Siunausten sateessa

Mennyt viikko on ollut ihan mieletön!!! Tuntuu kuin Jumala olisi päättänyt näyttää voimansa ja valtansa suorastaan hukuttamalla minut siunauksiin. Pitkin viikkoa olen kerta toisensa jälkeen jäänyt suu auki ihmettelemään, miten asiat järjestyvät tuosta vaan. Uusi ystäväni, Janeth, on osoittaunut enkeliksi. Kun avaan suuni hänen seurassaan ja edes vihjaan jotakin siihen suuntaan, että olen haaveillut jostakin, hän saattaa todeta saman tien, että meiltähän löytyy sellainen... Olen jo jonkin aikaa haaveillut leivänpaahtimesta. Yhtenä iltana olimme koulun cafeteriassa syömässä nyyttäri-illallista, kun Janeth kysyi, olenko käynyt kafeterian yhteydessä olevassa varastossa. Siellä on valtavasti ruokaa, mutta myös kaikenlaista muutakin tavaraa. En ollut käynyt ja nyt menimme käymään. Siinä tulin maininneeksi leivänpaahtimesta. Janeth sanoi, että hänellä on kaksi, eikä hän käytä kumpaakaan, joten voimme saada toisen.

Toisena päivänä istuin Janethin sohvalla, kun huomasin hänellä olevan muutamia kirjoja hyllyssä. Menin katsomaan niitä ja Janeth sanoi, että kirjoja on vaikka kuinka paljon lisää jossakin vielä toistaiseksi tuntemattomassa paikassa. Yritimme niitä etsiä muutamasta paikasta vielä löytämättä, mutta niitä etsiessä löysin muutamia laulukirjoja, jotka poimin talteen. Niitä selaillessani totesin kaipaavani pianoani. Siihen Janet totesi, että koululla on lähes uusi digipiano. Viime vuonna musiikkia opettanut vapaaehtoinen oli myös kaivannut pianoa ja hänen vanhempansa olivat lähettäneet Jenkeistä pianon, joka jäi lahjoituksena koululle. Hetki meni, ennen kuin piano vihdoin löytyi atk-luokan perältä, vaikka sen olisi kuulemma pitänyt olla kappelissa.

Viimeisin Janethin seurassa tehty "löytö" oli täysi setti uusia kattiloita ja paistinpannuja. Sanoin kaipaavani wokkipannua. Sitä ei löytynyt, mutta sen sijaan meillä on nyt keraamiset kokkausvälineet. Eiköhän noilla wokitkin saa aikaan...

Viikko on ollut monella tapaa hyvin erilainen. Maanantai oli virallisesti valtakunnallinen vapaapäivä, mutta meillä oli markkinapäivä. Jokainen luokka vastasi jostakin tapahtumasta markkinapäivänä. Lisäksi oli ruokamyyntipöytä, missä minä olin auttamassa. Markkinoiden tuotto käytetään ensi vuoden työkirjojen hankkimiseen alakoululaisille. Markkinat oli ilmoitettu alkavaksi yhdeksältä. Siihen aikaan myyntialueena toimiva liikuntasali ammoitti tyhjyyttään. Ruokapöydällä ei ollut mitään myytävää ja kaikki aktiviteettipisteetkin olivat vielä miehittämättömiä. Island time... Ensimmäisen tunnin aikana ruokapöydälle ilmestyi muutamia myytäviä artikkeleita ja aktivitettipisteet alkoivat vähitellen toimia. Myytävää tippui pikkuhiljaa koko päivän ajan ja lopulta olimme myyneet pelkästään ruokaa ja juomia yli 1000 dollarin edestä. Koko markkinapäivä tuotti vähän reilut 3000 dollaria.

Otoksia markkinapäivästä:
Some photos about School Fair:

Vesiliukumäki
Water Jumping House

Tyytyväinen Maureen jo lähes tyhjän ruokapöydän ääressä
Happy Maureen and already almost empty food court

Franky-rehtori (vihreässä paidassa) kanoja grillamassa
Principal-Franky (green t-shirt) barbecue chicken

Kun markkinapäivä alkoi lähestyä loppuaan, tunsin oloni vähän flunssaiseksi. Täällä on ollut tosi paljon flunssaa liikkeellä. Suuri osa vapaaehtoisista on flunssan sairastanut, osa tosi rajunakin. En halunnut sairastua! Edessä kun oli kaksi vapaapäivää ja mukavaa tekemistä tiedossa. Nyt piti vaan saada kunnon troppeja, millä saisi pidettyä flunssan poissa. Kauppareissulla ostin tuoretta inkivääriä ja sitruunaa. Kotiin päästyäni raastoin inkivääriä kuumaan veteen ja puristin sekaan sitruunamehua. Näin sain kunnon inkivääriteen, jota naukkailin ennen kun otin kunnon nokoset. Ja rohto tepsi! Muutaman päivän sitä tein itselleni ja flunssa pysyi loitolla.

