torstai 26. helmikuuta 2015

Suurperhe-elämää

Vihdoin reilun tunnin myöhässä torstai-iltana Greyhoundin bussi oli Raymond Terracella, missä Vicki, Nicole ja David olivat vastassa. Kello oli yli puoli yksitoista ja takana oli yhdeksän tunnin bussimatka. Olin jokseenkin väsynyt. Onneksi vastaanottajanikin olivat, joten kymmenen minuutin ajomatkan jälkeen, kun olimme perillä Vickin ja Johnin luona, pikaisten paikkojen esittelyn jälkeen pääsin nukkumaan. Sain ihan oman huoneen, joka oli valtava! John oli rakentanut kahden auton autotallin huoneeksi, joka toimitti työ-/opiskeluhuoneen, apukeittiön ja vierashuoneen virkaa. Perheen kaikki lapset käyvät kotikoulua Vickin johdolla, joten työskentelytiloja tarvitaan.

Sukuloidessa on joka paikassa saanut vakuutella, että minua ei tarvitse viihdyttää ja järjestää ohjelmaa koko vierailuni ajaksi. On ihan kiva saada välillä olla ihan vaan paikallaan ja viettää aikaa sukulaisten kanssa mitään sen ihmeellisempää tekemättä. Perjantaiaamuna sain Vickin vakuuttuneeksi asiasta. Söimme kaikessa rauhassa Michaelin keittämää aamupuuroa ulkona terassilla istuen ja jutellen. Päivä oli pilvinen, mutta lämmin, eikä satanut. Aamiaisen jälkeen vietin hetken netissä ja luin Queenslannissa raivoavasta syklonista. Olin kovasti tyytyväinen, että olin ehtinyt sen alta pois. Toisaalta, olisihan se ollut melkoinen kokemus nähdä syklonin voima. Mutta parempi näin.

Vicki innostui näyttämään minulle valokuvia perheen elämästä vuosien varrelta. Parin tunnin kuvasession aikana näin kymmenen vuoden koosteen. Oli  kiva nähdä, miten lapset kasvoivat vuosi vuodelta ja näkyipä siellä kuvissa omat vanhempani ja siskokin Australian vierailuidensa aikaan. Kuvat katsottuamme siirryimme katsomaan Davidin tekemiä videoita. David on melkoinen elokuvantekijä. Näin melkoisen määrän lyhyitä pätkiä, joissa tähtinä pyörivät Davidin sisarukset ja kaverit. Hienoa työtä poika on tehnyt! Ja  ihan harrastuspohjalta. David on osallistunut myös joihinkin kilpailuihin teoksillaan voittaen kisoja ja saaden kunniamainintoja. Onpa poika päässyt ison TV-kanavan haastateltavaksikin.

Suurperheen ruokailujen järjestäminen on melkoinen operaatio. Lämmin ruoka tehtiin kahdesti päivässä, lounaalle ja päivälliselle. Vicki oli suunnitellut huikeat kasvismenut ihan minua varten. Yhdessä Nicolen kanssa he kantoivat päävastuun kokkailusta muiden auttaessa milloin mitenkin. Ateriat olivat todella monipuolisia ja tarjolla oli alusta alkaen tuoreista raaka-aineista itse tehtyjä herkkuja, pihvejä, laatikoita, salaatteja ja paistoksia. Aikaa aterioiden valmistamiseen varattiin aina reilusti. Lopputulos oli kerta toisensa jälkeen mitä herkullisin! Tarttui siitä yksi resepti itsellekin matkaan mukaan joskus kotona kokeiltavaksi.

Nicole, Michelle ja Vicki ruuanlaittopuuhissa.

Kun John kotiutui aikanaan töistä, hän esitteli minulle tiluksensa. Pihaa oli melkoisesti ja sieltä löytyi mm. uima-allas, kaksi "romuautoa" nuorison ajoharjoittelua varten, hedelmäpuita, lampi, johon sadevedet valuivat sekä iso halli autoille, puutarhakoneille, nuorison jos jonkinlaisille vekottimille ja ylimääräisten tavaroiden varastointiin. Hallista löytyi myös Johnin valtavat arkistot vuosien varrella kertynyttä opetusmateriaalia. John kouluttaa mekaanikkoja korjaamaan CAT:in suuria, miljoonia maksavia työkoneita, joita käytetään mm. kaivoksissa. Johnin perhe on muuttanut tähän taloon pari vuotta sitten ja siitä  lähtien Johnilla on riittänyt puuhaa kaiken näköisten rakennus- ja pihanlaittoprojektien parissa. Tällä hetkellä menossa oli pihan laatoitus.

John ja David laatoitusta pohjustamassa.

Lauantaina John halusi näyttää minulle jotakin erityistä heidän kotiseudultaan. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä katsomaan hiekkadyynejä ja sitten Newcastleen. John käytti aamupäivän kuitenkin laatoitushommiin ja me lähdimme Vickin ja Nicolen kanssa etsimään parit geokätköt lähistöltä.  Heille nämä olivat ensimmäiset kätköt ja Nicole pääsikin heti löytämisen makuun ensimmäisellä kätköllä. Pienen kätkökierroksen jälkeen palasimme lounaan laittoon. 

Jälleen niin herkullisen lounaan jälkeen oli aika pakata koko väki autoon ja lähteä sight-seeingille. Kello oli jo niin paljon, että hiekkadyynit saivat jäädä väliin ja ajaisimme suoraan Newcastleen. Neljän murros-/teini-ikäisen saaminen autoon oli oma näytöksensä... Näin itsekseen elävänä kun on tottunut siihen, että silloin kun on aika lähteä, silloin lähdetään. Nyt lähtö venyi ja venyi. Kun nuoriso lopulta oli autossa, olikin se isukki, jota odotettiin. :) 

Johnin perhe: John, David, Michael, Michelle, Nicole ja Vicky

Newcastlessa ajoimme rantaan, missä oli menossa kiinalaisen uudenvuoden juhlinta. Parkkipaikalla oli hieman ahdasta, mutta löysimme kuitenkin paikan autolle ja pääsimme jalkautumaan. Kävelimme ensin majakalle, josta jatkoimme vielä aallonmurtajaa pitkin pidemmällle. Satamasta lähti ja sinne tuli jatkuvasti valtavan suuria hiililaivoja. Aivan aallonmurtajan päähän oli piilotettu yksi geokätkö, mikä tietysti piti etsiä ja logata. Siellä päässä katselimme, kuinka  yksi suuri kaasulaiva tällä kertaa lähestyi satamaa ja viisi luotsivenettä liimautui sen kylkiin, eteen ja taakse. Sitä katsellessa huomasimme, että sadealue lähestyi mereltä ja päätimme ottaa jalat alle, että ehtisimme ennen sadetta takaisin autolle. Emme ehtineet. Onneksi minulla oli sadeviitta kassissa, niin säästyin kastumiselta.

Serkukset

Kävimme vielä toisessa paikassa katselemassa Kiinalaisen uudenvuoden juhlintaa ja yritimme löytää kiinalaista take away ruokaa päivälliseksi. Ruokaa emme löytäneet, joten päätimme lähteä kotiin tekemään päivällistä. 

Sunnuntaiaamuna oli aikainen herätys. Bussini Sydneyyn piti lähteä seitsemän aikaan ja bussipysäkille oli reilun vartin ajomatka. Olin hieman skeptinen bussin aikataulun pitävyydestä. Olihan se ollut yli tunnin myöhässä edelliselläkin kerralla ja syynä oli tietyöt, jotka eivät olleet mhinkään tuona aikana kadonneet. Tosin tämä bussi oli ajanut yön läpi, joten muuta liikennettä olisi huomattavasti vähemmän matkantekoa hidastamassa. Parikymmentä minuuttia bussi oli lopulta myöhässä. Ensimmäistä kertaa "jouduin" Greyhoundin bussissa istumaan jonkun viereen, sillä bussi oli niin täynnä. Onneksi matka oli lyhyt, vain kolmisen tuntia ja siitäkin ajasta suurin osa taisi mennä nukkuessa.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Syklonia karkuun

Reilun viikon Hukassa olon jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Suunta oli etelään, kohti Sydneyä, mutta matkalla oli pari pysähdystä, ensimmäinen Ballinassa, missä Annikin veli perheineen asuu. Olin tavannut Karin ja Kathien Suomessa ollessani 15-vuotias. He olivat häämatkalla silloin. Annikki ja Veijo halusivat lähteä myös tapaamaan Annikin veljiä, joten sain kyydin heiltä Ballinaan. Matkalla pysähdyimme pieneen eläintarhaan katsomaan paikallista eläimistöä. Kenguruiden lisäksi siellä pääsi näkemään monenlaisia lintuja, emuja, käärmeitä ja liskoja, vompatteja, opossumeja, alpakan ja perinteisempiä, Suomessakin tuttuja kotieläimiä.

Että osaa alpakka ottaa rennosti... :DD

Kari ja Kathie olivat tiistai-iltana kiireisiä, joten majoituimme Annikin ja Veijon kanssa motelliin, jota pyöritti vanha mies. Motelli oli myynnissä perheessä sattuneen kuolemantapauksen johdosta. Mietimme, olikohan miehen vaimo ehkä kuollut. Annikki oli pakannut kassikaupalla ruokaa mukaan, joten söimme lounasta motellihuoneessa ennen kuin ajoimme Annikin yhden veljen, Taiston ja vaimonsa Sandran luo Ballinan ulkopuolelle, Lismoreen. Toinen veli, Tenho, vaimonsa Marja-Leenan kanssa oli tullut myös sinne meitä tapaamaan. Tunnen olevani täällä kuin suuri tähti konsanaan, kun niin monet ovat halunneet tavata minut, Suomen ihmeen. :D

Vasemmalta: Marja-Leena, minä, Taisto, Sandra ja Annikki

Vietimme mukavan iltapäivän Lismoressa. Kun palasimme Ballinaan, Veijo halusi näyttää vähän siellä paikkoja. Ajoimme rantaan, missä kävelimme aallonmurtajan päähän. Toisella puolen aallonmurtajaa aukeni ranta, jolla hai oli tappanut miehen juuri edellisellä viikolla. Nyt ranta oli tyhjä, vaikka olikin ihan rantakeli. Vain muutama kalastaja kokeili onneaan. Tosin Veijo kokeneena kalamiehenä ihmetteli kovasti miesten kalastuspaikkaa.

Ennen motellille paluuta kävimme vielä K-Martissa pikaostoksilla. Vihdoin viimein löysin hatun, josta oikeasti tykkään ja joka näyttää kivalta minunkin päässäni! Mukaan tarttui myös uudet varvastossut, kun näyttää siltä, että reissussa ei juuri muita jalkineita enää tule käytettyä. Itse asiassa lähetin kaikki muut kengät takaisin Suomeen, jätin varvastossujen lisäksi vain vaellussandaalit.

Aamulla Annikki ja Veijo veivät minut Karin ja Kathien luo. He viipyivät siellä vain hetken, ennen kuin lähtivät paluumatkalle Brisbaneen. Karin ja Kathien kolme nuorinta lasta, Jonathan (Jojo), Kate ja Emma, olivat kotona. Emmalla oli yhdeltätoista hammaslääkäri, jonne Kari hänet (ja Katen henkiseksi tueksi) vei. Samalla reissulla Kari näytti minulle lisää paikkoja Ballinasta. Hän vei minut teatree-tehtaan myymälään. Löysin sieltä fluoritonta teatree-hammastahnaa poistohinnalla, joten ostin kaksi samantien. Ostin myös teatree-huulirasvan testattavaksi, kun en ole onnistunut löytämään kelvollista huulirasvaa tavallisista kaupoista. Huulirasva osoittautui erittäin onnistuneeksi ostokseksi! Enää ei tarvitse olla jatkuvasti rasvaamassa huulia.

Ja taas löytyi uusi mies kainaloon :D Tää oli kyllä aika puiseva...

Kari esitteli myös oman kirkkonsa (Kari on pastori), joka toimii teollisuusalueella, teollisuushallissa. Siellä on viikonloppuisin rauhallista ja reilusti parkkitilaa seurakuntalaisten käyttöön. Kun Emma oli valmis hammaslääkäristä, haimme tytöt kyytiin ja jatkoimme sight-seeingiä. Kari näytti minulle talon, missä vanhempani olivat taannoisella Australian reissullaan majailleet viikon. Hienolla paikalla talo oli, merinäkymällä aivan rannan tuntumassa (sen samaisen rannan, missä hai oli miehen tappanut). Jatkoimme matkaa rantaa pitkin kohti pohjoista Päädyimme Lennox Headiin, pieneen, viihtyisään rantakaupunkiin, jossa etsimme lounaspaikan. Löysimme pienen kahvilan, jossa tarjottiin myös lounasta. Sain eteeni ehkä parhaan annoksen, mitä Ausseissa tähän mennessä olen ravintolassa saanut. 

Emma, Kate ja Kari

Kun palasimme takaisin Karin ja Kathien luo, Kari oli huolissaan, miten saan aikani kulumaan. Kerroin aikovani käydä etsimässä ainakin yhden geokätkön heidän läheltä. Kate olikin sitä joskus yrittänyt jo etsiä, mutta ei ollut löytänyt. Kari halusi myös osallistua etsintään, joten ajoimmekin suoraan kätkölle, jonka Kari löysi nopeasti. Vasta kätkön löydettyämme Kari kertoi, että hän ei halunnut päästää minua yksin tai yhdessä tyttöjen kanssa kätkölle, sillä kätkö oli asumattomalla seudulla ja tiellä liikkui välillä vaikka minkälaista väkeä. Hyvä olikin, että tuli käytyä porukalla kätköllä, sillä pian "kotiin" päästyämme alkoi sataa ja sadetta jatkui lähes koko iltapäivän. 

Kathie osoittautui aivan uskomattomaksi kokiksi! Hän loihti päivälliseksi quinoapastaa (vehnätön) välimeren kasvisten kera. Ruoka oli mielettömän hyvää ja Kathie tarjoili ruuan valmiiksi lautaselle kauniisti annokseksi aseteltuna. Siinä pöytäkeskustelussa tulin kysyneeksi, mitä Kathien oikeastaan tekee työkseen. Tällä hetkellä hän tekee töitä Karin seurakunnalle, mutta selvisi siinä sivussa, että kokkihan Kathie on alkuperäiseltä ammatiltaan. Vielä aamiaisellakin sain ravintolatason annoksen - gluteenitonta (ja uskomattoman hyvää sellaista) paahtoleipää kylmäsavulohella ja uppopaistetulla kananmunalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin, kuinka kananmuna uppopaistetaan. Saatanpa kokeilla vielä joskus itsekin.

Kari ja Kathie Karin toimistossa kirkolla.

Vierailu Karin ja Kathien luona jäi yhden yön pikavierailuksi. Torstaina oli aika jatkaa matkaa serkkuni Johnin perheen luo. Kathie kaivoi minulle kirjahyllystään matkalukemista, ettei tarvitse heti olla taas kirjakaupassa. Karilta sain hänen koostamansa sukukirjan, josta löysin yllättäviä tuttuja nimiä, joiden en tiennyt kuuluvan Tanttarin sukuun. Sieltä löytyi myös pari ystävääni ja paljon muutenkin tuttuja ja nyt sain selvitettyä heidän kaikkien sukulaissuhteet. Bussini lähti vasta puolenpäivän jälkeen, mutta lähdimme kylille jo aamupäivällä, sillä Kari ja Kathie olivat kiireisiä viikonlopun konferenssin järjestelyjen kanssa. Jojo oli myös kirkolla ja siinä tarinoidessamme Jojo yhtäkkiä totesi, että lähellä on muutama geokätkö, jotka voisimme hakea. Olin aivan yllättynyt. Kate oli kertonut Jojolle illalla kätkökäynnistämme ja Jojo oli innostunut niin paljon, että oli jo luonut itselleen kätköilytunnukset. Niinpä hyppäsimme autoon ja lähdimme etsimään muutaman kätkön. Neljällä kätköllä ehdimme käydä ennen kuin minun piti lähteä bussille. 

Jojo ja ensimmäinen oma löytö.

Palasimme kirkolle, josta Kari vei minut pysäkille. Kari totesi, että hyvään aikaan olin jatkamassa matkaani, sillä seuraavaksi päiväksi oli luvassa rankkasateita ja Ballinan koulut olivat jo ilmoittaneet olevansa kiinni perjantaina. Länsirannikolle odotettiin syklonia...

Matkalla poikkesimme Western Unionin toimipisteeseen, josta kävin nostamassa omalta tililtäni heidän tilille siirtämäni rahat. Ihan toimiva tapa saada käteistä ilman luottokorttia, mutta kurssi oli kyllä aika heikko. Nyt minun ei kuitenkaan tarvitse vähään aikaan miettiä luottorajan riittävyyttä varakortillani.

Bussipysäkillä saimmekin sitten odotella hyvän tovin, sillä bussi oli yli puoli tuntia myöhässä. Matkalla on melkoisesti tietöitä, jotka olivat hidastaneet bussin matkaa. Toivoin matkanteon nopeutuvan ja kuskin pystyvän kuromaan kiinni aikataulua, sillä en olisi halunnut vaivata Johnia niin myöhään illalla hakemaan minua bussilta. Bussin piti olla Raymon Terracella puoli kymmeneltä illalla, mutta lopulta se oli yli tunnin myöhässä. Onneksi minulla oli Johnin kännykkänumero, että pystyin ilmoittamaan myöhässä tulosta. Johnilla oli aikainen töihin lähtö aamulla, joten hän meni nukkumaan ja lähetti vaimonsa Vickin yhdessä vanhempien lastensa Davidin ja Nicolen kanssa minua vastaan.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Hukassa!

Ei ole näköjään ollenkaan hassumpaa joutua Hukkaan... :D Reilu viikko tässä on jo vierähtänyt kun olen saanut nauttia Annikki ja Veijo Hukan ylenpalttisesta vieraanvaraisuudesta. Annikki on hemmotellut maukkailla peruskotiruuilla, joita reissatessa olikin jo ehtinyt tulla ikävä. Veijo on ollut aina valmis toimimaan autokuskina ja vienyt minua moniin paikkoihin. On ollut niin mukava hengähtää hetki hektisen parin viikon Australian reissaamisen jälkeen. Hmm... Siitäpä tulikin mieleen, että taidan pulahtaa hetkeksi uima-altaaseen ennen kuin jatkan kirjoittamista :)


Kylläpäs teki hyvää! Tästä ilosta olen saanut nauttia ihan itsekseni koko viikon. Altaassa ei ole tungosta, ei voimakkaita virtauksia tai isoja aaltoja ja mikä parasta, se on vain muutaman askeleen päässä ovestani. 30 asteiseen veteen tällainen vilukissakin pulahtaa mieluusti. 

Torstaina iltapäivällä Veijo vei meidät läheiseen Daisy Hill -puistoon, missä on myös koalatalo. Ainakin osa koaloista on pelastettu esim. maantieltä auton kolhaisun jälkeen ja tuolla talossa ne hoidetaan kuntoon. Talo toimii myös koalatietoisuuden lisääjänä ja siellä opastetaan mm. kuinka omasta puutarhastaan voi tehdä koalaystävällisen. Luonnossa kun en ole onnistunut koaloja näkemään, oli tosi mukava nähdä niitä edes tarhattuna. Uskomattoman suloisia otuksia!

  
Koalat nähtyämme lähdimme tekemään kävelyretken puistossa. Pian koalatalon jälkeen aukesi piknik-alue - iso ruohokenttä. Jo kaukaa voi nähdä, että kentällä oli menossa kenguruiden ruokailu. Osa kenguruista oli uskomattoman kesyjä ja saimme mennä hyvin lähelle kuvaamaan. Annikki oli ottanut mukaan muutaman pullan evääksi, jos jollekulle tulisi nälkä. Kengurut nähtyään Annikki kaivoi pullat esiin ja alkoi heitellä niille pullanmurusia.Kenguruiden lisäksi linnut olivat saman tien paikalla. Yksi kenguru osoittautui muita kesymmäksi ja vähitellen se uskaltautui niin lähelle, että söi Annikin kädestä.

Kun jatkoimme eteenpäin, siellä oli lisää kenguruita. Tuli siinä mieleen, että kenguruthan kantavat poikasiaan etupussissa ja kysyin Annikilta ja Veijolta, ovatko he nähneet koskaan poikasta pussissa. Eivät muistaneet nähneensä, mutta saman tien, kun olin kysymykseni esittänyt, kiinnitin huomioni yhteen kenguruun, jonka vatsanalunen näytti ihan pallolta. Sanoin asiasta toisille ja Annikki kaivoi jäljelle jääneet pullat esiin ja alkoi houkutella tuota kengurua lähemmäksi. Kun se tuli lähelle, näkyi sen pussista pilkistävän pikkukengurun pää ja etujalat. Saimme emon tulemaan ihan meidän luo ja sekin tuli syömään kädestä. Pikkukenguru pussissa oli niin suloinen! Emo oikein poseerasi kameralle. :)


Kenguruista aikamme nautittuamme lähdimme kiertämään parin kilometrin lenkin metsässä. Matkalla oli tarjolla kolme geokätköä, jotka kävimme porukalla etsimässä. Annikki on oikein innokas kätköjen etsijä. Aina kun olemme jossain ulkona, hän kysyy, onko siellä niitä "aarteita". Loppumatkasta Veijo jo vähän väsyi ja jatkoi takaisin autolle, kun me Annikin kanssa etsimme kolmannen kätkön. Kun mekin palasimme autolle huomasin, että parkkipaikan lähellä on vielä yksi kätkö. Tottahan sekin piti käydä etsimässä. 

Perjantaina Veijo vei minut aamiaisen jälkeen Pirjon luo, että pääsin taas nettiin. Pankin kanssa kun on pitänyt käydä hieman kirjeenvaihtoa kopioidun luottokorttini tiimoilta. Viikolla olin jo saanut helpottavan viestin, että lähes 2000 euron ostot, mitkä kopiodulla kortilla oli tehty, menee pankin piikkiin. Nyt sain tiedon, että uusi korttini on laitettu tilaukseen ja pian saan sen ainakin etäkäyttöön, eli pystyn tekemään nettivarauksia ja -ostoja sitä käyttäen, vaikka kortti ei fyysisesti minulla olekaan. Näyttää siltä, että tarpeeksi turvallista tapaa kortin tänne toimittamiseen ei ole, joten olen etsinyt vaihtoehtoisia keinoja selviytyä loppumatkan. Western Union tarjoaa palvelua, että voin siirtää rahaa omalta tililtäni heidän tililleen ja nostaa rahat käteisenä heidän toimipisteestään. Tuo ainakin on yksi ihan toimivan oloinen tapa saada käteistä. Toinen harkinnassa oleva juttu on ottaa Travelexin prepaid-kortti, jolle voi ladata rahaa ja käyttää sitä kuin luotto-/pankkikorttia. Kunhan pääsen Sydneyyn, selvittelen vielä tarkemmin, kumpi on minulle edullisempi/toimivampi tapa selvityä loppumatkasta.

Kun olin saanut nettiasiani hoidettua, Annikkia ja Veijoa ei vielä kuulunut. He olivat luvanneet tulla hakemaan minut, kun Annikki on ensin saanut kotipuuhat tehtyä. Paluumatkalla Veijo halusi viedä minut yhteen matkanvarrella olevaan puistoon katsomaan lintuja. Söimme Pirjon kanssa lounasta ja jutustelimme kaikessa rauhassa. Lopulta puhelin soi ja Annikki kyseli, olenko jo valmis. He olivat luulleet, että me soitamme, kun minä olen valmis ja tulevat sitten. Annikki oli ollut valmis jo pitkään. No, eihän tuossa mitään vahinkoa päässyt syntymään. Oli mukava saada vähän enemmän aikaa Pirjonkin kanssa.

Puiston halki virtasi joki. Veijo tiesi paikan, missä yleensä oli paljon lintuja. Kävelimme sinne, mutta linnut olivat kadonneet. Joitakin sentään sieltä löytyi ja saimmehan ainakin mukavan kävelylenkin. Lintuja hienompi nähtävä oli hieman isompi lisko, joka poseerasi kivellä pitkän häntänsä kanssa. Paluumatkalla näimme samanlaisen liskon, mutta se oli pudottanut häntänsä.



