sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Yllättävä käänne

Palattuani perjantaina Vakavitiin toivoin todella paikan rauhoittuneen. Mutta heti perille päästyäni totesin musiikin soivan huoneeni ulkopuolella lasten mekastavan uima-altaalla. Kirjoittelin edellisen blogitekstin valmiiksi ja lähdin naapuriin nettiin. Päivällisen skippasin, sillä olin syönyt enemmäin kuin täyttävän lounaan niin myöhään. Istuskelin kaikessa rauhassa naapurin terasilla enkä pitänyt mitään kiirettä takaisin. Auringon laskettua ja pimeän tultua palasin kämpille toteamaan, että musiikki soi edelleen ja henkilökuntaa kavereineen istuskeli huoneeni ulkopuolella juttelemassa ja nauramassa kovaäänisesti. Kello ei sentään ollut vasta kuin yhdeksän, mutta olisin jo kaivannut hiljaisuutta ja rauhoittumista. Edeelleen hammasta purren otin kirjan ja aloin lukea huoneessani, joka alkoi jo tuntua vankilalta. Viemärin haju tuntui jo huoneenkin puolella, vaikka kylppärin ovi olikin kiinni. Tunnin verran lueskelin ja elämöinti seinän takana sen kun jatkui. Kymmenen aikaan kävin hakemassa pyyhkeeni ja uikkarit narulta ja toivotin hyvää yötä ihmisille huoneeni ulkopuolella toivoen heidän ymmärtävän viiden pisteen vihjeen, että olen menossa nukkumaan. Turha toivo. Meteli jatkui yli puolen yön ja jossain vaiheessa siihen liittyi lähellä olevan yökerhon basson jumputus. Hiljaa mielessäni laadin suunnitelman, millaisen puheen pidän aamulla Betalle, kun pyydän kahden viimeisen yön rahoja takaisin ja ilmoitan vaihtavani rauhallisempaan paikkaan.


Aamulla kuuden aikaan yläkerran vieraat alkoivat heräillä ja meteli alkoi taas, joten hyvästi aamun unet...
Noustuani ylös toivoin tapaavani Betan yksin. Söin aamiaista huoneen ulkopuolella olevassa pöydässä, kun Beta ilmestyikin paikalle. Heti ensimmäisenä hän kysyi, miten nukuin. Vastasin rehellisesti nukkuneeni huonosti ja olevani väsynyt. Beta istui pöytään minua vastapäätä ja pahoitteli kovasti paikan meluisuutta. Olin osunut paikkaan huonoimpaan mahdolliseen aikaan, kun paikalliset juhlivat uutta vuotta. Betalle itselleenkin oli yllätys, kuinka meluisaa sakkia yläkerrassa oli. Ennen kuin ehdin aloittaa "puhettani", Beta sanoi, että hän antaa minulle viimeisen vapaana olevan huoneen altaan vierellä olevasta rakennuksesta, eikä minun tarvitse maksaa mitään lisää. Olin aivan yllättynyt asioiden saamasta käänteestä ja enemmän kuin mielissäni! Nyt ei tarvitsisi miettiä, onko bungalowkylässä tilaa ja miten saan tavarani siirrettyä sinne. Beta lupasi, että huone on valmis, kun palaan kirkkoreissulta ja sitten voin muuttaa sinne.

Eriittäin hyvillä mielin lähdin kirkkoon. Kävelin mäkeä alas rantatielle, kun näin bussin juuri menevän. Onneksi olin varannut hyvin aikaa ja tiesin seuraavan bussin tulevan viimeistään 20 min päästä. Ehtisin silläkin vielä ajoissa perille. Etsin varjoisan paikan, mihin jäin bussia odottamaan. Sigatokassa bussiasemalta on vain lyhyt kävelymatka kirkolle. Loppumatka on pientä, kapeata tietä, joka nousee ylös mäelle, jonka päällä kirkko sijaitsee. Olin juuri lähdössä kiipeäämään mäkeä ylös, kun kirkon suuntaan oli menossa auto. Auto pysähtyi kohdalleni. Siellä oli ehkä noin ikäiseni mies, vanhempi nainen ja kaksi lasta. Mies kysyi, olenko menossa kirkkoon. Kun vastasin myöntävästi, hän pyysi hyppäämään kyytiin. Istuin kyytiin ja tunsin heti tulleeni jälleen kotiin. Niin lämpimästi minut toivotettiin tervetulleeksi ja otettiin vastaan. Kirkon pihaan päästyämme minulta kysyttiin heti, oliko minulla suunnitelmia jumiksen jälkeen. Kun kerroin ettei ole, sain kutsun (tai lähes käskyn :D) jäädä lounaalle seurakuntalaisten kanssa. Mikäs sen mukavampaa olisikaan.


