. Fil. 4:13 Vapaasti suomennettuna: Pystyn mihin vain Kristuksessa, joka antaa minulle voiman.

Kesäkoulun jälkeinen lomareissu vaihtuu siis muuttoon, tutustumiseen uuteen työhön ja matkaan Hawaijille rehtoritapaamiseen ja vastaanottamaan uudet opiskelijalähetit heidän orientaatiojaksolleen. Innolla odotan tulevia haasteita ja samalla haikeana hyvästelen Pohnpein oppilaani ja kaikki ystäväni/tuttuni täällä.

Muuton myötä joudun myös miettimään, mitä teen autolleni. Ensin ajattelin, että myyn sen pois tai jos en saa myytyä sitä näin nopeasti, pistän auton laivaan ja otan mukaan Kosraelle. Tänään mieleeni nousi kolmas ajatus... Meillä on täällä koululla töissä hyvin pienituloinen pariskunta, joilla on hyvin vanha ja jatkuvasti rikki oleva auto. Heidän lisäkseen autossa kulkevat päivittäin kouluun ja töihin heidän kaksi lastaan ja yksi lapsenlapsi. He asuvat Palikirissa ja aina kun heidän auto on rikki, he joutuvat tulemaan taksilla. Edestakainen taksimatka viideltä hengeltä maksaa 10 dollaria joka ikinen päivä, jos he onnistuvat saamaan edullisemman taksin. Kalliimmalla hintaa tulee tuplasti. Se on hurja summa täkäläisillä palkoilla, kun kuukausiansio voi jäädä jopa alle kahdensadan dollarin. Nytkin perheen auto on pajalla. Juttelin isän kanssa ja hän kertoi surullisena, että he joutuvat ottamaan lapsensa pois meidän koulusta ja laittamaan heidät kunnalliseen kouluun Palikirissa, jos auto on jatkuvasti rikki. Heillä ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa taksimatkoja niin monelle. Haluaisin niin kovasti auttaa tätä perhettä! Luonnollisestikaan heillä ei ole mahdollisuutta ostaa uutta autoa, ei edes edullista. Mieleeni nousi ajatus, että josko jostain löytyisi apujoukkoja rahoittamaan edes osan auton kustannuksista, niin voisin lahjoittaa autoni heille lähtiessäni. Jos tiedät jonkun, joka voisi haluta olla mukana ilahduttamassa tätä perhettä toimivan auton muodossa, laita minulle viestiä vaikka sähköpostiini merjax@gmail.com. Asialla on aika kiire, sillä lähden saarelta jo puolentoista viikon päästä perjantaina. Olisi todella hienoa voida auttaa ihmisiä, jotka oikeasti ovat avun tarpeessa!



Shortly in English. In one and half weeks I will leave Pohnpei and move to Kosrae, which is a neighbor island and another state of Micronesia. I will serve there as a principal in a small Sda school. New challenges are waiting for me over there... But "I can do all things through Christ who gives me strength." Phil. 4:13

I've been thinking about what to do with my car. First I thought I will sell it or if no one will buy it, I'll ship it to Kosrae. Today I talked to one of our local worker here. His family is poor. They have very old and broken car. The car has been broken many times during the year and it's in the shop again. When the car is broken the family (three adults and two children) need to take a taxi to get to work and school. If they succeed to get cheeper taxi it's 10 dollars return but if they had to take more expensive one, it's 20 dollars return. That is really expensive for them. Local salary can be as low as less than 200 dollars per month. I heard from the sad dad that they are considering to transfer their children to the local school next to their home because they can't afford taxis. I would love to help this family by leaving my car to them! If I just could find some people who would love to help me to do that by donating some money. If you know some one who could help that family to get a working car, please contact me asap (merjax@gmail.com). It would be so great to help people who really need help!





torstai 29. kesäkuuta 2017

Kotiseutukierros

Kesän kunniaksi piti vähän käydä "kylillä" ja ikuistaa tätä nykyistä kotiseutua kuviksi. 
I took some pics of my island.


Vanha protestanttinen kirkko
Old Protestant church


Katolinen kirkko
Catholic church

Vanha kellotorni
Old bell tower

Osa japanilaista muuria
Part of the Spanish Wall

Presidentin asunnolle vievään tien silta
The bridge of the road witch leads to the president's house.

Näkymä sillalta
View from the bridge

Reikä (yksi niistä monista) sillassa...
A hole (one of the many) in the bridge...