Kun kerran ulkona taas oltiin ja tässäkin puistossa geokätkö oli tarjolla, pitihän se hakea. Veijo meni taas autolle odottamaan, kun Annikin kanssa jatkoimme kätkölle. Kätkökuvauksessa oli vinkki, että kätkö on puun sisällä. Kun pääsimme nollapisteeseen, kurkistin ensimmäiseen näkemääni koloon puussa ja hyppäsin saman tien taakse päin. Kolossa liikahti joku ja tuijotti minua. Annikki tuli katsomaan, mikä se on ja sammakkohan se siellä oli. Annikki oli jo ehtinyt kurkistaa toisee koloon, mutta ei nähnyt siellä mitään. Kävin itsekin kurkistamassa tuohon koloon ja pyysin Annikkia tulemaan takaisin ja katsomaan tarkemmin. Siellähän se kätkö oli, kun osasi katsoa oikeaan suuntaan kolossa. Puistossa olisi ollut toinenkin kätkö, mutta sen loggaaminen oli mission impossible. Siihen käsiksi päästäkseen olisi pitänyt olla kiipeilyvarusteet ja erikoistyökalu. Kätkö oli korkealla sillan alapuolella. Kävimme kuitenkin toteamassa kätköpaikalla, että siellä se jossain on.

Lauantaiaamuna Ruth toi Rubyn mummille hoitoon ja me saimme Ruthin kanssa koko päivän aikaa lähteä Gold Costille. Ruth halusi viedä minut rannikolle ja näyttää paikkoja siellä. Ajoimme suoraan Byron Bayhin, missä pistimme auton parkkiin, vedimme uikkarit päälle ja lähdimme rannalle. Kävelimme ensin rannan toiseen päähän näköalapaikalle. Rannalla oli valtava määrä lainelautailijoita, eikä mikään ihme, sillä hienot aallothan siellä oli.


Kun lähdimme kävelemään takaisin päin, Ruth ihmetteli, kuinka kello oli jo niin paljon. Aika oli kulunut hurjan nopeasti. Niinpä päätimme lähteä kylälle vähän katselemaan, millaista siellä on ja syömään lounasta. Matkalla oli kuitenkin pakko pulahtaa hetkeksi mereen huuhtomaan enimmät hiet pois. Uimaan meressä ei pystynyt, sillä aallot olivat niin isoja. Hetken siinä kuitenkin taistelimme aaltoja vastaan ja nautimme meren vilvoittavasta vedestä ennen kuin lähdimme autolle vaihtamaan kuivaa päälle ja jättämään ylimääräiset kannettavat pois. Kun olimme valmiit lähtemään kylille, meillä oli kummallakin kiljuva nälkä. Niinpä etsimme ensin ruokapaikan. Rannalla oli mukava ravintola, josta onnistuimme pienen kyttäämisen jälkeen saamaan pöydän. Ruthin ystävä oli tullut moottoripyörällä myös Byron Bayhin ja liittyi seuraamme lounaalla. Aussiravintoloissa tarjonta minulle tuntuu rajoittuvan jokseenkin fish and chipseihin, joten niitä taas tilasin. Onneksi täällä annoksessa on aina myös hyvä salaatti. Siinä syödessämme Ruth mainitsi ajan nopeasta kulumisesta ystävälleen, joka kysyi, olimmeko huomioineet aikaeron. Olimme nimittäin siirtyneet Qeenslandista New South Walesiin, joka on tunnin edellä ajassa. Eihän me tietenkään oltu sitä muistettu ja olimme oikein hyvillämme juuri saamastamme lisätunnista.

Syötyämme teimme pienen kierroksen kylillä, mutta ranta veti puoleensa. Lähdimme kaikki kolme beachille ja takaisin veteen. Aallot olivat edelleen aika isoja, mutta ei yhtä isoja kuin aikaisemmin. Nyt uimisesta teki mahdotonta hurjan voimakas virtaus, joka vei saman tien mukanaan, jos jalat pohjasta irrotti. Välillä tuntui, että vaikka jalat oli tukevasti pohjassa, virtaus meinasi silti viedä mukanaan. Ei ihme, että rannoilla varotetaan virtauksista ja lipuilla osoitetaan turvallisin uintipaikka.


Paluumatkalla ajoimme rannikkoa pitkin takaisin pohjoiseen. Ruth esitteli rannikon suosittuja kohteita ja alueen, minne hän on aikeissa muuttaa. Viimeiset parikymmentä kilometriä meni aivan mateluksi tietöiden takia. Ruthilla alkoi olla jo kiire kotiin, sillä hänelle oli tulossa maton ostaja. Ruth on myymässä paljon tavaroitaan pois muuton alta. "Kotiin" päästyämme Annikilla oli päivällinen odottamassa ja voi miten kotiruoka maistuikaan taas niin hyvältä lounaan roskaruuan jälkeen!

Koska lauantai meni rannalla, kirkkoreissu omaan kirkkoon jäi väliin. Pirjo ja David kysyivät, haluaisinko sunnuntaina lähteä johonkin kirkkoon. Yhdessä mietimme, mikä voisi olla sellainen kirkko, missä olisi musiikkia, joka ei olisi ihan yhtä rock kuin Hillsongissa. Päädyimme paikalliseen baptistikirkkoon, jossa Pirjon poika Jonathan käy. Sunnuntaiaamuna David kävi hakemassa minut. Pirjo oli mennyt ystävänsä kanssa sinne suoraan. Oli mielenkiintoista vierailla taas erilaisessa kirkossa. Koskaan ennen en baptistikirkossa ole käynytkään. Jumalanpalvelus olisi hyvin voinut olla oman kirkkoni jumalanpalvelus.

Iltaisin olemme Annikin kanssa käyneet kävelyllä, jos päivän aikaan ei muuten ole tullut ulkoiltua. Olemme suunnanneet aina jonnekin, missä voisi löytää jonkun geokätkön, mutta huonolla menestyksellä niitä on etsitty. Yhtään kätköä tästä lähinurkilta emme ole löytäneet, mutta toisaalta en sitä kyllä ihmettele, sillä yhtään noista kätköistä ei ole kukaan logannut lokakuun jälkeen. Vaikka kätköt on jäänyt löytymättä, olemme nauttineet reippailusta ja Annikkikin on päässyt kotinurkillaan paikkoihin, joissa ei ole ennen käynyt.

Maanantai oli viimeinen päivä Cornubiassa. Veijo vei minut Hyperdome-kauppakeskukseen, josta etsin äidin tilaamia viherjauheita ja öljyjä Suomeen lähetettäväksi yhdessä ylimääräisten tavaroideni kanssa. Kävimme ensin postissa katsomassa, löytyisikö sieltä sopivan kokoista pahvilaatikkoa lähetystä varten. Suurinkin tarjolla ollut näytti vähän pieneltä. Kun lopulta ostin jauheet luontaistuotekaupasta, kysyin myyjältä, olisiko heillä tyhjiä pahvilaatikoita. Olihan heillä, mutta nekin vaikuttivat vähän pieniltä. Otin kuitenkin niistä suurimman ja ajattelin kokeilla, josko saisin tavarat siihen pakattua. Menimme Veijon kanssa takaisin autolle, missä muut tavarat olivat odottamassa ja aloin pakata laatikkoa. Nopeasti totesin, että laatikko oli juuri oikean kokoinen. Kaikki tavarat mahtuivat siihen mukavasti, mutta yhtään ylimääräistä tilaa ei jäänyt. Pakatun laatikon kanssa palasimme postiin. Teippasimme laatikon hyvin kiinni ja menimme kassalle. Kun myyjä nosti laatikon vaa'alle, hitusen minua harmitti, kun oli tullut teipattua laatikko kiinni ennen punnitusta. Vaakka näytti 8,56 kg. Jos se olisi ollut alle 8,5 kg, postimaksu olisi ollut halvempi. Nyt en enää alkanut repimään teippejä auki. Paketin lähettäminen täältä 
on melkoisen arvokasta touhua. Paketti lähti meripostina, joka on halvin ja maksoi silti 113 aud eli lähes 80 euroa. Siitä huolimatta äidin tilaamat jauheet ja öljyt postimaksuineen tulivat maksamaan lähes sata euroa vähemmän kuin Suomesta ostettuna.

Viimeisen päivän kunniaksi päätin nautiskella uima-altaasta vielä oikein kunnolla. Kun Ruth tuli hakemaan Rubyn hoidosta, hänellä oli myös 8-vuotias Joye-poikansa mukana. Joye oli edellisen viikon isänsä luona, joten en ollut vielä häntä tavannut. Joyekin halusi tavata minut. Istuskelin altaalla heidän tullessa ja kysyin, tulevatko he kanssani uimaan. Ruby oli aivan innoissaan, eikä Joyekaan kauaa epäröinyt, vaikka uikkarit ei mukana olleetkaan. Alushousut saivat toimittaa uikkareiden virkaa. Joye on oikea vesipeto. Ruby ei vielä osaa uida, eikä hänelle löytynyt kellukkeita, mutta Ruby hyppi riemuissaan altaan penkillä, joka oli juuri sopivan matala häntä varten. Muutaman kerran Ruby uskaltautui minun avustuksella "uimaan" vähän matkaa. Lasten riemua vedestä oli niin kiva katsella. :)


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Sukulaisten suojissa

Sunnuntaina koitti kauan odotettu päivä! Lapsesta saakka olin halunnut päästä Australiaan tapaamaan sukulaisiani, joista muutamia olen vuosien varrella tavannut, kun he ovat käyneet Suomessa. Kahta serkkuani en kuitenkaan koskaan ole ennen tavannut.

Pakkasin tavarani Caloundrassa, johon olin kovasti tykästynyt. Kaupunki oli mukavan kokoinen ja rauhallinen ja hostelli viihtyisä ja niin ikään hyvin rauhallinen. Bussini lähtöaika oli vasta puoli yhdeltä, joten jätin rinkan hostellille vielä aamupäivällä säilöön ja lähdin aikaa tappamaan viereiseen ostoskeskukseen. Sieltä löysin mukavia tuliaisia, kun en ollut halunnut kantaa puolta vuotta Suomesta asti mukana tuliaisia. Lopulta hain rinkan hostellista ja lähdin keskustaan bussiaseman suuntaan. Minulla oli vielä lähes puolitoista tuntia bussin lähtöön. Kun pääsin pääkadulle huomasin, että siellä oli markkinat. Rinkka selässä ja reppu vatsapuolella ei ollut kovin kiva markkinoita katsella, mutta urheasti kadun kävelin päästä päähän. Välillä istahdin hetkeksi huilaamaan varjoon. Kun olin markkina-alueen nähnyt, ajattelin mennä bussiasemalle ja lukea siellä bussia odottaessa. Asema oli kuitenkin kiinni sunnuntaina, joten palasin pääkadulle, istahdin yhteen kahvilaan ja tilasin tuorepuristettua appelsiinimehua. Siinä oli kiva kadulla varjossa istuskella ja kuunnella katusoittajaa bussin lähtöä odotellessa. 

Palasin asemalle hyvissä ajoin ennen bussin lähtöaikaa. Kello tuli puoli, eikä bussia näkynyt. Taas mietin mielessäni, että tuleekohan sitä bussia ollenkaan, kun sitä aikataulua en edelleenkään netistä ollut onnistunut löytämään. Asemalla ei ollut edes montaa muuta bussin odottajaa, eikä ketään muuta kunnon matkatavaroiden kanssa. Ajattelin odottaa kuitenkin ihan rauhassa, silllä välillä Greyhoundin bussit olivat myöhässä. Vihdoin varttia vaille tuttu punainen bussi kaarsi asemalle. Syy myöhässä oloonkin selvisi, sillä kuski oli uusi tällä reitillä ja hänellä oli toinen, kokenut kuski oppaana etupenkissä. Parikymmentä minuuttia myöhässä pääsimme lähtemään kohti Brisbanea, jossa serkkuni Pirjon ja miehensä Davidin oli määrä olla vastassa minua. Bussiin päästyäni pääsin nettiin ja mesessä oli Pirjolta viesti odottamassa, että enoni Veijo ja vaimonsa Annikki tulisivat Pirjon ja Davidin kanssa. En tahtonut malttaa odottaa heidän näkemistään!

