tiistai 16. joulukuuta 2014

Ympyrä sulkeutui

Perjantaina pakkasin kamppeet ja suuntasin viimeiseksi viikonlopuksi Las Terrenasiin. Matka alkoi motoconcholla La Haciendasta kylille. Tällä kertaa emäntäni Karin tilasi luottokuskinsa minua hakemaan. Täytyy sanoa, että rinkan ja repun kanssa mopokyyti ei ole se kaikkein mukavin kuoppaisella tiellä... Las Galerasista otin totuttuun tapaan guaguan ensin Samanaan, jossa vaihdoin Las Terrenasiin vievään guaguaan. Matkan varrella näin ehkä upeimmalla paikalla ikinä nähneeni adventtikirkon. Kirkko sijaitsi korkealla vuoristossa ylimmän nyppylän päällä aivan tien varressa ja siitä aukeni upea näköala alas merelle. Itse kirkkokin oli hieno!

Ja eikun tien päälle taas!

Las Terrenasista ei tahtonut löytyä (ainakaan netistä) budjettitason majoitusta, joten päätin matkan tämän vaiheen päättymisen kunniaksi yöpyä astetta paremmassa majoituksessa. En aivan tarkkaan tiennyt, mitä olin varannut. Perillä Las Terrenasissa guagua ajoi rantakatua pitkin. Majapaikkani sijaitsi jossain tuon kadun varrella ja yhdessä koko autolastillinen ihmisiä sitä yritti tiirailla ja kuski kysyikin sitä pariin otteeseen tien varrella olleilta ihmisiltä. Kaikesta huolimatta onnistuimme ajamaan majapaikan ohi (mikä ei ollut sinänsä mikään ihme, sillä siinä ei ollut minkäänlaista nimikylttiä, kuten ei monessa muussakaan paikassa ole ollut). Kuski kysyi motoconchokuskeilta paikkaa ja sai kuulla, että olimme tulleet jo sen ohi. Niinpä hyppäsin kyydistä ja yksi motoconhco oli heti kyytiä tarjoamassa. Koska en tiennyt, kuinka paljon olimme tulleet ohi, otin kyydin vain huomatakseni, että palasimme vain parisataa metriä takaisin. :) Eipä tuossa onneksi köyhtymään päässyt, kun kyyti maksoi 25 pesoa, eli noin 0,50 euroa. Ja kuten sanottu, mistään ei pystynyt päättelemään, mikä oli minun majapaikkani. Kuski jätti minut Panorama Beachin portille, josta lähdin etsimään respaa.


Kävelin kauniiseen puutarhaan, jonka halki johti kivetty polku. Polun molemmin puolin oli upeita villoja. Keskellä puutarhaa oli täkäläisittäin suuri uima-allas. Olin hieman ihmeissäni, että olinko todellakin varannut majoituksen näin hienosta paikasta. Ja miten ihmeessä hinta ei kuitenkaan ollut enempää kuin 30 dollaria yöltä. Hetken etsimisen jälkeen totesin, että paikassa ei ole mitään respaa. Palasin tien varteen ja kysyin siinä sijaitsevasta rantabaarista, mistä saan huoneeni. Tarjoilija pyysi minua istumaan ja odottamaan hetken. Pian paikalle ajoi mönkijällä (joita muuten tässä kylässä oli paljon!) nuori nainen, joka tuli jututtamaan minua. Hänellä ei ollut avaimia, mutta hän kertoi, että mies, jolla avaimet ovat, tulee aivan juuri. Mies tulikin pian. Hän oli ranskalainen ja puhui englantia aivan ihastuttavalla ranskalaisella aksentilla. :) Sain huoneeni yhden upean villan takaa. Huone oli luksustasoa La Haciendan jälkeen! Tosin jälleen kerran nettikuvaus ei kertonut ihan koko totuutta. Tässä paikassa piti olla netti saatavilla 1,50 dollaria/vuorokausi. Kun sitä kysyin, sain kuulla, että tarjolla on nettitikku, mutta siitä ei minulle ollut mitään iloa, kun sitä ei iPadiin liitetä.

Tässä villassa yövyin :)

Jätin tavarani huoneeseen ja lähdin saman tien kylälle etsimään pankkiautomaattia ja ruokaa. Pieni pyörähdys kylällä näytti, että tämä oli taas astetta enemmän turistipaikka. Mönkijävuokrauspaikkoja oli joka kulmassa, ravintolat olivat selkeästi tasokkaampia kuin monessa muussa paikassa ja matkamuistomyymälöitä löytyi useita. Täältä löytyi myös vihdoin se kovasti kaipaamani loputtoman pitkä hiekkaranta, jolle voi lähteä pitkälle kävelylle.

Ainoan kokonaisen päiväni Las Terranasissa käytinkin rannalla kävelyyn. Olin katsonut, että aivan rannan länsipäässä on yksi geokätkö. Matkaa sinne oli linnuntietä kolme kilometriä, mutta rantaa pitkin varmaan tuli kilometri lisää. Pakkasin kassiin juotavaa, pyyhkeen, kirjan ja pientä purtavaa, rasvasin itseni hyvin aurinkorasvalla, vedin bikinit päälle ja lähdin kävelemään. Nautin suunnattomasti lämmöstä, auringosta, hiekasta paljaiden varpaiden alla ja mainingeista, jotka välillä huuhtoivat jalkojani. Rannalla oli ihmisiä vain siellä täällä jokunen, eikä missään isompaa laumaa. Kauppiaitakaan ei näkynyt.Istahdin välillä varjoon lukemaan, ennen kuin jatkoin matkaa. Rannan loppuun päästyäni laitoin sandaalit jalkaan ja lähdin etsimään kätköä. Hyvästä yrityksestä huolimatta purkki jäi löytymättä. :( Ja kun myöhemmin lueskelin edellisiä loggauksia, syykin selvisi. Ei siellä enää mitään purkkia ollutkaan. Mutta en antanut sen haitata, sillä rannalla kävely oli kuitenkin se tärkein juttu.

Rantakävelyllä bongattua: Mies kiipesi palmun runkoa pitkin ylös ilman mitään apuvälineitä ja kävi pudottamassa kookokset alas. Kuvassa mies on jo lähes ylhäällä.

Paluumatkalla poikkesin kylällä ostamassa hieman syötävää, jotta jaksaisin vielä rauhassa nautiskella puutarhan uima-altaan rauhasta ennen päivällistä. Altaalla todellakin oli rauhallista, sillä olin siellä yksin. Otin kirjan mukaan ja lueskelin altaan reunalla välillä altaaseen pulahtaen. Päivälliselle menin samaan paikkaan, missä söin jo perjantai-iltana elämäni parhaat kalapuikot (ei todellakaan mitään pakastekalapuikkoja vaan tuoreesta kalasta tehtyjä, lähes tulkoon "home made"). Listalla oli mozzarellatikut, jotka halusin testata. Seuraksi otin höyrytettyjä kasviksia ja sain aivan älyttömän aterian tälläkin kertaa. Ravintola oli viihtyisä pieni baari/ravintola aivan rannalla. Kumpanakin iltana katselin auringon laskua siitä pöydästäni käsin ja tietysti hyödynsin paikan Wi-Fin.

Auringonlaskun aikaan rantaravintolan terassilla kuvattua.

Sunnuntaina oli aika palata Boca Chicaan, josta olisi hyvä suunnata aikaisin maanantaiaamuna lentokentälle. Olin  varannut huoneen samasta hotellista, mistä reissuni alotin ja kyydin lentokentälle Moziosta (pistähän nimi mieleen, jos joskus tarvitset lentokenttäkuljetusta missä tahansa maailmalla, huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin taksi). Puoli yhdentoista aikoihin luovutin huoneeni ja sain kuulla, että seuraava suora yhteys Santo Domingoon lähtisi vasta puoli kahdelta. En halunnut jäädä odottamaan sitä, vaan otin moto conchon guagua-asemalle. Ensimmäisellä guagualla pääsin Sanchesiin, jossa pienen odottelun jälkeen nousin Santo Domingoon menevään Express-guaguaan (pikkubussi), joka oli jo valmiiksi aivan täynnä. Näin pitkälle siis reissullani pääsin, ennen kuin jouduin seisomaan osan matkaa. Seisoin ahtaalla keskikäytävällä reppu vatsapuolella. Rinkka meni onneksi takaboksiin. Täpötäydessä bussissa rahastaja lähti keräämään matkarahoja, jolloin reppuni oli lähestulkoon vieressäni istuvan vanhemman, uniformuun pukeutuneen herran naamalla. Pahoittelin tilannetta, johon herra näytti, että voin antaa reppuni hänen syliinsä. Olin kovasti kiitollinen, että sain antaa repun pois hiostamasta.

Puolen tunnin matkanteon jälkeen autosta jäi pois muutama matkustaja ja pääsin istumaan. Pari tuntia seisten olisikin ollut aika urakka! Muuutama matkalainen joutui kyllä lähes koko matkan seisomaan. Kun pääsimme rannikolle, aloin katsella, missä voisin jäädä pois ja hypätä Boca Chicaan vievään guaguaan. Alkumatka rannikkoa pitkin on nelikaistaista tietä ja eri suuntiin vievien kaistojen välissä on betoniaita. Niinpä jouduin matkaamaan jonkun matkaa väärään suuntaan. Lopulta betoniaita loppui ja hyppäsin pois kyydistä. Ylitin tien ja nousin ensimmäiseen Boca Chicaan menevään guaguaan. Vasta autossa tajusin, että olin noussut siihen hitaampaan versioon, joka poimii kaikki mahdolliset matkalaiset kyytiin matkan varrelta. Express olisi ollut huomattavasti nopeampi vaihtoehto, mutta toisaalta, eihän minulla ollut kiire minnekään. Kello oli vasta kaksi iltapäivällä, joten ehtisin hyvin käydä paikallisessa SuperMarketissa hankkimassa vähän matkaevästä seuraavan päivän maratonpituiselle matkalle Fidzille.

Päästyäni Boca Chicaan hotellille, vastassa oli tuttu mies, joka iloisesti huikkasi "Hola", minut nähdessään. Sain  huoneeni tällä kertaa yläkerrasta ja hämmästyksekseni huoneessa oli jopa jääkaappi! Maksettuani huoneeni totesin, että minulla oli paikallista valuuttaa jäljellä 115 pesoa (reilut 2€). Onneksi SuperMarketissa pystyi maksamaan Visalla, joten en enää vaihtanut lisää valuuttaa. Marketin palvelutiskiltä ostin myös viimeisen lämpimän ateriani Dominikaanisessa ja söin sen marketin eteiseen sitä varten järjestetyssä ruokailutilassa.

"Viimeinen ateria"

Hotellilla pakkasin rinkan uudelleen lentoa varten ja laitoin kaiken valmiiksi aamun aikaista herätystä varten. Kyyti tulisi neljältä noutamaan lentokentälle. Yhdeksältä painoin pään tyynyyn kuunnellen jostain vaimeasti kuuluvaa musiikkia, joka tuuditti minut pikaisesti uneen. Puoli neljältä nousin pirteänä valmiina piiiiitkään matkaan. Viime töikseni listin vielä yhden torakan hengiltä, ennen kuin nostin rinkan selkään ja lähdin katsomaan, olisiko kyyti jo odottamassa. Olihan se. Oli ollut kuulemma jo tunnin... Mutta se ei ollut minun syy, sillä olin tilannut kyydin neljäksi. Jostain syystä kuskille oli mennyt tilaus kolmeksi. 

Las Americasin lentokenttä uinui vielä neljän aikaan. Muutama hassu ihminen näkyi siellä täällä. Lähtömuodollisuudet oli nopeasti hoidettu vaikka automaatti ei halunnutkaan toimia yhteyistyössä kanssani. Se  kyseli viisumin voimassaoloajan päättymistä, mutta eihän minulla mitään viisumia ollut, kun en sellaista tarvinnut. Tiskillä kaikki sujui vaivattomasti.

Ensimmäilnen lento Santo Domingosta Miamiin oli lyhyt, vain reilut pari tuntia. Istuin koneen etuosassa, joten pääsin Miamissa ensimmäisten joukossa ulos koneesta. Menomatkalla itsepalvelupassintarkastus tulikin jo tutuksi, joten kävelin suoraan automaatille, joka tällä kertaa antoi minulle "puhtaat paperit",  eli printin, jonkan kanssa kävelin passintarkastuksessa käytännössä suoraan läpi, näyttäen vain tuon printin ja passini virkailijalle, joka vain vilkaisi ne kädestäni. Seuraavana vuorossa oli turvatarkastus, jossa oli vasta kourallinen ihmisiä. Siitäkin selvisin läpi hyvin nopeasti. Sitten piti käydä poimimassa rinkka hihnalta ja kantaa se seuraavalle hihnalle. Tässä joutui hetken odottelemaan, sillä yhtään laukkua ei vielä ollut meidän lennolta tullut. Lopulta, kun olin rinkan saanut ja vienyt sen oikeaan paikkaan jatkolennolle, aikaa koneen laskeutumisesta oli kulunut noin 45 minuuttia, jonka aikana olin siis kaikki muodollisuudet selvittänyt ja kävellyt melkoisen matkan saapumisportilta terminaaliin. Seuraava lento lälhtisi vasta kolmen tunnin päästä, joten oli hyvää aikaa nauttia kunnon aamiainen ja haalia matkalukemista lentokentän lukuisista kirjakaupoista.

Uusimmat lempparikirjailijani kirjat palmun alle luettavaksi.

Lento Los Angelesiin kesti kuusi tuntia. Perillä oli kuuden tunnin odotus seuraavan lennon lähtöön. Olinn varautunut tähän odotteluun hyvin... Olin ladannut lentokentän läheiset geokätköt valmiiksi offline-tilassa käytettäväksi ja koska joka tapauksessa jouduin Losissa terminaalista ulos päästäkseni kotimaanlennolta ulkomaanlentojen terminaaliin, lähdin etsimään tietä ulos lentokentältä. Tai siis teitähän kyllä meni, mutta mistä pääsi kävellen kätköille, oli pieni haaste. Matkaa lähimmille kätköille oli vajaa kaksi kilometriä, mikä oli oikein mukava kävelymatka lentojen välillä. Pienen harhailun jällkeen löysin lopulta tien, minkä vartta pitkin pääsi myös kävelemään kätköjen suuntaan. Ensimmäinen hakemani kätkö oli LAX-kirjainten takana. Paikalla oli pari venäläistä nuorta naista parhaillaan kuvaamassa toisiaan kirjainten kanssa. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja pyysin heitä ottamaan minustakin kuvan kirjainten edessä. Kun naiset jatkoivat matkaa, etsin kätkön, mihin sain jätettyä pari mukanani kulkenutta geokolikkoakin. Hain vielä toisenkin kätkön siitä läheltä, ennen kuin palasin kentälle tekemään lälhtöselvityksen Fijin lennolle. Rinkka onneksi meni täällä omia teitään, mutta itse jouduin käymään lähtöselvityksessä hakemassa boardinpassin. 

Todistetusti Losissa :)

Niin paljon olen kauhutarinoita Jenkkien lentokenttämuodollisuuksista kuullut, että jälleen kerran täytyy sanoa, että tähän saakka kaikki omat kokemukseni Jenkkilän lentokentiltä ovat olleet vain ja ainoastaan positiivisia. Kaikki on sujunut hyvin vaivattomasti ja jokainen tapaamani virkailija on ollut äärettömän ystävällinen. 

Mukava yllätys Losin kentällä; kuoro laulamassa joululauluja. Tämä taisi olla tämän joulun ensimmäinen ja viimeinen joulukonsertti. 

Viimeinen lento Nadiin lähti puoli kymmeneltä illalla. Siinä vaiheessa olin ollut hereillä jo 22 tuntia. Edessä oli vielä 12 tunnin lento. Sen verran hyvin nukutti, että kun pääsin koneeseen istumaan, nukahdin jo ennen koneen nousua eikä minulla ole mitään havaintoa koko noususta. Kun havahduin hereille ihmettelin, kun kone tärähteli ihan kuin ilmakuopissa, vaikka kuvittelin meidän olevan vielä maassa. Uni maistui lennon aikana lähes koko matkan. Nyt, kun tätä kirjoittelen, matka-aikaa on jäljellä tunti. Aamukuudelta pitäisi olla perillä Nadissa. Yksi vuorokausi tässä matkalla katosi jonnekin. Maanantaiaamuna lähdin matkaan, maanantai-iltana nousin koneeseen Losissa, tiistai jäi näkemättä, sillä Fidzillä on jo keskiviikkoaamu. Mielenkiinnolla odotan, mitä Fidzi tuo tullessaan ja miten hurja matkustusrupeama rahkeissa tuntuu.

1 kommentti:

  1. Toi nettitikku oli nerokas keksintö :D reissuissa voi kyl oottaa kaikenlaista :D

    VastaaPoista