Auringonlasku Sokehs Ridgeltä
Sunset at the Sokehs Ridge

Sama auringonlasku vähän myöhemmin.
Same sunset little bit later.
Ja vielä vähän myöhemmin...
And even little bit later...



Aurinko laski vasemmalle, sade saapui oikealta.
Sunset on the left, the rain was coming from right.

Täysikuu möllötti pilvien välissä.
Full moon between the clouds.

Toinen auringonlasku kuvattuna lentokentälle vievältä pengertieltä.
Another sunset from Causeway.

Kuunnousu pengertiellä.
Moonrise from Causeway.

Ja hitusen korkeammalla...
And little bit higher...

Heh, vielä yksi auringonlasku...
Hah, one more sunset...

Yksi monista rannan laivoista.
One of many boats on the shore.

Siellä vuoret on taas pilvien peitossa.
Once again the mountains covered with clouds.

Pilvessä. Sokehs Ridgeltä ei näkynyt yhtään mitään. Lentokenttä, Sokehs Rock, laivat, saaret, kaikki oli kadonneet.
In the cloud. You couldn't see anything from the Sokehs Ridge. The airport, Sokehs Rock, ships, islands, everything were disappeared.

Polku Pein Ahi marine parkiin.
Trail to the Pein Ahi Marine park.

Kala-allas
Fish pond

Taas kerran toisella suunnalla melkoinen pilvimassa...
Again a lot of clouds on the other side...

ja ihanan kirkasta toisella suunnalla.
and so bright on the other side.

Paikallinen Nash = kokoontumismaja
Local Nash = meeting hut

Mangrovemetsää
Mangrove forest

Piikkikruunu meritähti. Ensimmäistä kertaa näin tällaisen ja olin aivan haltioissani!
Crown-of-thorns starfish. This was my first time ever seeing this and I was so excited!

Tässä hieman vertailukohtaa, minkä kokoisesta otuksesta on kyse.
Here you can see what size of animal it was.

Hyvä päivä - hyvä mieli.
Good day - good mood.




keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kouluvuoden lopetus

Kouluvuoden päättyminen tuo mukanaan monet juhlallisuudet ja pippalot. Kun kyseessä on yli 300 oppilaan koulu, missä on oppilaita 14 eri luokalla, ei voi kuvitellakaan, että olisi vain yksi kevätjuhla. Täällä valmistujaisjuhlia vietetään kolmella eri luokka-asteella: K5 (Suomen eskaria vastaava), 8. lk (peruskoulun päättävä luokka) ja 12. lk eli High Schoolin (Suomen lukiota vastaava) päättävä luokka. Ensimmäisenä "valmistui" eskarit, viikkoa ennen kuin koulu loppui muilla.


Eskarin päättäjäiset
K5 graduation

Pomp and Circumstancen tahdissa pienet marssivat parittain eteen.
Processional at the pace of Pomp and Circumstance.

Eskarilaiset esittivät vuoden aikana oppimiaan asioita (mm. kuukaudet, viikonpäivät, planeetat ja aakkoset äänteineen).
K5 presented what they have learned during the year (e.g months, days of the week, planets and alphabets with sounds).

Todistukset on saatu ja nyt alkaa juhlat!
They have their diplomas and now it't time to party!

Nelson Ray oli hukkua saamiinsa kukka- ja lahjaseppeleisiin. Kruunussa (ja osassa seppeleitä) on käytetty aitoja dollareita.
Nelson Ray with all his leis. The crown (and some of the leis) is made of real dollars.


Päivän piristys
Cheer up of the day

Mun kutosluokkalainen, joka halusi kokeilla mun silmälaseja. Tätä veijaria tulee ikävä, vaikka hän monet päänvaivat mulle ehtikin näiden kahden vuoden aikana aiheuttaa.
My sixth grader who wanted to try my glasses. I will miss him, although he drove me nuts so many times during these two years he was my student.

Vapaaehtoisten jäähyväispäivällinen
Farewell dinner for voluntary workers

Kouluvuoden alkaessa paikalliset adventtiseurakunnat järjestivät vapaaehtoisille tervetulopäivällisen ja nyt oli vuorossa se jäähyväisateria. Paikallisen tavan mukaan pöytä notkui mitä herkullisempia syötäviä nyyttäriperiaatteella. Tässä vaiheessa itsellä alkoi tulla jo pientä eroahdistusta... Tän vuoden opiskelijalähettiporukka on ollut upea ja heitä tulee ikävä!

Ruuat esiin ja syömään!
Let's uncover the food and eat!