Koska maanantaina olimme virallisena vapaapäivänä olleet töissä, saimme tiistain vapaaksi. Lisäksi keskiviikko oli taas yleinen vapaapäivä. Tiistain käytin lähinnä huilimiseen ja flunssan torjuntaan. Pyykit sentään sain pestyä. Keskiviikkona olikin sitten luvassa kovasti odotettu saaren ympäri -retki Janicen uudella autolla. Matkan varrella oli tarkoitus pysähtyä yhdellä saaren lukuisista vesiputouksista. Jo hyvissä ajoin aamulla olimme Janethin ja Candicen kanssa odottamassa kyytiämme - jota saikin odottaa tovin. Janicella kun on kuukauden ikäinen poikavauva ja parivuotias tyttö, niin lähtö ei aina ole ihan niin hetkessä tapahtuva. Tosin täällä tuntuu, että lapset eivät rajoita missään määrin vanhempien elämää. Lapset kulkevat mukana ihan minne vaan. Ja autossahan ei tietenkään ole mitään turvaistuimia lapsille, vaan vauva kiertää milloin kenenkin sylissä ja parivuotias saataa välillä istua jopa kuskin sylissä...

Vihdoin koulun pihaan kurvasi hieno Bemari. Janicen mies, Aaron, oli ratissa. Niin hienoa autoa en vielä tällä saarella ollutkaan päässyt testaamaan. Muutaman paremman auton olin kyllä koulun pihalla nähnyt, kun vanhemmat (tai lastenvahdit) tuovat lapsia kouluun. Myöhemmin kuulin, että vaikka auto oli kaikin puolin hienon ja suht uuden näköinen, se ei maksanut kuin 3000 dollaria. Autot ovat tällä saarella siis edullisia!

Bemaria voi käyttää moneen tarkoitukseen...
You can use BMW for many purposes...

Pakkauduimme autoon ja matka pääsi alkamaan. Poikkesimme ensin kaupungilla, josta matkaan mukaan lähti toinenkin autolastillinen väkeä. Ajelimme myötäpäivään saarta ympäri ja maisemat olivat paikoitellen todella kauniita. Olisi tehnyt mieli aina välillä pyytää pysäyttämään, että olisin saanut ottaa kuvia, mutta ajattelin, että josko joskun myöhemmin olisi mahdollisuus sellaiseenkin reissuun. Nyt ainoa pysähdyksemme oli vesiputouksella. Auto jätettiin tien varteen, pikkukojuun maksettiin 3 dollarin pääsymaksu ja sitten käveltiin kimpsujen ja kampsujen kanssa joitakin satoja metrejä pientä polkua pitkin metsän poikki putoukselle. Ja kylläpä vastassa olikin upea putous! Ei ihme, että se oli päässyt myös geokätkön sijaintipaikaksi. Tosin paikalta ei löytynyt purkkia, vaan kyseessä oli virtuaalikätkö, eli sen sai logattua liittämällä lokiinsa valokuvan itsestään putoksella.

Candice, minä ja Janice Kepirohi vesiputouksella
Candice, I and Janice at the Kepirohi falls

Janeth lapsenlikkana
Janeth - the baby sitter

Janice oli grillannut evääksi banaaneita, jotka olivat mielettömän hyviä! Niitä oli kiva napostella siinä putousta ihastellessa. "Filmiä" kului kiitettävään tahtiin, kun kuvia tuli napsittua melkoinen määrä. Muutamat porukastamme menivät uimaan putouksen alla olevaan altaaseen ja itsekin siitä siinä haaveilin. Uiminen jäi lopulta haaveeksi, sillä paikalliseen tapaan sää muuttui hetkessä ja auringonpaiste vaihtui kunnon sadekuuroon. Aaron nappasi tytön siinä vaiheessa kainaloonsa ja lähti autolle sadetta pakoon. Me muutkin keräsimme tavaramme ja lähdimme autoa kohti. Vaikka uimaan ei päässytkään, niin tulihan siinä kastuttua joka tapauksessa. :)

Sade tietenkin ehti loppua jo ennen kuin me pääsimme edes autolle saakka, mutta retki oli ohi ja matka jatkui. Edessä oli vielä lisää upeita maisemia ylhäältä vuorelta alas merelle. Joku kerta aion todellakin päästä reissuun vielä niin, että on mahdollisuus pysähtyä kuvaamaan noita maisemia!

Olimme takaisin campuksella jo pian puolen päivän jälkeen. Vaikka olikin yleinen vapaapäivä, kaupat olivat auki, joten lähdimme Janethin ja Candicen kanssa shoppailemaan. Kyllä tuntuu niin mukavalta, kun ei ole riippuvainen kenenkään kyydistä, vaan voi itse hypätä rattiin ja mennä minne haluaa - kunhan vaan jompi kumpi koulun pakettiautoista on paikalla, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää... Tällä kertaa meitä onnisti ja paku oli pihassa. Lähdimme Aceen ostamaan seuraavan illan suureen muotinäytökseen koristelurekvisiittaa. Muotinäytös oli myös yksi varainkeruutempaus.

Janethin kanssa kävimme myös muuten shoppailemassa ja sekös oli kivaa... Janeth kun on ollut täällä jo pari vuotta, niin hän tietää jo paikat. Kävimme sellaisissa paikoissa, joista minulla ei ollut mitään hajuakaan enkä taatusti olisi osannut niihin mennä ilman Janethia. Minulla on hieman suppeahko vaatevarasto mukana, joten halusin hieman laajentaa sitä. Janeth vei minut kirpputorille, minne vaatteet tulevat Japanista. Paikka on paikallisten keskuudessa hyvin suosittu. Minulle se oli vähän pettymys, enkä löytänyt sieltä kuin yhden t-paidan ja flanellipaidan saariretkien iltoja varten. Kun olimme maksaneet ostoksemme, Janeth mainitsi, että kirpparilla on alakerrassa yksi huone vaatteita, josta saa mättää kassalta saatavaan muovisäkkiin niin paljon vaatetta kun saa mahtumaan ja säkillisen hinta on 25 dollaria. Mielenkiintoni heräsi oitis ja kävimmekin katsomassa huonetta. Vastassa ollut näky oli mielenkiintoinen. Huone oli muuten tyhjä, mutta lattialla oli vaatetta koko huoneen täydeltä reilun metrin korkeudelta. Tänne piti päästä takaisin... Janeth lupasi, että tullaan takaisin isommalla porukalla, sillä säkkiin mahtuu useammankin löydöt.

Torstaina heti yritimmekin huoneen valloitusta, mutta olimme myöhässä... Kauppa meni kiinni viideltä ja olimme pihassa viittä vaille viisi. Sovimme uuden yrityksen perjantaille. Silloin meillä olikin paremmin aikaa, kun työpäivä päättyi jo puolilta päivin. Lähdimme Janethin kanssa jo etukäteen hoitelemaan muita asioita ja kun ehdimme kirpparille, toiset olivat jo siellä. Näky oli huvittava. Naiset ja lapset istuivat vaatekasan päällä kaivamassa vaatteita. Tai lapset eivät kyllä istuneet vaan juoksivat, hyppivät ja kierivät kasassa. Sinne kasan päälle mekin kiipesimme löytöjä tekemään. Muut olivat aivan ammattilaisia löytämään vaikka mitä aarteita kasasta. Ja mikäs heillä oli löytöjä tehdessä, kun ovat pieniä ja siroja. Meikäläinen tunsi itsensä elefanttisarjalaiseksi... Mutta löytyi sieltä jotain sentään minullekin. Lopulta, kun pari tuntia olimme kaivauksia tehneet, saaliina oli kaksi säkillistä vaatetta. Oma osuuteni ei ollut kuin 3 dollaria, joten olin todella amatööri! :)

Torstain muotinäytös oli todellinen menestys! Sen eteen oli tehty hurjasti töitä ja kyllä kannattikin. Oppilaat olivat aivan upeita! Pienimpien teemana oli kuninkaalliset tai paikalliset perinneasut. Isommat alakoululaiset pukeutuivat 80-luvun tyyliin. Muita teemoja oli mm. businesspukeutuminen, urheiluasut ja do it yourself.

Tytöt takahuoneessa näytöksen alkua odottamassa
Girls at the back stage waiting for the fashion show

Paikallisia perinneasuja
Cultural costumes

Do-it-yourself

Muutamat ovat kyselleet, millainen sää täällä on. Lyhyesti sanottuna kuuma ja kostea. Päivälämpötilat pyörivät kolmessakympissä (mittareita täällä ei ole missään, mutta kun seuraa ennusteita, niin tuollaista se aina tarjoaa), yöksi lämpötila laskee noin 25 asteeseen. Sade on jokapäiväinen seuralainen. Yleensä sadekuurot kestävät vain muutaman minuutin kerrallaan ja ovat välillä hurjan rankkoja. Kun kunnon kuuro yllättää, luokkahuoneessa ei kuule kunnolla edes omaa puhettaan. Välillä saattaa olla sateisempiakin päiviä, jolloin aurinkoa ei paljoakaan näy ja vettä tulee pitkin päivää enemmänkin. Normaalipäivänä kuuroja saattaa tulla muutamia päivän mittaan. Kun sade alkaa, ensin sen kuulee. Kun sateen kohina alkaa, on syytä juosta, jos on taivasalla, jollei halua kastua. 

Kastumisesta tuli mieleen, että kun tuo flunssa yritti iskeä, sanoin yhtenä iltana Janethille, että nyt tuntuu siltä, että taidan mennä kämpille ja ottaa kuuman... Sen pidemmälle en ehtinyt, kun Janeth jatkoi lauseen loppuun ...suihkun. Nauroin Janethille, että kuumasta suihkusta täällä voi vain haaveilla, mutta jos ottaisin kuuman teekupposen. Janeth ihmetteli, että miten niin kuumasta suihkusta voi vain haaveille, onhan teillä kuuma vesi. Olin vähän että, älä viitsi vitsailla, mutta Janeth oli ihan tosissaan ja käski kokeilla. Menin kämpille ja suihkuun. Avasin myös kuumavesihanan (jonka olin avannut ensimmäisen ja ainoan kerran ensimmäisellä kerralla kun täällä suihkun otin) ja olin aivan onnesta soikeana! Hanasta tuli lämmintä vettä!!! Ensimmäistä kertaa kuukauteen sain lämpimän suihkun. Kylläpä se tuntui luksukselta! Mutta siihen se sitten ilo sitten jäikin. Seuraavalla kerralla lämminvesipuolelta ei tullut mitään, eikä sen jälkeenkään, ennen kuin tänä aamuna syy löytyi. Meidän talon katolla on vesisäiliö, jossa vesi lämpiää aurinkopaneelien avulla. Kun säiliö tyhjenee, se pitää täyttää... Kukaan ei vaan ollut meille sitä kertonut. Tänä aamuna sain opastuksen, mistä löytyy hana, joka pitää avata, jotta säiliön saa täytettyä. Ohjeen mukaan hana piti sulkea, kun vesi alkaa vuotaa yli. Mielenkiintoista. Avasin hanan ja mietin, että kuinkahan kauan säiliön täyttymiseen menee aikaa. Valmistelin siinä aamiaista kun katolta alkoi valua vettä oikein urakalla. Ei ollut vaikeaa tietää, että säiliö on nyt täynnä. Josko nyt sitten saisi nauttia lämpöisistä suihkuista, kun osaa täyttää säiliön.

Tähän asti täällä on nettiin halutessaan pitänyt aina mennä toimistolle, mutta vähitellen tuokin asia alkaa korjaantua. Viikko sitten perjantaina meille kerrottiin, että nyt netti toimii myös asunnoissa - paitsi meillä, kun meidän modeemi oli rikki. Meille luvattiin hankkia uusi modeemi. No, eipä tuo ollut niin iso juttu, sillä naapuritalossa asuvan Tim-Pastorin wifi kantaa meille asti, joten pääsimme nauttimaan surffailusta omassa asunnossa - mutta vain yhden päivän ajan, sillä seuraavana iltana netti ei enää toiminutkaan. Maanantaina Janeth meni Telecomille asiaa ihmettelemään ja sieltä luvattiin, että nyt asia olisi kunnossa. Vaan ei ollut. Vasta perjantaina taas netti alkoi toimia ja tällä kertaa se jäikin toimintaan. Meillekin löytyi modeemi, mutta wifi-reititintä ei löytynytkään... Mutta piuhalla olisi saanut liitettyä koneensa verkkoon. Vaan ei MacBook Airia... Vaan onneksi se Tim-Pastorin netti kantaa meillekin asti!

Jos muuten on viikko ollut täynnä mitä ihmeellisimpiä ihania asioita, niin on siihen mahtunut jotain ikävääkin. Yhtenä yönä könysin unissani vessaan taskulampun valossa. Kun vedin vessan oven kiinni, kuulin jotain outoa ääntä (sen normaalin kitinän lisäksi, mitä ovi pitää). Yritin lampun valossa ilman silmälaseja katsella, mistä ääni tuli, mutta en nähnyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Kun pois lähtiessäni avasin oven, näin valokeilassa gekon putoavan lattialle. En kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Totesin vaan, että se oli varmaan jäänyt jotenkin jumiin ja ääni tuli siitä, että se yritti päästä irti ja nyt se pääsi irti. Aamulla, kun menin seuraavan kerran vessaan, nyt silmälasit päässä, gekko oli edelleen samassa paikassa. Lähempi tarkastelu ei ollut kovin kivaa katsottavaa. Gekkoparan sisälmykset olivat sen vieressä lattialla...

Eikä tuo jäänyt ainoaksi gekoksi, jonka olen ovella onnistunut teurastamaan. :( Tänään, kun lakaisin huoneeni lattian, ihmettelin, kun oven saranapuolella kuhisi melkoinen määrä pikkumuurahaisia. Aloin lakaista niitä pois, kun huomasin oven alla olevan pienen gekon. Kuvittelin ensin sen olevan siellä muurahaisapajilla, mutta tilanne olikin päinvastainen. Muurahaiset olivat siellä gekon takia. Jotenkin gekko oli onnistunut ahtautumaan oven alle ja ilmeisesti lattia on niin epätasainen, että kun olen avannut tai sulkenut ovea, gekko on puristunut kuoliaaksi.

Tänään olimme suunnitelleet Janethin ja Candicen kanssa lähtevämme heti aamusta kaupungille, kun minä tarvitsin hiustenleikkuun. Naiset halusivat tulla mukaan katsomaan täkäläistä kampaamotyöskentelyä. Mutta suunnitelmat eivät ihan onnistuneet. Toinen paku seisoi pihassa surullisena toinen eturengas tyhjänä. Toinen oli saarta kiertämässä ja tuli takaisin vasta myöhään iltapäivällä. Autoa odotellessa oli hyvää aikaa taas pyykätä jokaviikkoinen pyykkirumba ja jatkaa muuttoa uuteen luokkaan. Perjantaina miehet jo kantoivat pöydät ja tuolit vanhasta luokastani vanhaan atk-luokkaan, eli uuteen luokkaani. Menin itse perässä katsomaan, missä kunnossa luokka nyt on. Luokassa odottikin yllätys... Luokka ei todellakaan ollut vielä siivottu ja muuttovalmis. Nurkassa nökötti vanha räjähtänyt sohva. Pyysin miehiä kantamaan sohvan pois luokasta. Yksi miehistä totesi, että kun siellä on nuo kissanpennut... Sohvan takana totta tosiaan oli viisi kissanpentua!!! Koululla majaileva Koby-kissa oli raskaana kun tulin tänne ja ehkä noin kolme viikkoa sitten se oli taas sutjakassa kunnossa. Kukaan ei tiennyt, mihin se oli synnyttänyt. Nyt nuo pennut löytyivät. Yksi luokan ikkunoista ei ole kunnolla paikoillaan ja sen raosta Goby on päässyt kulkemaan luokkaan ja ulos.

Koby syöttämässä pentujaan
Koby feeding her kittens

Kun lähestyin pentuja, yksi niistä (suurin) asettui toisten suojaksi ja alkoi sähistä kuin leijonaemo konsanaan. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun pennut näkivät ihmisen. Kaksi pennuista oli selvästi muita pienempiä. Yksi oli musta, toiset tiikeriraidallisia. Musta oli toinen pienistä. Otin sen syliin ja se painautui tiukasti minua vasten ja tarttui kynsillään paitaani kiinni. Lähdin sen kanssa hakemaan tavaroita vanhasta luokastani ja olin saman tien oppilaiden ympäröimä. Kaikki olivat pennusta innoissaan - enkä minä vähiten. :D Minulla ei ennen olekaan ollut koulukissaa. Nyt niitä on sitten samantien viisi!

Sitä autoa kun ei kuulunut, aloin taas haaveilla ääneen, että olisipa oma auto. Janeth sanoi, että jonkun oppilaamme isä on täällä autokauppias ja häneltä voisimme kysellä autoa. 500 dollarilla saa kuulemma jo täysin toimivan auton. Houkuttelee todellakin hankkia oma auto... Etenkin, kun tuossa viikolla jutustelin Frankyn kanssa ja voipi olla, että tulen viettämään tällä saarella ainakin seuraavat kaksi ja puoli vuotta...