Vihdoin bussiasemalle sen parikymmentä minuuttia myöhässä päästyämme näin Pirjon ja Annikin laiturilla vastassa. Pääsin ensimmäisenä bussista ulos halimaan rakkaat sukulaiset! Oli niin ihanaa olla vihdoin heidän luonaan! Kun sain rinkkani tavaratilasta ja nostin sen selkään, ihmettelin, kuinka toinen kantoremmi oli niin löysällä. Huomasin remmin irronneen osittain soljesta ja aloin laittaa sitä takaisin, kun tajusin soljen hajonneen. Aika hyvä ajoitus! Olin nimittäin ajatellut, että hankin uuden rinkan Brisbanesta, kun entinen alkoi pettää jo sen verran useasta paikasta. 

Hissillä laskeuduimme katutasoon ja siirryimme bussipysäkille odottamaan Davidia ja Veijoa. Jonkin aikaa saimmekin odottaa, sillä he ajelivat ympäriinsä, ettei heidän tarvinnut maksaa parkkimaksuja. Kun he sitten tulivat asemalle, he tulivat väärästä suunnasta toiselle puolen katua ja ajattelivat käydä kääntymässä ensimmäisessä mahdollisessa paikassa päästäkseen oikealle puolelle katua. Vaan se ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Miehet saivat ajaa hyvän matkaa, ennen kuin pääsivät kääntymään takaisin päin. Lopulta olimme kuitenkin kaikki samalla puolen katua ja pääsimme autoon. Meillä oli pari tuntia aikaa pieneen Brisbane-sight seeingiin ennen Hillsongiin suuntaamista. Ajoimme South Bankin puisoon joen varrelle picnikille. Annikki ja Pirjo olivat molemmat varanneet evästä mukaan ja niinpä etsimme varjosta paikan, missä pystyimme evästämään. Matkalla kävelimme sunnuntaimarkkinoiden läpi ja maailmanpyörän ja uima-altaiden ohi. Ihmisiä oli paljon viettämässä kaunista kesäpäivää puistossa.


Yksi Australian to do-jutuistani oli vierailu Hillsong-seurakunnassa. Pirjo oli jo etukäteen ehdottanut, että voisimme matkalla Brisbanesta kotiin poiketa matkan varrella Hillsong-seurakuntaan. Olin katsonut netistä, että tilaisuus alkaa puoli kuudelta, mutta Pirjo ja David olivat sitä mieltä, että se alkaa jo viideltä. Olimme paikalla jokseenkin viideltä ja saimme hetken odotella tilaisuuden alkua, sillä se todellakin alkoi puoli kuudelta. Paiikalla oli valtavasti nuoria. Viikonloppuna Hillsongissa oli ollut joku isompi tapahtuma ja tämäkin tilaisuus oli nyt osa sitä. Onneksi meitä "vanhuksia" ei sentään käännytetty pois, vaan mekin pääsimme mukaan. Ovella kaikille jaettiin 3D-lasit, mutta minulle ei missään vaiheessa ihan täysin selvinnyt, miksi. Ennen kokouksen varsinaista alkua valkokankailla pyöri tekstejä, jotka pystyi lukemaan ilman lasejakin, mutta paremmin ne erottuivat laseilla. Mitään 3D-ominaisuutta niissä ei kuitenkaan ollut. Musiikki oli se juttu, minkä takia Hillsongiin piti päästä. Lähes kaikki laulut olivat minulle vieraita, sillä ne olivat seuraavalta, vielä julkaisemattomalta levyltä. Kun tilaisuus pääsi alkamaan ja muusikot tulivat lavalle, lavan eteen vyöryi nuoria suurin joukoin. Siinä he tanssivat ja lauloivat koko ajan. Oli aika vaikuttavaa nähdä, miten valtava joukko nuoria iloitsi ja ylisti yhdessä. Varsinainen illan puhe katsottiin screeniltä livenä Sydneystä Hillsongin pääpaikasta. 


Tilaisuuden päätyttyä ajoimme Annikin ja Veijon luo, missä sain oman huoneeni. Sain käyttööni koko alakerran ison huoneen ilmastoinnilla, isolla parisängyllä, sohvilla ja omalla telkkarilla. Autotallin periltä löytyy oma vessa ja suihku (ja sauna!) ja huoneesta on ovi ulos puutarhaan, missä on uima-allas. Majoitukseni on suoranaista luksustasoa hostelliöiden jälkeen! Annikki pitää hyvää huolta syömisistäni. Hän oli tehnyt ihan minua varten linssipihvejä ja ensimmäisenä iltana sain herkutella pihvien lisäksi perunamuusilla, porkkanalaatikolla, parsakaalilla ja ihanilla tuoreilla salaateilla. On aivan huippua päästä syömään pitkästä aikaa aitoa, herkullista kotiruokaa! 

Maanantaiaamuna heräsin vasta lähempänä yhdeksää, kun serkkuni Ruth toi reilun kaksivuotiaan Rubynsa mummalle hoitoon. Puin päälleni ja kipusin yläkertaan tapaamaan Ruthia, joka on Australian serkuistani aina ollut minulle erityisen merkityksellinen. Lapsena olimme Ruthin kanssa kirjeenvaihdossa ja vaikka en koskaan häntä ollut tavannut, tunsin erityistä yhteenkuuluvuutta juuri hänen kanssaan. Ruut oli menossa töihin, joten paljoa meillä ei ollut aikaa jutella, mutta oli aivan ihana edes nähdä hänet! 



Aamiaisen jälkeen kävin pyykkivuoreni kimppuun. Käytännössä koko vaatevarastoni oli pyykkiä vailla. Minulla oli puhtaana vain lämpimämmät vaatteet sekä vasta ostamani uudet bikinit ja kaftaani. Niinpä bikineissä ja kaftaanissa aloin pyykkäämään. Lähes kaikki valkoiset vaatteet päätyivät ensin klooriveteen liotukseen, sillä normaalipyykissä ne eivät valkoiseksi enää tulleet. Annikilla on kolme erilaista pesukonetta. Pesin pyykkini sillä, mihin vesi täytettiin sangoilla, sekaan heitettiin pyykkipulverit ja ensin vaaleammat vaatteet. Kone pyöritti vaatteita siinä avonaisessa syvennyksessä niin kauan kuin kytkimestä aikaa väänsi. Kun vaatteet alkoivat vaikuttaa puhtailta, ne nostettiin viereiseen syvennykseen lingottavaksi. Linkouksen jälkeen vaatteet huuhdeltiin käsin ja lingottiin uudelleen ennen kuivumaan viemistä. Pyykkäys sujui näin huomattavasti nopeammin kuin perinteisellä pesukoneella. Kloorissa uitetut valkoiset vaatteet laitoin perinteisempään koneeseen, vaikka sekään ei ihan tavallinen pesukone ollut. Kun olin saanut kaikki pestyä ja narulle kuivumaan, olin aivan hiestä märkä ja halusin uimaan. Nautin altaan 30-asteisen veden hyväilystä ja kuivattelin itseäni hetken uinnin jälkeen altaan reunalla. Siten Annikki jo huhuilikin lounaalle. Hetken mietin, mitäs nyt päällleni laitan, kun ne ainoat puhtaat vaatteet (uikkarit) oli nyt märät. Kävin tarkistamassa pyykkinarulla, olisiko siellä jo jotain kuivaa ja olihan siellä jo vaikka kuinka paljon. Aurinko oli kuivannut pyykit aivan käsittämättömän nopeasti! 


Kun Ruth tuli hakemaan Rubyn hoidosta, hän tarjosi minulle kyytiä Pirjon luo, minne Veijo oli luvannut minut viedä, että pääsisin nettiin varaamaan lentolipun Sydneystä Perthiin. Lähdin Ruthin mukaan ja Veijo hakisi minut sitten takaisin. Ajoimme ensin Ruthin luo, jossa sain nähdä hänen kotinsa ja meillä oli mahdollisuus jutella rauhassa. Oli niin mukava päästä juttelemaan lisää ja hyvin nopeasti totesimme, että meillä on valtavan paljon yhteistä ja olemme aivan samalla aaltopituudella. Rubykin, joka oli aikasemmin vähän vierastanut minua, alkoi nyt jutella minulle ja yksi kerrallaan hän toi minulle tarroja, jotka hän liimasi kämmenselkääni. Lopulta kädessäni oli melkoinen määrä tarroja, mikä kuulemma oli varma merkki siitä, että me olimme nyt Rubyn kanssa kavereita. :)

Pirjon luona sain varattua lentolippuni ja tehtyä reklamaation pankkiin kopiodulla luottokortillani tehdyistä ostoista. Tapasin myös Pirjon neljä lasta, Charissan, Jonathanin, Melanien ja Kaarinan. Vanhin lapsista, Steven, on Sydneyssä, mutta hänet olenkin tavannut jo aikaisemmin, kun hän oli Pirjon kanssa käymässä Suomessa joitakin vuosia sitten. Veijo ja Annikki tulivat illalla hakemaan minut "kotiin", joten saimme otettua kunnon perhepotretin.


Tiistaiaamuna Ruth vei Rubyn hoitopaikkaansa ja tuli hakemaan minut ajelulle Mount Tamburinelle. Vuori on Ruthin lempipaikkoja. Aamu oli vähän sateinen ja jännityksellä odotimme, millainen sää vuorella on. Matkalla satoi välillä aivan kaatamalla. Ajoimmehan sademetsän halki vuorelle kiivetessämme. Huipulle päästyämme sateli vielä vähän ja pilvet roikkuivat alhaalla. Menimme kahville motellin kahvilaan, mistä on kuulemme hienot näköalat kirkkaalla kelillä. Nyt pilvet peittivät näköalan. Hetken päästä aurinko kuitenkin alkoi hieman pilkottaa pilvien raosta ja näkymät paranivat ja lopulta oli mahdollista nähdä merelle saakka. Kävimme pienellä kävelyllä rinteessä ja sittenpä alkoikin taas sataa. Ruthille tuli siinä kävellessämme työpuhelu ja sen päätyttyä hän totesi, että hänen pitää palata toimistolle. Oli aika saattaa yksi asuntokauppa päätökseen. Pysähdyimme matkalla kuitenkin vielä ottamaan muutamian valokuvia, kun sadekin oli taas tauonnut.


Matkalla meillä oli Ruthin kanssa hyvää aikaa taas jutustella kaikessa rauhassa ja oli aivan mahtavaa saada tilaisuus tutustua serkkuunsa paremmin! Meillä on niin paljon yhteistä... Ruth vei minut takaisin Annikin ja Veijon luo, missä Annikilla olikin jo lounas odottamassa. Lounaan jälkeen otin pienet torkut ennen kuin vaihdoin bikinit päälle ja siirryin ulos puutarhaan lukemaan ja uimaan. On niin mukavaa, kun saa olla hetken ihan vaan paikallaan eikä tarvitse koko aikaa matkustaa, pakata ja etsiä uusia majapaikkoja.

Päivällisen jälkeen halusin lähteä vähän tutkimaan lähiseudun geokätköjä. Annikki ei uskaltanut päästää minua yksin metsiin samoilemaan, vaan halusi tulla mukaan. Heti lähtömme jälkeen alkoi sataa. Palasimme takaisin hakemaan sadeviitan ja sateenvarjon. Odotimme pahimman sateen loppumista, ennen kuin lähdimme uudelleen liikkeelle. Suuntasimme parille lähimmälle kätkölle, jotka olivat paikassa, jossa Annikkikaan ei ollut ennen käynyt. Aurinko oli pian laskemassa, joten meillä ei ollut paljoa aikaa ennen pimeän tuloa. Kun lähestyimme ensimmäistä kätköä, jo hyvän matkan päähän näimme, kuinka metsän reunassa istui kenguru. Olin niin onnellinen, kun näin ensimmäisen kenguruni! Ja tämä oli vielä iso. Harmittavasti minulla ei ollut kameraa mukana, mutta kännykällä sain onneksi jonkinlaisen kuvan otettua. Kätköt jäivät molemmat jostain syystä löytymättä, mutta se ei edes harmittanut yhtään, kun olin nähnyt kengurun! :)

Keskiviikkoaamuna lähdimme Annikin ja Veijon kanssa etsimään minulle uutta rinkkaa läheiseen kauppakeskukseen. Veijo tiesi kauppakeskuksen takana kaupan, missä myydään kalastusvälineitä ja muisteli, että siellä on kaikkea muutakin retkeilytarviketta. Niinpä suuntasimme ensin sinne. Siellä olikin muutamia rinkkoja ja yksi ihan minun budjettiinkin sopiva ja muutenkin aika mukavan oloinen. Halusin kuitenkin katsella mitä muuta on tarjolla ja niinpä kiertelimme kaikki mahdolliset kaupat myös kauppakeskuksessa, mutta lupulta palasimme takaisin tuohon ensimmäiseen paikkaan ostamaan ensiksi katsomani rinkan. Veijo halusi välttämättä ostaa rinkan minulle. He kun halusivat Annikin kanssa ostaa jonkin muiston minulle, mutta kun sitä pitäisi kantaa vielä neljä kuukautta mukana, he eivät keksineet mitä se voisi olla. Sitten heille välähti, että rinkkaa joudun kantamaan mukanani joka tapauksessa. Nyt siis joka kerta kun pakkaan rinkan ja nostan sen selkään, muistan rakkaat sukulaiseni!

Kauppareissulta Annikki ja Veijo ajoivat minut Pirjon luo, missä Pirjolla oli lounas odottamassa. Pääsin taas nettiin tekemään majoitus- ja lentovarauksia. Nyt on sitten lentolippu Balilta Singaporeenkin ostettu. Maksoi huikeat 43 euroa... Sydneyn majoituksen varaaminen meinasi tuottaa tuskaa, kun kaikki hostellit olivat saaneet niin huonoja arviointeja tai olivat aivan liian kaukana. Lopulta päätin maksaa vähän enemmän ja varasin sängyn aivan keskusaseman vierestä tasokkaasta hostellista. Eipähän tarvitse kantaa rinkkaa bussilta kauas ja siinä on hyvien kulkuyhteyksien varrella.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Caloundra

Perjantaina matka jatkui kohti Caloundraa. Sami oli etukäteen varoitellut, että kyseessä on eläkeläiskaupunki, joten osasin odottaa jotain hyvin rauhallista ja seesteistä :) Kaupungissa on vain yksi backpackers-hostelli ja sekin mainostaa itseään rauhallisena paikkana. Odotin siis paikan olevan juuri minun makuuni. Ennen bussin lähtöä Noosasta minulla oli vajaa tunti aikaa kylillä. Täysien kantamusten kanssa ei kovin pitkälle viitsinyt lähteä palloilemaan. Edellisenä päivänä löytämäni kauppakeskus jäätelöpaikkoineen veti kovasti puoleensa. Se oli juuri sopivan matkan päässä, että sinne viitsi kävellä. Mangosorbetti oli ollut hyvää, mutta nyt halusin testata jotain muutakin makua - vaihtoehtoja kun oli paljon. Veriappelsiini näytti hyvältä ja sitä pyysin. Tällä kertaa minua palveli miesmyyjä, joka kysyi, haluaisinko ensin maistaa jotakin. Tottahan maistiainen kelpasi ja sen perusteella varmistui, että veriappelsiinisorbetti oli ostamisen arvoista. Kun myyjä alkoi täyttää kuppiani, hän kysyi, haluaisinko jotain toista makua siihen kaveriksi. Kupin kun voisi kuulemma täyttää useammallakin maulla ja hinta on sama. Tein pikaisen katsauksen tarjontaan ja pyysin sitruunasorbettia toiseksi mauksi. Sitrukset yhdessä kuulosti hyvältä yhdistelmältä. Ja  annos olikin aivan huippuhyvää! Maut täydensivät toisiaan hienosti.

Kaikessa rauhassa nautiskelin harvinaisen herkkuni ennen kuin nostin rinkan takaisin selkään ja lähdin takaisin bussipysäkille. Siellä olikin jo bussi, mutta se oli menossa eri suuntaan, joten sain jäädä vielä hetkeksi odottelemaan. Pienellä jännityksellä odotin, pääsenkö oikeasti Greyhoundilla Caloundraan, sillä en ollut onnistunut netistä löytämään mistään sellaista aikataulua, jossa olisi ollut tuo bussivuoro, mille olin kuitenkin suoralla haulla saanut buukattua paikan itselleni. Kun seuraava bussi tuli, oli kuskilla taas tuttuun tapaan matkustajalista kädessään ja löytyihän sieltä minun nimeni ja bussilla pääsi kuin pääsikin Caloundraan. Matka ei ollut pitkä, vain reilun tunnin. Osa matkasta tie kulki aivan rannikolla ja ikkunasta sai ihailla merinäköalaa. Merenkäynti oli melkoista. Isot aallot löivät rantaan ja tuulikin oli tosi kovaa. Välillä kun ihmisiä kulki kaduilla, näki hyvin, kuinka tuuli riepotteli heidän vaatteitaan.

Caloundrassa bussiasemalla ei ollut hostellin autoa vastassa. Matkaa hostellille oli alle kilometri, joten ei ollut mikään ongelma kävellä sinne. Bussin ikkunasta olinkin jo nähnyt hostellini. Kävellessä näin osan Caloundran keskustasta ja totesin, että sinne pitää tulla takaisin, kunhan pääsen kantamuksistani eroon. Hostellille päästyäni totesin, että respa on kiinni. Kello oli yksi ja respa aukeisi vasta kahdelta. Hitusen harmitti, kun en etukäteen ollut asiaa selvittänyt. Olisin hyvin voinut jäädä kaupungille syömään lounasta ja tulla vasta kahdelta hostellille. Kantamusten kanssa ei takaisin viitsinyt lähteä. Minulla oli 
repussa avattu pastakastikepurkki, josta olin edellisenä iltana käyttänyt puolet. Ajattelin viedä purkin keittiöön jääkaappiin ja jäädä jonnekin oleskelutiloihin lukemaan ja odottamaan respan aukeamista. Kun menin keittiöön reppuni kanssa, siellä oli nainen, joka kysyi olenko juuri tullut ja haluaisinko kirjautua sisään. Hän voisi avata respan, jotta saisin huoneeni. Olin oikein iloinen tästä tarjouksesta ja niinpä pääsin samantien kirjautumaan sisään. Respan nainen oli oikein mukava ja kun hän kysyi nimeäni ja kuuli minun olevan suomalainen, hän esittäytyi Jaana Mariaksi. Jaanan isä on suomalainen, mutta hän ei ole asunut koskaan isänsä kanssa, eikä ole tavannutkaan häntä pitkään aikaan, eikä näin ollen puhu suomea. 


Sain avaimen ja ohjeet mistä huoneeni löytyy. Lähdin viemään tavarani huoneeseen, mutta en saanut huoneen ovea auki vaikka kuinka yritin. Ei siis auttanut muu, kuin lähteä etsimään Jaana ja kysymään, onko lukossa joku jippo, millä sen saa auki. Jaana tuli katsomaan, kokeili avainta ja totesi, että se ei toimi. Hän kävi hakemassa toisen avaimen, jolla ovi aukesi heti. Huoneessa ei ollut ketään muita, joten sain vapaasti valita sänkyni kahdesta kerrossängystä. Valtasin toisen alapetin, jätin tavarani tyhjään nurkkaan, vaihdoin vaatteet ja lähdin kaupungille. Piti saada lounasta ja haaveena oli myös löytää kampaamo, mihin voisi vain kävellä sisään leikkauttamaan ylipitkäksi kasvaneet hiukset. Olin kysynyt Jaanalta, mistä edullista kampaamoa kannattaisi etsiä ja saanut ohjeen käydä katsomassa viereisestä kauppakeskuksesta. Sinne suuntasinkin ensin, mutta en löytänyt haluamaani. Siellä ei myöskään ollut mieluista lounaspaikkaa, joten päätin lähteä ensin keskustaan syömään ja kampaajalle ja palata myöhemmin kauppakeskukseen tekemään ruokaostokset.

Kello lähestyi jo kahta ja lounaspaikan löytäminen tuohon aikaan osoittautui haastavaksi tehtäväksi. Roskaruokaa olisi kyllä ollut tarjolla, mutta sitä kun en halunnut, jouduin kävelemään pääkadun aina toiseen päähän saakka, enkä löytänyt ruokapaikkaa. Yksi hyvän oloinen Thai-ravintola oli matkalla, mutta olin siellä viisi yli kaksi ja lounasaika oli päättynyt kahdelta. En saanut enää ruokaa. Kun olin pääkadun talsinut ruokapaikkaa löytämättä, päätin palata matkan varrella näkemääni Subwayhin syömään. Kävelin nyt kadun toista puolta pitkin ja yhden kahvilan kohdalla huomasin, että sieltäkin saa lounasta. Liitutaululla oli lounasvaihtoehtoja ja siellä oli myös kasvisrisottoa. Se kuulosti paremmalta vaihtoehdolta kuin Suppari, joten astuin sisään ja tilasin risoton. Annos oli mielettömän hyvä! Ei alkuunkaan sellainen, mitä odottaa saavansa, kun risottoa tilaa. Riisi oli jonkinlaisessa kastikkeessa, eli ei lainkaan kuivaa. Pinnalla oli parmesanraastetta antamassa vielä lisämakua. Hyvällä ruokahalulla söin annokseni ja palasin pienen matkan takaisin päin katua kampaamoon, jonka olin aikaisemmin bongannut. Hiustenleikkuu maksoi siellä 22 dollaria, mikä kuulosti sopivalta hinnalta. Kävelin sisään ja kysyin, olisiko heillä aikoja. Yksi kampaaja nousi tuolistaan ja sanoi, että istu alas. Pääsin siis saman tien työstettäväksi. En meinannut saada kampaajaa millään leikkaamaan niskaa niin lyhyeksi kuin se normaalisti on aina ollut. Edellisellä kerralla kun Fidzillä niska jäi aivan liian pitkäksi, nyt se oli jo aivan järkyttävissä mitoissa. Kampaaja näytti aina välillä peilistä miltä niska näytti ja kysyi, joko se on hyvä ja kahteen kertaan jouduin sanomaan, että ota vaan vielä lisää. Lopulta kampaaja oli jo ihan tuskastunut, kun mikään ei riittänyt. Minun hiuksia leikatessa kampaamoon oli tullut lisää asiakkaita jonottamaan leikkausta ja kampaaja halusi selvästi päästä minusta jo eroon. Tällä kertaa halusin kuitenkin saada vastinetta rahoilleni, joten olin vaativa asiakas :D

Keventyneen hiuskuontalon kanssa lähdin lopulta kampaamosta. Nyt katselin kadunvarren kauppoja sillä silmällä, josko siellä näkyisi jotain kivoja vaatteita alennusmyynneissä. Poikkesin muutamaan putiikkiin sisälle ja yhdessä silmääni osui bikinejä 15 dollarilla. Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että haluaisin toisetkin bikinit, että välillä voisi laittaa toiset ihan kunnon pyykkiin. Tarjolla ei ollut kuin muutama malli, mutta siinä oli yhdet tosi kivan näköiset, joita päätin sovittaa. Nehän sopivat minulle hienosti, joten hetken päästä oli tyytyväinen uusien bikinien omistaja.

Jossain vaiheessa matkaa poikkesin ostoskadulta parin korttelin päähän rannalle. Matkalla poikkesin linja-autoasemalle selvittämään, miten pääsisin seuraavana aamuna kirkkoon, minne oli matkaa viitisen kilometriä. Kuin tutkailin reittikarttaa asemalla, virkailijanainen tuli kysymään, voisiko hän olla avuksi. Yhdessä sitten etsimme oikean bussilinjan ja aikataulut aamua varten. Rannalla tuuli oli edelleen tosi voimakas ja rannalla olikin valtavasti leijalautailijoita. Uimareita ei juurikaan näkynyt. Rantaa pitkin kulkee kevyenliikenteen väylä, jota pitkin lähdin kävelemään. Suuntana oli, mitenkäs muutenkaan, jonkin matkan päässä oleva geokätkö. Kätkö oli sopivasta lähes matkan varrella kauppakeskukseen mennessä. Kätkö oli nopeasti haettu ja siitä intoutuneena päätin käydä vielä toisellakin kätköllä. Sinne jouduin kävelemään vähän kauppakeskuksen ohi, mutta vain parisataa metriä. Molemmat kätköt olivat hienoja toteutuksia ja niistä jäi oikein hyvä mieli.

Caloundran rantaa

Kun lopulta ehdin kauppakeskukseen, kello oli jo lähes kuusi. Oli aivan ihmeissäni, kun kaikki keskuksen pikkuliikkeet olivat jo kiinni! Ne olivat menneet kiinni puoli kuudelta. Ehdin jo pelästyä, onkohan ruokakauppakin kiinni, mutta se ja toisessa päässä kauppakeskusta sijaitseva K-Mart (paikallinen Halpa-Halli) olivat vielä auki. Päätin pyörähtää ensin K-Martissa katsomassa, mitä siellä oli tarjolla. Sieltä löytyi kohtuullisen iso vaateosasto, jonne tietysti eksyin. :) Yritin löytää toisia siistejä shortseja, mutta niitä en löytänyt. Sen sijaan löysin täydellisesti istuvat pellavahousut huikeaan viiden dollarin hintaan ja kauniin kaftaanin, joka sopii kuin nakutettu juuri ostamieni bikineiden kaveriksi. Lisäksi kenkäosastolta matkaan tarttui kauniit sandaalimaiset varvastossut kirkkoreissuja varten ja kemppariosastolta se pitkään metsästämäni toilettilaukku, jonka saa roikkumaan naulaan. Kun siirryin kassalle maksamaan totesin, että kaikki kassat olivat itsepalvelukassoja. Niinpä skannasin ostokseni automaatilla ja syötin koneeseen setelin maksuksi. Kone tarjosi vaihtorahat ja kävelin pois. Ostosteni loppusumma oli 35 dollaria. Mistä tahansa yksittäisestä artikkelista olisi voinut joutua maksamaan saman summan (ja enemmänkin) jossakin muualla...

Kävin vielä ruokakaupasta hakemassa evästä viikonlopun varalle ennen kuin palasin hostelliin. Olin aivan yllättynyt, kun astuin ulos kauppakeskuksesta ja tajusin, että alkoi olla jo pimeä. Kello ei ollut vielä seitsemää. Hostellilla huoneeseeni mennessä totesin, että olin saanut kämppiksiä. Ketään ei huoneessa ollut, mutta kahden ihmisen tavarat sinne oli ilmestynyt. Olin taas jo nälissäni, joten lähdin keittelemään taas pastaa päivälliseksi. Syötyäni palasin huoneeseen, jossa toisella yläsängyllä makoili nyt nuori mies. Aloimme jutustelemaan ja selvisi, että olin saanut ruotsalaiset kämppikset. Tämä mies reissasi yksin, mutta oli tavannut aikaisemmin matkallaan muutamia ruotsalaisia tyttöjä, joiden kanssa he olivat reissanneet sitten yhdessä. Nyt tytöistä oli vielä yksi hänen matkassa mukana.

Aamulla heräsin hyvissä ajoin ennen kellon soittoa ja päätin nousta ylös ja lähteä syömään aamiaisen. Siinä aamiaisella tutkailin vielä bussiaikatauluja ja vaihtoehtoisia linjoja kirkolle. Lopulta valitsin bussini, jolle sainkin lähteä aika pikaisesti. Hain kassini huoneesta ja lähdin etsimään bussipysäkkiä. Pysäkille kävellessäni bussini tuli jo vastaan (se oli matkalla ensin bussiasemalle ja tulisi sitten takaisin osittain samaa reittiä). En ollut ihan varma, kuinka kaukana lähin pysäkki olisi, mutta onneksi se löytyi ihan järkevän matkan päästä ja ehdin sinne hyvin ennen bussia. Kun nousin bussiin, naiskuski näki bussikartan kädessäni ja kysyi, minne olen menossa. Kun kerroin päämääräni, hän sanoi, että ihan siinä kohdalla ei ole pysäkkiä ja edelliseltä pysäkiltä risteykseen on tietyöt, mutta hän voisi jättää minut pian risteyksen jälkeen jollekin epäviralliselle pysäkille, josta sitten voisin kävellä takaisin päin. 

Bussissa ei ollut montaa matkustajaa. Matkan varrella bussilla on joitakin aikataulutettuja pysäkkejä ja yhdellä pysäkillä seisoimme jonkin aikaa. Siinä kuski alkoi kysellä tiedänkö, miten tulen takaisin päin. Sanoin, etten vielä tiennyt ja kuski otti kartan käteen ja näytti siitä, missä on toiseen suuntaan pysäkit ja mitä vaihtoehtoja minulla on. Olin aivan otettu kuskin huolehtivaisuudesta ja ystävällisyydestä! Kun vihdoin olimme sillä virallisella pysäkilläni, kuski pysäytti siihen ja kysyi, haluanko kävellä siitä vai seuraavalta pysäkiltä. Edessä oli tosiaankin tietyömaa, mutta siellä ei ollut työt käynnissä, joten siitä oli ihan kätevää kävelllä riestykseen. Kiitin kauniisti kuskia ja toivottelimme toisillemme hyvät päivänjatkot.

En tiennyt ihan tarkkaan, kuinka pitkästi minulla oli käveltävää kirkolle. Kuvittelin matkaa olevan ehkä kilometrin verran. Matka ei kuitenkaan ollut ihan niinkään pitkä, kun kirkko jo näkyi. Kirkko sijaitsee seurakunnan omistaman eläkeläiskylän yhteydessä, joten seurakuntalaiset ovat pääasiassa vanhempaa väkeä. Tiesin seurakuntaan kuuluvan myös joitakin suomalaisia, mutta en tuntenut heitä. Kun astuin sisään, ovella oli vanhempi rouva tervehtimässä ja toivottamassa tervetulleeksi. Kun hän kuuli minun olevan Suomesta, hän osoitti penkissä istuvaa pariskuntaa ja sanoi heidän olevan suomalaisia. Hän myös kertoi viikko sitten heillä olleen myös suomalaisen vieraan ja näytti vieraskirjasta hänen nimensä. Minäkin kirjoitin nimeni vieraskirjaan ja sitten rouva vei minut suomalaispariskunnan, Ester ja Aaro Kallion, luo.  Oli mukava niin mukava tavata suomalaisia! Ja vielä mukavampaa, kun he tunsivat vanhempani ja selvisi, että minä tunnen Esterin lapset... 


Oli tosi kiva istua pitkästä aikaa kirkossa, missä ymmärsi kaiken puhutun! Vaikka Fidzillä viimeinen kirkko olikin englanninkielinen, sielläkin puhuttiin välillä paikallista kieltä. Jumalanpalveluksen jälkeen oli nyyttikestilounas. Oi sitä herkkujen määrää!!! Oli kuin olisi joulupöytään päässyt! Kaikki ruuat olivat kasvisruokia ja aivan uskomattoman herkullisia. Pitkään aikaan en ole niin hyvin ja monipuolisesti syönyt. Kun eturuoka oli syöty, yksi seurakunnan rouvista tuli luokseni ja ehdotti, että ottaisin jäljelle jääneistä ruuista itselleni päivälliseksi rasiaan ruuat. Oikein mielelläni niitä herkkuja otinkin! Lounaspöydässä istuessamme Ester kysyi, haluaisinko lounaan jälkeen lähteä tutustumaan eläkeläiskylään ja sitten he voisivat Aaron kanssa lähteä keskustaan rannalle kävelemään ja minä pääsisin heidän kyydissään takaisin. Olin kovasti ilahtunut tästä tarjouksesta. Niinpä syötyämme lähdimme ensin Esterin ja Aaron luo, jossa Ester näytti minulle valokuvia, joissa vanhempani olivat heillä vierailemassa yhdeksän vuotta sitten. Seuraavaksi kävimme katsomassa eläkeläiskylän vanhainkotia ja yritimme löytää puistosta kenguruita, mutta ne kuulemma tulevat sinne lähinnä auringonlaskun aikaan. Sitten ajoimme keskustaan, missä pysähdyimme ensin hostellilla niin että sain vietyä päivälliseni jääkaappiin ja vaihdettua vaatteet ennen kuin jatkoimme rannalle.

Nyyttäripöytä kirkkosalissa, joka muuttui ruokasaliksi jumiksen jälkeen

Rannalla ei onneksi tuullut yhtä paljoa kuin eilen. Kävimme Esterin kanssa vähän pidemmällä kävelyllä Aaron jäädessä lähemmäs autoa. Rannalla oli paljon ihmisiä ja pääsimme jopa häihin! Satuimme kohdalle juuri, kun vihkitilaisuus rantapuistossa oli alkamassa. Hetken aikaa sitä seurasimme ja kuvasimme. Matkan varrella yritimme myös etsiä yhtä geokätköä, mutta ihmisiä oli aivan liikaa liikkeellä, että etsiminen oli käytännössä lähes mahdotonta. Niinpä kätkö jäi löytymättä. Palasimme takaisin Aaron luo, joka jo meitä odottelikin. Oli niin mukava viettää päivää uusien suomalaisten ystävien kanssa ja vielä päivän päätteeksi nauttia maukas päivällinen, joka oli jääkaapissa valmiina odottamassa, sen kun vaan lämmitti.

Häät rannalla
Ihastuttavat Aaro ja Ester!

torstai 5. helmikuuta 2015

Noosa

Yön yli nukuttua luottokorttijuttukaan ei enää vaivannut niin paljoa. Illalla huoneeseemme ilmestyi vielä kaksi italialaista nuorta miestä. He käyttivät huoneessa jotakin niin voimakasta hyttysmyrkkyä, että huone haisi sille koko yön, vaikka ikkuna oli koko ajan auki. Huoneessa on ilmastointi, mutta sitä ei pysty itse säätämään. Se on päällä vain ajastuksen mukaan aina joskus ja paahtaa niin kylmänä, että ikkunaa ja ovea on pakko pitää auki, ettei huoneeseen jäädy. Hain respasta vielä kaiken varalta huovan yötä varten. Huovan sai viiden dollarin panttia vastaan. Ensimmäistä kertaa reissuni aikana törmäsin käsittämättömään ilmiöön... Palasin huoneeseen vähän kymmenen jälkeen ja kaikki muut olivat jo sängyssä ja valot pois!!! Yleensä minä olen aina ensimmäisenä nukkumassa. Tilanne tuntui niin oudolta Yritin mahdollisimman hiljaa saada iltatoimeni tehtyä ja päästä petiin toisia häiritsemättä.

Aamua odotin innolla. Luvassa oli Noosan kansallispuistoon tutustuminen pätevän lähes paikallisoppaan kanssa :) Olin aikaisemmin viikolla laittanut viestiä entisille koulukavereilleni Reetalle ja Samille, jotka asuvat nykyisin Australiassa ja kysellyt, olisiko heillä aikaa treffata. Samilla oli torstaina vapaapäivä, joten sovimme tapaamisen Noosaan. Oli niin mukava tavata todella pitkästä aikaa! Yritimme miettiä, kuinka kauan siitä on, kun viimeksi olemme nähneet ja totesimme, että yli 15 vuotta siitä on, mutta kuinka paljon yli, sitä emme pystyneet määrittelemään. Sami poimi minut hostellilta kyytiin ja ajoimme kansallispuistoon. Ennen puistoon kävelemään lähtöä vaihdoimme uikkarit päälle voidaksemme käydä uimassa matkan varrella. Puisto rajoittuu mereen kolmelta ilmansuunnalta ja rantaa pitkin kulkee polku, jota pitkin lähdimme kävelemään. Reitin varrella oli pari geokätköäkin, jotka tietysti piti käydä loggaamassa. Samalla Sami pääsi tutustumaan geokätköilyn saloihin.


Maisemat olivat todella upeita! Meressä oli paljon lainelautailijoita, sillä aallot olivat melkoiset. Uimareitakin riitti, sillä tällä puolella niemeä oli huomattavasti suojaisampaa kuin eilen käymälläni rannalla. Kävelimme aina niemenkärkeen saakka, Helvetin portille... Siellä sää vaihtui totaalisesti. Tuuli oli niin voimakas, että se vei Samilta tukankin päästä (vai olikohan se sittenkin lähtenyt jo hieman aikaisemmin...). Olimme korkealla kalliolla ja alapuolella aallot löivät hurjalla voimalla rantaan. Kun merta katseli täältä, ei uimaan tehnyt yhtään mieli! Mutta kun lähdimme takaisin päin, tuuli tyyntyi välittömästi ja aurinko paahtoi lämpimästi. Loppumatkasta oli pakko pulahtaa mereen ja ensimmäistä kertaa täällä merivesi tuntui vilvoittavalta! Kylmäähän se ei ollut, mutta aikaisempien linnunmaitokokemusten jälkeen tämä tuntui niin virkistävältä. 

Tältä näytti Helvetin portilla...

Hyvästä yrityksestä huolimatta sitä niin kovasti kaipaamaani koalaa emme onnistuneet näkemään - ennen kuin juuri puistosta poistuessamme portilla... Tosin vielä tämänkin jälkeen haluan sen koalan nähdä :)


Samilla alkoi aikataulu painaa päälle, joten hän jatkoi matkaa ja minä jäin Noosan päärannalle ja ostoskadulle haistelemaan tunnelmia. Lompakossa oli myös varaluottokorttini, jota en ollut koskaan vielä aikaisemmin käyttänyt. Nyt piti saada käteistä, sillä maahan tullessani nostamani käteisvarat alkoivat olla lopussa. Kävelin ostoskadun toiseen päähän yhtä puolta katua ja takain toista puolta. Nälkäkin alkoi olla, joten nyt piti löytää se pankkiautomaatti ja sitten ruokaa. Vastaan tuli pieni ostoskeskuksen tapainen, jossa oli myös food court. Food courtiin suunnatessani huomasin automaatin, jossa oli Mastercardin tarra. Jännityksellä työnsin korttini automaattiin, näppäilin tunnusluvun ja haluamani summan ja jäin odottamaan. Kone raksutteli hetken, jonka jälkeen se tulosti kuitin ja ilmoitti, että kortti ei kelpaa... Mellkein siinä pieni paniikinpoikanen yritti päälle pukata, mutta ennen kuin sille antaisin tilaa, päätin kokeilla vielä toista automaattia. Seuraavassa automaatissa ei ollut mitään tarroja osoittamassa, mitkä kortit sille kelpaa. Päätin kuitenkin kokeilla onneani. Toistin samat toimet kuin aikasemminkin ja jäin taas odottamaan. Jälleen kone raksutteli ja alkoi tulostaa kuittia ja suureksi helpotuksekseni työnsi ulos myös setelinipun! Yes, nyt voin hyvillä mielin lähteä syömään. 

Löysin food courtista taas kebabkojun, mistä sai falafeleja. Tilasin falafellautasen, jossa oli reilusti salaattia, pari viininlehtikäärylettä, kastiketta ja kaksi isoa falafelpyörykkää. Normaalin salaatin lisäksi lautasella oli melkoinen määrä persilja-paprikasalaattia. Tuo oli minulle aivan uusi kokemus. Itse kun olen tottunut käyttämään persiljaa lähinnä mausteena. Ihan mukavasti se sopi salaatin raaka-aineeksikin.

Syötyäni aloin katsella, miten pääsisin parkkipaikalle, mistä hostellin ilmaiskuljetukset kulkevat. Paikkaan oli matkaa reilu kilometri ja matkan varrella näkyi olevan yksi kätkökin. Kätkö oli metsäpolun varrella, joten pysäkille kävely oli paljon mukavampaa, kuin tietä pitkin olisi ollut. Tutkailin tarkasti puita edelleen koalan toivossa. Koalaa en edelleenkään siellä nähnyt, mutta kivan näköisen linnun onnistuin löytämään ja se suostui ihan poseeraamaankin minulle. Ei ole kyllä hajuakaan, mikä lintu tuo on, joten jos joku tietää, saa kertoa mullekin!


Ennen kyydin lähtöä minulla oli vielä reilusti aikaa käydä ruokaostoksilla. Löysin reilun kokoisen supermarketin, jonka ulko-ovella oli jäätelönmyynti. Sen verran oli lämmin, että päätin hemmotella itseäni vilpoisella sorbetilla. Sorbetteja oli monenlaisia tarjolla ja valitsin mangon. Se jopa maistui ihan oikealle mangolle! Nautiskelin sorbettini kaikessa rauhassa ennen marketin puolelle sukeltamista. Marketin tarjonta yllätti todella positiivisesti. Löysin gluteenitonta pastaa ja hyvän oloista pastakastiketta. Yhteensä nuo maksoivat alle neljä dollaria eli alle kolme euroa. Lisäksi ostin vettä, hedelmiä ja tuoremehua aamua varten. Kaikki tämä maksoi alle kymmenen dollaria, mikä yllätti taas positiivisesti. Ruoka kun täällä on yllättävän kallista. 

Hostellien autot odottelemassa kyytiläisiä.

Hostellillla pakkasin rinkan valmiiksi aamua varten, kävin suihkussa ja kokkailin herkullisen pasta-aterian itselleni. Sitten siirryin alakertaan netin ulottuville ja kirjoittelemaan blogia. Netti toimi vain hetken. Niinpä keskityin kirjottamiseen. Yhtäkkiä korvani nappasivat tutunkuuluista keskustelua. Takanani istui kaksi tyttöä, jotka puhuivat suomea. Käännyin katsomaan ja vaihdoimme muutaman sanan. Tytöt kertoivat, että heidän kanssaan samaan aikaan hostellille oli tullut muitakin suomalaisia. Heitä en ole onnistunut ainakaan vielä näkemään/kuulemaan.

Tämä hostelli ei ole ihan normaali reppureissaajien paikka. Täällä on tiukat säännöt alkoholinkäytölle. Seitsemän jälkeen illalla alkoholin nauttiminen hostellin alueella on kielletty. Tänä iltana neljän hengen englantilaisporukka (kaksi tyttöä ja kaksi poikaa) aloitti juomisen jo hyvissä ajoin ennen seitsemää ja juominen (ja tässä vaiheessa äänekäs juhlinta) jatkui reippaasti seitsemän jälkeenkin. Vähän ennen yhdeksää paikan omistaja ilmestyi paikalle. Nelikko sai pikapassituksen ulos hostellista, kun olivat ensin esittäneet julkisen anteeksipyynnön muille vieraille metelöinnistään. Tällaisista hostelleista minäkin ihan tykkään! 






keskiviikko 4. helmikuuta 2015

3000 km tien päällä ja ikävä yllätys...

Cairns jäi lopulta taakse ilman, että labraan jäi näytettä tutkittavaksi. Onneksi olo on parantunut ja vatsa alkaa toimia taas jokseenkin normaalisti. Greyhoundin bussit ovat tulleet nyt tutuiksi, kun takana on tässä vaiheessa vajaa 30 tuntia bussissa istumista. Sydneyyn saakka kun bussin penkkejä kuluttaa, tietää bussilla matkustaneensa :) Ensimmäinen etappi Cairnsin jälkeen oli Mission Beach, rauhallinen, pieni rantakohde vain muutaman tunnin bussimatkan päässä. Bussin lähdettyä oli jo pimeää, joten maisemia ei päässyt katselemaan. Perillä pysäkillä oli vastassa hostellin paku, joka kuskasi matkalaiset perille saakka. Olin varannut sängyn neljän hengen huoneesta, jossa oli jo kolme asukasta. Niinpä sain taas kiivetä yläsänkyyn, mutta tällä kertaa sinne oli onneksi hyvät tikkaat. Huoneessa oli nuori saksalaispoika, jolta sain netin salasanan ja pääsin tekemään seuraavia varauksia. Vasta myöhemmin luin jostain seinältä, että netti olisikin ollut maksullinen...


Huoneessa oli tehokas ilmastointi ja kämppikset halusivat pitää huoneen viileänä. Onneksi täällä oli (poikkeuksellisesti) myös huovat, joten yöllä ei tarvinnut palella. Kaksi muuta huoneen asukasta oli englantilainen nuoripari, joka oli pesiytynyt paikkaan pidemmäksi aikaa tekemällä töitä hostellille asumistaan vastaan. Jostain kumman syystä he eivät halunneet pitää huoneen ovea lukossa. Joka kerta, kun itse lähdin huoneesta niin ettei sinne jäänyt ketään, lukitsin oven. Ja käytännössä aina kun tulin takaisin, ovi oli auki, vaikka huoneessa ei ollut ketään. Kerran satuin istumaan aulassa huoneen ulkopuolella, kun mies oli menossa huoneeseemme. Hänellä ei ollut avainta mukanaan ja hän palasi huoneen ovelta takaisin huikaten naiselle tuskastuneen oloisena, että taas se ovi on lukossa... Ja haki avaimen.

Mission Beach Reatreatin yleisiä tiloja. Takana keittiö.

Aamulla lähdin tutkimaan ympäristöä. Ihan hostellin vieressä oli pieni ruokakauppa, josta hain aamiaistarpeita ja muutenkin syötävää päivän varalle. Toisella puolella hostellia oli puistikko, jossa oli sunnuntaimarkkinat. Kävin kiertelemässä ja katselemassa, mitä siellä oli myynnissä ja ihailin myyjien sitkeyttä tehdä kauppaa paahtavassa kuumuudessa. Pikaisen kiertelyn jälkeen päätin siirtyä rannalle. Koska täällä on nyt meduusa-aika, rannalla oli yhdessä kohdassa meduusaverkko, joka takasi turvallisen uintipaikan mereen haluaville. Rannalle mennessäni poikkesin yhdellä geokätköllä, joka sijaitsi sopivasti reitin varrella. Vihdoinkin pääsin eroon parista vielä mukana kulkevasta TravelBugista. Yksi jäi vielä odottamaan matkalaisen vaatimukset täyttävän kätkön löytymistä.

Uiminen meduusaverkossa oli taas yksi uusi kokemus. Oli laskuveden aika, joten vettä verkon sisäpuolella oli aika matalasti, mutta kyllä siellä silti pystyi uimaan. Virkistävästä vedestä ei kyllä voi puhua, sillä veden lämpötila oli varmasti yli 30 astetta! Mutta kun märkänä nousi vedestä ja siirtyi varjoon istuskelemaan ja lukemaan, jonkin aikaa olo tuntui mukavan raikkaalta. 

Meduusaverkko

Vähän ennen kolmea olin kylillä katsomassa löytyisikö sieltä ravintolaa, mistä saisi jotain järkevää syötävää. Vaihtoehdot oli vähissä. Tarjolla oli pääasiassa hampurilaisia tai fish and chips. Ainoassa vähän isommassa ravintolassa fish and chips tarjottiin salaatin kanssa. Tämä oli lounaslistalla, joka oli voimassa kolmeen asti ja sen jälkeen voisi tilata päivällislistalta. Päivällislistalla ei ollut mitään mielenkiintoista, joten päädyin tilaamaan kala-annoksen ja yllätys oli oikein mukava, kun sain sen eteeni ja kala ei ollutkaan upporasvassa uitettu vaan herkullinen, pannulla paistettu kala.

Kaksi yötä Mission Beachilla sai nyt riittää, sillä Brisbane ja sukulaiset odottavat. Niinpä seuraava bussimatka olikin hieman pidempi... Koska haluan päästä pian sukuloimaan, päätin nopeuttaa matkantekoa ja jättää joitakin aikaisemmin katsomiani paikkoja väliin. Valitsin seuraavaksi etapiksi Agnes Waterin, toisen pienen ja rauhallisen kylän. Tämä tarkoitti sitä, että edessä oli 18 tunnin bussimatka. Bussi lähti kolmen jälkeen iltapäivällä, joten yön vietin bussissa. Näin säästin myös yhden yön majoituskulut. Greyhoundin bussit ovat erittäin mukavia väljine jalkatiloineen ja hyvin kallistuvine penkkeineen. Busseissa on ilmainen wifi, jokaiselle penkille oma usb-laturi ja tietysti vessa. Noin kolmen tunnin välein oli 30 - 40 minuutin tauko jollakin huoltoasemalla. Kuski vaihtui matkan aikana kolme kertaa. Onneksi minua on siunattu hyvillä unen lahjoilla, joten bussissa nukkuminen ei ole mikään ongelma.

Alkumatkasta oli tällä kertaa hyvin aikaa katsella maisemia. Oikealla puolella (lännessä) kohosivat jylhät vuoret ja vasemmalla puolella sai aina välillä ihailla merinäkymiä. Silmä kovana tarkkailin, josko onnistuisin bongaamaan kengurun tai jonkun muun eksoottisen otuksen ikkunasta, mutta se jäi vielä haaveeksi. Sen sijaan metsäpalojen jäljiltä mustaksi hiiltyneitä puunrunkoja näkyi matkalla paljon. Auringonlaskun aikaan olimme Townsvillessä, jossa oli taas pidempi pysähdys. Kipaisin pikaisesti parinsadan metrin päässä sijaitsevalle kätkölle samalla auringonlaskun värejä ihaille. Nyt oli vaan sen verran kinkkisempi kätkö, että siinä ajassa en sitä ehtinyt löytää. Hitusen jäi kaivelemaan, mutta matkaa piti jatkaa ja kätköjä tulee kyllä vielä lisää matkan varrella. Yön aikana jossain vaiheessa alkoi sataa. Vettä tuli aika ajoin aika rajustikin ja aamun valjetessa näkyi tulvivia jokia ja peltoja. Sade onneksi loppui aamun myötä.