Osa tämän vuoden oppilasläheteistä. Yksi oli ehtinyt jo ehtinyt kotimatkalle ja kaksi on näköjään muuten vaan onnistunut missaamaan kuvaushetken.
Most of this year student missionaries. One was already back home at that time and two other missed the photo.

Tunnustusten ilta
Award night

Vuoden uurastuksesta ja muista ansioista muistettiin monia oppilaita kunniakirjoin. Kunniakirjan saattoi saada esim. hyvästä koulumenestyksestä, oppimistulostensa parantamisesta, urheilullisuudesta, musikaalisuudesta, vähistä poissaoloista, hyvästä käytöksestä, reilusta kaveruudesta,  koulun edustamisesta ulkopuolisissa tapahtumissa tai hengellisestä johtajuudesta.

Hyvin koulussa menestyneitä ekaluokkalaisia.
First graders with high honor.

Isosisko ja -veli kunniamaininta myönnetään lukiolaisille, jotka vuoden aikana ovat pitäneet hyvää huolta alakoululaisista ja olleet heille hyviä roolimalleja.
Big Sister and Brother award was given to the high school students who have taken good care of elementary students and been good role models for them.
Viimeinen koulupäivä
Last day of school

Lukuvuoden viimeinen koulupäivä on aina yhtä juhlaa. Jokaisessa luokassa vietetään luokkajuhlat ylenpalttisine syöminkeineen. Minulla kun ei ole omaa luokkaa, pystyin kiertelemään eri luokissa ja poimimaan parhaat palat kaikkialta. 😄 Ja mikä parasta, oli aikaa ulkoiluttaa kameraa ja nauttia oppilaiden seurasta!

Kolmasluokkalaiset uusissa t-paidoissaan.
Third graders with their new t-shirts.

Ekaluokkalaisten nyyttäripöytä.
The potluck table of first graders.

Nam, pizza on hyvää!
Yammy, pizza is so delicious! 

Mä niin rakastan tätä kuvaa!!! Molemmat mallit on niin suloisia! 💕
I just love this photo!!! Both of the models are so cute! 
 💕

Jee, viimeinen koulupäivä!!!
Yippee, last day of school!!!

Sitten iski se karu todellisuus, osa oppilasläheteistä lähti kotimatkalle. Ja eikun lentokentälle heitä viemään.
Then it was time to say goodbye to some of the student missionaries. So, we all drove them to the airport.

Nickiä tulee erityisesti ikävä. Hän oli sukulaissielu, joka oli aivan yhtä kissarakas kuin minä. 🐱🐾
I will miss Nick, my soul mate, who was as cat lover as I am. 
🐱🐾

Oppilaat hyvästelemässä opettajaansa.
Some students saying goodbye to their teacher.

Eturivissä kotimatkalle lähtijät seppeloityinä, kuten maan tapoihin kuuluu.
In the first row are those who were leaving. Local way to say goodbye is to give a lei.
Lukion päättävien juhlajumalanpalvelus
Baccalaureate service

Kouluvuoden viimeisenä sapattina oli lukion päättävien juhlajumalanpalvelus.
On the last sabbath of school year there was a baccalaureate service for high school seniors.

Luokan päämäärä ja motto. Vapaasti suomennettuna: Kätkeä haaveemme sydämeemme ja antaa sydämemme Jumalan käsiin (päämäärä) ja Emme tiedä, mitä tulevaisuus pitää sisällään, mutta tiedämme kuka pitää tulevaisuutemme kädessään (motto).
The aim and the motto of the Seniors.
Kasiluokan päättäjäiset
Eight grade graduation

Salin koristeluun täällä satsataan hurjasti. Ilmapallot tuntuvat olevan kova sana...
Decorating the gym is a big thing here. Balloons are in...

Luokan tytöt hetkeä ennen h-hetkeä.
The girls just before the graduation.

Juhlallisuudet käynnissä.
Graduation ceremony.
Lukion päättäjäiset
High school graduation

Viimeisenä juhlittiin lukion päättävän luokan valmistujaisjuhlaa. Siinä ohessa yksi pieni söpöliini (kissanpentu) lähti uuteen kotiin.
Nala valmiina lähtemään uuteen kotiin Beaumarien luo. Kuvan otti neljävuotias Randy!
Nala (kitten) ready to go to the new home with Beaumarie. Photo was taken by four years old Randy!
Tällä kertaa sali näytti tältä.
This time the gym looked like this.


Onnelliset lukiosta valmistujat.
Happy students graduated from high school