Jumalanpalvelus alkoi Fiji time, parikymmentä minuuttia myöhässä. Tiesin, että kyseessä oli ehtoollisjumalanpalvelus ja olin varautunut, että se saattaa kestää normaalia pidempään. Ja niin se kestikin... Nyt tuli ehdottomasti ennätys jumiksen kestolle! Jumis kesti neljä tuntia!!! Ja kenelläkään ei ollut kiire pois. Kukaan ei vilkuillut kelloa tai liikehtinyt levottomasti. Kirkossa oli paljon lapsia, joista osa pienemmistä alkoi selvästi väsyä. Vieressäni istunut vanhempi rouva katsoi, kuinka yksi pieni tyttö käveli ohi selkeästi väsyneen näköisenä. Rouva otti tytön syliinsä ja pienen hetken päästä sylistä kuului tasainen tuhina. Tyttö oli kirkossa tätinsä kanssa ja tädillä oli parhaillaan velvollisuuksia ehtoollisen jakamisessa.


Jumiksen päätyttyä odottelimme ulkona varjossa istuen lounaan valmistumista. Lounasta syötiin kirkon vieressä olevassa katoksessa, jonka lattialle oli fidziläiseen tapaan levitetty kaislamatot, joilla istutaan ja kaksi pitkää liinaa pöydiksi. Naiset ja miehet istuivat eri liinojen ympärillä, mutta vieraat istutettiin miesten "pöytään". Tapoihin kuuluu istua risti-istunnassa, mutta oma kapea mekkoni ei sallinut moista asentoa. Onneksi sain paikan pöydän päästä, joten pystyin istumaan siveellisemmässä asennossa. :D Ruoka oli annosteltu valmiiksi lautasille. Lautasella oli kassavaa, bredfruitia (tietääköhän joku tuolle suomenkielisen vastineen?), munakoisoa, kalaa, herneitä, paprikaa, sipulia ja pinattia (joka ei oikeasti ole pinaattia vaan taron lehtiä). Erilliseen kulhoon sain kalakeittoa, joka oli vain liemi, joka juotiin kulhon reunasta. Lisäksi pöytään tuli salaattikulho. Ruokailuvälineitä ei näkynyt missään. Nopeasti oivalsin, että paikalliset syövät ruuan sormin. Pöydässä oli vesikulho, jossa sai pestä kädet ennen syömään ryhtymistä. Joku ehkä huomasi minun olevan hieman epätietoisen näköinen, miten pitäisi alkaa syödä, kun yksi naisista toi minulle lusikan. Hetken katselin, miten paikalliset söivät ja päätin itsekin kokeilla. Jokseenkin sotkuista puuhaa... Lopulta päädyin syömään osan sormin ja osan lusikalla.


Ruokailun jälkeen mies, joka oli tarjonnut minulle kyydin kirkkoon sanoi, että kun haluan takaisin Vakavitiin, hän vie minut. Tosin samaan hengenvetoon hän totesin, että kirkolla on tarjolla myös päivällinen ja sunnuntaina siellä on monenlaista aktiviteettia. Osa seurakuntalaisista kuulemma jää kirkolle aina jumiksen jälkeen ja viettää siellä koko loppu viikonlopun lähtien kotiin vasta sunnuntai-iltana. Minullekin tarjottiin tätä mahdollisuutta. Jos majoituskuvioni eivät olisi aamulla ratkenneet, olisin varmaan käyttänytkin tilaisuuden hyväkseni. Nyt lähdin kuitenkin pian lounaan jälkeen takaisin Vakavitiin, jonne Joe minut ajoi. Perillä sain Joen puhelinnumeron, johon voin soittaa, jos tarvitsen mitä tahansa apua tai kyytiä jonnekin.