Siellä se kätkö jossakin oli...

Aamulla yhdeksän jälkeen olimme perillä Agnes Waterissa. Pysäkillä oli taas vastassa hostellin auto, johon lastattiin kaikkien matkatavarat, mutta ihmiset eivät enää mahtuneet kyytiin. Se ei onneksi ollut mikään ongelma, sillä matkaa hostellille ei ollut kuin muutama sata metriä. Tässä hostellissa kaikki huoneet olivat kahdeksan hengen huoneita. Olin varannut sänkyni naisten huoneesta, mutta löysin itseni kuitenkin sekahuoneesta, missä oli viisi miestä ja vain kolme naista. Huoneet olivat siistejä ja ihan viihtyisiä, kuten hostelli muutenkin. Jätin tavarani huoneeseen, vedin uikkarit mekon alle ja lähdin saman tien katselemaan paikkoja kylällä ja rannalla. Täällä kun ei ollut tarkoitus viipyä kuin yksi yö ja jatkaa matkaa heti aamulla kukonlaulun aikaan, niin ainoa päivä piti hyödyntää tehokkaasti. Katsastin ruokakaupan tarjonnan ja ostin pullon vettä mukaan ennen rannalle menoa. Pullovesien hinnoissa on täällä ihan huikeita eroja. Halvimmillaan puolentoista litran pullon saa noin 80 aussi sentillä, mutta monessa paikassa halvinkin pullo maksaa 3,50 dollaria (yksi dollari on noin 70 euro senttiä). Hanavesi on periaatteessa juotavaa, mutta maistuu useimmiten niin vahvasti kloorille, että sitä ei todellakaan tee mieli juoda. 

Cool Banana hostelli Agnes Waterissa.

Ranta oli täysin erilainen kuin aikaisemmat rannat. Tähän asti olin saanut nauttia tyynistä vesistä, mutta nyt vastassa oli melkoiset aallot. Rannalla oli paljon lainelautailijoita ja uimareille oli osoitettu lipuilla turvallinen uintipaikka. Rannalla oli rantavahdit. Etsin varjoisan paikan puun alta penkiltä ja vetäydyin sinne lukemaan. Mereen ei tehnyt mieli, vaikka kuuma olikin. Aallokko ei houkutellut yhtään. Penkillä, jolle istahdin, oli jonkun pyyhe. Ajattelin pyyhkeen omistajan olevan laudan kanssa vedessä. Uppouduin kirjaani ja luin hyvän tovin. Jossakin vaiheessa huomasin, kuinka vanhempi, valkoisiin pukeutunut rouva lähestyi penkkiäni. Hän tuli ihan penkin luo, otti pyyhkeen ja istahti viereeni. Hän oli ollut rannalla kävelemässä koko aamupäivän. Tarinoimme pitkät tovit ja ensimmäistä kertaa aussienglannin ymmärtäminen ei tuottanut suurempia ongelmia. Rouva oli matkustellut myös paljon ja meillä riitti juttua loputtomiin.

Agnes Waterin rantaa ja penkki, jolla istuskelin lukemassa.

Paluumatkalla hostelliin poikkesin uudelleen kauppaan tekemään ruokaostokset. Nyt ei mieli tehnyt fish and chipsejä, joten piti kokkailla itse. Päädyin helpolle linjalle. Ostin pussikeittoa, ruisnäkkäriä, kylmäsavulohta, juustoa ja tomaattia. Näistä loihdin suoranaisen gourmet-aterian itselleni. :) Lohi ja juusto maistuivat niiiiin hyvälle pitkästä aikaa.

Aamulla minulla oli aikainen lähtö. Bussi lähti jo 6.30. Kävin respassa illalla kysymässä, tuottaako aikainen check-out jotain ongelmia, mutta mies vakuutti, että ei tuota. Mielessäni pikkuisen ihmettelin, kun tämä oli ensimmäinen hostelli, missä yöpymistä ei veloitettu heti saapuessa. Ilmeisesti se sitten velotettaisiin lähtiessä. Mies sanoi, että joko hän tai joku nainen olisi aamulla respassa. En siis jäänyt sen enempää maksua pohtimaan. Rinkkaa en ollut edes avannut, mutta muut tavarani pakkasin takaisin reppuun ennen nukkumaan menoa.

Aamuyöllä heräsin ennen viittä vessaan. Otin korvatulpat pois ja ihmettelin, kun huoneen ulkopuolelta kuului sellainen ääni kuin joku lakaisisi siellä. Kömmin ylös ja lähdin vessaan. Ovesta ulos päästyäni olin törmätä naiseen, joka lakaisi hiekkoja laatoitukselta. Nainen pahoitteli, että oli herättänyt minut, johon totesin, että ei hän minua herättänyt. Ihmettelin taas mielessäni, että onpahan kummallinen aika siivota... Vessareissun jälkeen jatkoin vielä tovin unia, ennen kuin varttia vaille kuusi nousin ylös ehtiäkseni bussille. Tällä kertaa saisin kävellä kamppeitteni kanssa, joten halusin varata tarpeeksi aikaa. Kun aloin nostella tavaroitani huoneen ulkopuolelle, siivoojanainen istui teekupin kanssa keittiön edessä olevan pöydän ääressä. Toivottelimme hyvät huomenet ja nainen sanoi, että hän voi antaa kyydin bussille. Hän oli saanut työnsä valmiiksi ja oli lähdössä. Olin kovasti iloinen kyydistä. Nainen otti vastaan petivaatteeni ja kun sanoin, että en ole vielä maksanut mitään, hän oli vähän ihmeissään. Hän kaivoi majoituskorttini esiin, maksoin yöpymisestäni ja hän kuittasi korttiini yön maksetuksi. Itselleni en saanut mitään kuittia.

Bussi olikin jo pysäkillä odottamassa, kun pääsimme sinne asti. Kuski oli tauolla, joten heitin rinkkani tavaratilaan ja vein repun sisälle autoon. Kävin huoltoasemalta hakemassa mehutölkin aamiaista varten. Pysäkille ilmestyi muitakin matkalaisia. Kun kuski vihdoin tuli ja pääsimme aloittamaan bussiin nousun, jouduin ensimmäistä kertaa näyttämään henkkarit kuskille. Periaatteessa aina bussiin noustessa pitäisi olla esittää henkkarit ja matkalippu kuskille, mutta tähän asti kuski on aina vain kysynyt etunimen ja ruksinut listaltaan sen perusteella saapuneeksi (kuskilla on aina printattu lista kaikista matkustajista ja heidän määränpäästään). Tämäkin kuski kyllä kysyi ensimmäiseltä bussiin nousijalta nimeä, mutta kun tyttö näytti henkkarit, sen jälkeen kaikki muutkin näyttivät henkkarit. 

Bussimatkalla oli hyvää aikaa surffailla netissä. Kävin nettipankissa katsomassa, olisiko vuorottelukorvaus tullut jo tilille. Olihan se tullut, minkä tyytyväisenä totesin. Mutta kun huomasin luottokortilla olevan luottoa jäljellä alle 40 €, olin aivan ihmeissäni. Kaivoin korttitapahtumat esiin ja löysin kortilla olevan avoimia varmennuksia lähes 2000 € edestä! Minulla ei ollut hajuakaan, mistä nuo olivat peräisin. Kaivoin saman tien lompakon esiin ja tarkistin, että kortti on tallella. Olihan se. Sitten alkoi aivoissa raksuttaa, mitä ihmettä on tapahtunut. Ainoa järkevä selitys oli, että korttini on kopioitu jossakin. Googlasin luottokunnan sivut esiin ja etsin tietoa, mitä pitäisi tehdä. Suomessa oli vielä yö, joten joutuisin odottamaan joka tapauksessa joitakin tunteja, ennen kuin voisi yrittää soittaa asiakaspalveluun. Päätin selvittää asian päästyäni perille. Siinä samalla huomasin, että edellinen hostelliyöpymiseni oli veloitettu myös luottokortilta! Olin varannut yön Booking.comin kautta, joka ei koskaan veloita yöpymisiä, vaan ne maksetaan paikan päällä. Olin siis maksanut yön kahdesti. Lisää selvitettävää... 

Tämän kertainen kahdeksan tunnin bussimatka tuntui kovin lyhyeltä edellisen rinnalla. Tosin viimeiset pari tuntia ei olleet enää kivoja. Taakseni tuli istumaan mies, joka haisi järkyttävän pahasti tunkkaiselle tupakalle. Lisäksi tulin matkan aikana hyvin tietoiseksi miehen parisuhdeongelmista, joita hän pui lähes koko matkan ajan puhelimessa vaihtuvien keskustelukumppanien kanssa. Ensimmäistä kertaa törmäsin itse tällaiseen "puhelinterroristiin" julkisessa kulkuneuvossa. Olin äärettömän tyytyväinen, kun vihdoin olimme perillä Noosassa ja sain nousta bussista hengittämään raikasta ilmaa eikä tarvinnut enää kuunnella miehen juttuja. Hostellin auto oli taas odottamassa, joten perille pääsy oli helppoa. 

Tässä hostellissa oli taas neljän hengen huoneet. Huoneessani oli vasta yhden ihmisen kamppeet, joten nyt sain alasänkypaikan. Jätin taas kamppeet huoneeseen ja lähdin tutustumaan ympäristöön. Vettä piti taas saada ja jotain syötävääkin. Rannallakin olisi kiva käydä katsomassa miltä siellä näyttää. Hostellin lähellä on pieni kyläkeskus palveluineen. Sieltä löytyi yksi pieni ruokakauppa, muutamia kahviloita/ravintoloita ja jokunen matkamuistomyymälä. Tarkastin ravintoloiden ruokalistat todeten, että tarjonta on taas aika heikkoa. Kävelin rannalle toteamaan, että siellä tuuli kovaa ja aallot olivat vielä paljon isommat kuin edellisellä rannalla. Paluumatkalla hain kaupasta pientä purtavaa ja lähdin takaisin hostellille selvittämään luottokorttini kohtaloa.

Sunshine beach Noosassa. Tällä kertaa tosin aurinko ei juurikaan paistanut.

Löysin lopulta nettipankistani asiakaspalvelun puhelinnumeron, johon yritin soittaa. Puhelu ei onnistunut. Sain vain englanninkielisen ilmoituksen, että numero ei kelpaa. Niinpä kirjoitin nettipankissa viestin pankkiin ja pyysin pikaista neuvoa, mitä pitää tehdä. Muutama minuutti viestin lähettämisen jälkeen puhelimeni soi. Tunnistin numeron pankin numeroksi, joten vastasin (yleensä en vastaa täällä puheluihin) ja mielessäni kiitttelin nopeaa toimintaa. Mies esitteli itsensä ja kertoi soittavansa varmistaakseen luottokorttiostoksieni aitoutta. Hän ei ollut lukenut viestiäni vaan soitti, koska pankin oma valvonta oli kiinnittänyt huomiota ostoksiin. Kysyin, mitä nuo avoimet varmennukset olivat. Ne oli Jenkeissä tehtyjä ostoja, eli korttini on todellakin kopioitu jossakin. Missä se on tapahtunut, on minulle täysi arvoitus. Onneksi kortilla ei ole nostettu rahaa tililtä. Nyt kortti on kuoletettu ja uusi kortti luvattiin toimittaa kotiosoitteeseen... Vaan siinäpä onkin maailmanmatkaajalla ihmettelemistä, miten kortin saisi turvallisesti tänne maapallon toiselle puolelle! Hyviä vinkkejä otetaan auliisti vastaan. Pankki ei luvannut toimittaa korttia ulkomaille.

Tässä vaiheessa olen enemmän kuin tyytyväinen, että olin kaukaa viisas ja hankin toisen luottokortin matkaa varten, ihan vaan varmuuden vuoksi. Mutta tuo kortti ei ole liitetty mihinkään tiliin, se on puhtaasti luottokortti ja luottorajakin on niin pieni, että se ei riitä kuukauden kuluihin. Ja jos en keksi mitään keinoa saada uutta korttiani itselleni, olen vain yhden kortin varassa. Entä jos sille tapahtuu jotain? Nyt on oikeasti hyvät neuvot tarpeen!!!