Enemmän kuin innoissani muutin kamppeeni uuteen huoneeseeni. Vaikka tämäkään ei ihan hiljainen paikka olisi, täällä ei ainakaan kukaan istuskele iltaa myöhään yöhön heti seinän takana. Uima-altaalla kyllä riittää vilskettä ja elämöintiä, kun paikassa on niin paljon lapsia. Saatuani kamppeet muutettua, vedin bikinit päälle ja yritin mahtua lasten sekaan altaaseen hieman vilvoittelemaan. No, kyllähän altaaseen mahtuu, mutta kun lapset hyppivät joka puolelta, saa tosissaan katsoa, ettei kukaan hyppää niskaan. Hetken vilvoittelun jälkeen bongasin altaan reunalta yhden muovituolin, jonka roudasin oman huoneeni ulkopuolelle. Levitin siihen pyyhkeeni ja jäin lukemaan ulkosalle nauttien oman huoneen tuomasta rauhasta.


Illemmalla kävelin rantakadun toisessa päässä sijaitsevaan ravintolaan katsomaan, olisiko siellä tarjolla jotain kevyttä syötävää. Olin lounaan jäljiltä vielä niin kylläinen, että en tarvinnut raskasta ateriaa. Listalla oli keittoa, jossa oli paikallista, sitruunamarinoitua kalaa kookoskermassa. Annos vaikutti juuri sopivalta minun nälkääni. Hämmästyin, kun sain annokseni todella nopeasti ja kun maistoin keittoa, hämmästyin vain lisää. Keitto oli kylmää, mutta todella maukasta ja oikein oivallinen iltapala.


Kun palasin huoneeseeni totesin, että ilakointi altaalla jatkui. En jaksanut siitä kuitenkaan kauhesti välittää, sillä muuten huoneeni oli oikein viihtyisä edelliseen verrattuna. Terassilla oli mukava istuskella lukemassa illan jo hämärryttyä. Jostain syystä kylppäriini oli pesiytynyt oikein kunnon hyttysarmeija. Niistä eroon pääseminen tappamalla olisi ollut mahdoton tehtävä. Niinpä keksin oivallisen keinon hävittää ne. Taannoisesta Haciendan kokemuksesta opiksi ottaneena sammutin huoneesta kaikki valot ja laitoin ulkovalot päälle. Avasin oven ja vielä varmistaakseni hyttysten ulosmarssin suihkuttelin hieman hyttysmyrkkyä kylppäriin. Hetken päästä kylppärissä ei ollut ensimmäistäkään hyttystä!


Jossain vaiheessa iltaa lapset katosivat altaalta ja tilalle laskeutui ihana hiljaisuus. Hiljaisuutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun yläkerran aikuset täyttivät altaan. Ja jostain kumman syystä tuntuu siltä, että aikuisista lähtee vielä enemmän ääntä kuin lapsista! Metelöinti altaalla jatkui vielä, kun olin menossa nukkumaan. Suljin kaikki ikkunakaihtimet ja melu vaimeni niin paljon, että ensimmäistä kertaa täällä ollessani aloin nukkua ilman korvatulppia. Edes yökerhon jumputus ei kuulunut niin paljoa tähän kuin edelliseen huoneeseeni, vaikka tämä huone on lähempänä yökerhoa. Aamulla nukuin tyytyväisenä lähes yhdeksään asti, sillä vasta silloin pienet ihmiset aloittivat ilakointinsa altaalla. 

Alkaessani kokkailla lounasta sunnuntaina, kävin hakemassa kattilan henkilökunnan keittiöstä. Samalla reissulla huomasin, että makusaliin oli tullut uusia asukkaita. Yksi mies istuskeli ulkona ja koska huoneen ovi oli auki, näin, että siellä oli kaksi petiä käytössä. Kovasti tyytyväisenä omasta huoneesta palasin kokkailemaan munakoisoa, tomaattia ja sipulia kookoskermassa. Kaasulla kokkaaminen on niin nautinnollista! Ruoka valmistuu uskomattoman nopeasti ja maku on aivan eri kuin sähköliedellä kokatessa. Mausteeksi riitti pelkkä käsittelemätön merisuola ja ruoka oli taivaallisen hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti