Arjen juhlaa

Elämä tällä saarella on hyvin yksinkertaista. Siksi pienetkin asiat, jotka ilostuttavat arkea, tuntuvat suurilta. Kun normiarkeeni kuuluu jokailtainen piipahdus läheiselle urheilukentälle kävelylle, on Sokehs Ridgelle kiipeäminen sen rinnalla yhtä juhlaa. Ei tarvitse kiertää tylsää, tasaista rataa sammakoita väistellen vaan saa pistää koivet töihin kavutessa huipulle alkumatkasta kanoja ja loppumatkasta rottia väistellen. :D Mutta ennen kaikkea saa nauttia luonnon keskellä liikkumisesta ja upeista näköaloista. Harvemmin tuonne tulee enää kameraa mukaan otettua, mutta nyt kun on pitänyt testailla tuota action-kameraa, piti se tietysti napata kerran mukaan. Sen olen jo oppinut tuolla vekottimella kuvaamisesta, että jos haluaa saada laadukkaita kuvia jossain muualla kuin vedessä, on vedenpitävä kotelo syytä unohtaa ja napata kamera sellaisenaan käyttöön. Muuten värit vääristyy samoin kuin horisontista tulee todella kupera. Tuon takia olenkin jo todennut, että vaikka tuo järkkäri on hieman iso mukana raahattava, otan sen jatkossa mielelläni mukaan aina kun haluan kunnon kuvia.

Näkymä Sokehs Ridgeltä merelle ja lentokentälle.
View from Sokehs Ridge to the ocean and the airport.

Tällainenkin puu matkan varrelta löytyy.
One tree on the way to top.

Joka kuukausi pyrimme tekemään yhden sunnuntairetken johonkin saaren nähtävyyksistä tai muuten vaan meitä kiinnostavaan paikkaan. Tällä kertaa vuorossa oli Nan Madol, johon itse pääsin jo viime lukuvuoden aikana tutustumaan. Nämä meidän reissut vaatii välillä vähän säätöä... Tälläkin kertaa aamulla vähän ennen sovittua lähtöaikaa selvisi, että rehtori ei pysty lähtemään mukaan ja lähtijöiden määräkin tuntui kovin vähäiseltä. Hetken aikaa rehtori näytti jo miettivän, josko retki peruttaisiin kokonaan. Pienen kyselykierroksen perusteella lähtijöitä oli kuitenkin sen verran, että rehtori ei voinut reissua perua. Nyt oli vaan ongelma, kuka lähtee "oppaaksi" ja kuskiksi. Minä tiesin kyllä reitin perille, joten lopulta päädyttiin siihen, että minä toimin "oppaana" ja koska lähtijöitä on sen verran vähän, mahdutaan pakuun, jota kuka vain meistä pystyisi ajamaan.

Lähdön hetken koittaessa paikalle ilmestyi kuitenkin enemmän lähtijöitä ja totesimme, että paku on meille liian pieni. Mutta kukaan lähtijöistä ei ollut ajanut lava-autoa (paitsi minä - mutta minä en suostu sillä toista kertaa lähtemään liikenteeseen). Lopulta yksi pojista tuumasi, että hän on joskus ajanut vastaavaa. Hän siis hyppäsi kuskin paikalle ja päästiin matkaan. Tuttuun tapaan tankki oli tyhjä, joten ensin piti suunnata tankille. Hyvin nopeasti pystyin toteamaan, että kuskilla ei todellakaan ollut homma ihan hanskassa... Auton mitat oli pahasti hukassa. Joka kerta kun tiessä oli kuoppa (ja niitä täällä riittää), näytti siltä, että kuski yritti väistää sen, mutta ajoi suoraan monttuun. Huoltoaseman pihassa oli hieman ruuhkaa ja päästäkseen dieseltankille piti ajaa aika ahtaaseen väliin rakennuksen ja toisen auton välistä. Tässä vaiheessa tuli viimeistään täysin selväksi, että kuski oli kuutamolla. Hän ajoi kuin henkilöautoa ja lopputuloksena oli vääjämättömästi osuma viereiseen autoon. Huoh... Onneksi vauhtia ei juurikaan ollut, joten vahingot jäivät naarmujen tasolle, mutta hirvitti ajatus matkasta saaren toiselle puolelle tämän kuskin kyydissä. Ei auttanut muu kuin pistää kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja rukoilla paljon enkeleitä varjelemaan. Enemmiltä haavereilta onneksi vältyttiin, mutta enpä vähään aikaan olekaan pelännyt kyydissä niin paljoa kuin nyt tein.

Nan Madol.

Rauniolle päästäkseen pitää kahlata kymmenisen metriä. Pois lähtiessä oli nousuveden aika, joten sitten kahlattiin vähän syvemmissä vesissä.
To reach the ruins you have to wade about ten meters. It was a high tide when we left the ruins so we had to wade quite deep. 

Nuorissa miehissä on paljon energiaa ja näköjään vähän apinankin vikaa. :D
There is a lot of energy in young men - and some monkey element. :D

Paluumatkalla poikettiin samalla saaren kulmalla sijaitsevalle Kepirohin vesiputoukselle, jota uudet vapaaehtoiset eivät vielä olleet nähneet. Tuonne on kyllä kiva viedä ihmisiä, kun ihastus on niin aitoa, kun he näkevät putouksen ensimmäistä kertaa! Merivedessä kahlaamisen jälkeen oli mukava pulahtaa raikkaaseen makeaan veteen pesemään suolat pois iholta ja nauttimaan vilvoittavasta tunteesta.

Kepirohi fall.

Kaksi kertaa vuodessa oppilaatkin pääsevät nauttimaan koulupäivästä piknikin muodossa. Peruskoululaiset viettivät omaa piknik-päiväänsä Nett pointissa. Oppilaat kuskattiin rannalla paikalliseen tyyliin lava-autojen lavalla. Vanhempia oli myös paljon mukana, joten vanhempien kyydeillä kulki myös paljon oppilaita. Hieman on eri meininki näissä kuljetuksissa kuin Suomessa... Ei paljon vastuukysymyksiä kysellä, kun oppilaat pakataan tiiviisti lavalle.

Lähes perillä rannalla.
On the way to the beach for the school picnic.

Rutikuivassa maassa rannalla kasvavia kukkia.
Flowers growing in extremely dry place on the beach.

Pienemmät oppilaat matalassa vedessä opettajien ja vanhempien valvovien silmien alla.
Younger students were swimming and playing in the swallow water.

Isompien oppilaiden vesileikkejä.
Older students playing in the water.

Hyppiminen veteen oli isompien suurimpia riemuja.
Jumping into the water was one of the biggest joy of older students.

Päivänsankari. Mrs V vietti syntymäpäiväänsä ja oppilaat olivat järjestäneet hänelle yllätyksenä kunnon nyyttäripöydän synttärikakkuineen.
Mrs V had her birthday. Her students had a surprise potluck for her with huge cake and lot of other food.

Aika kiva tapa kuluttaa koulupäivää...
Quite a nice way to spent a school day...

Piknikillä kun oltiin, niin ruokaa riitti. Ja sitä myös jaettiin muille. Tämä hymypoika ojensi minulle maapähkinävoileivän syötäväksi. Täällä toimii ajatus: "Sharing is caring" eli jakaminen on välittämistä.
There is a lot of food at the picnic. And they share the food with others. This smiling boy gave me a peanut butter sandwich. Here they say that "Sharing is caring".

Pikkuapinat puussa.
Little monkeys in the tree.

Minun piknikin kohokohta - mustekala!
The best thing about my picnic - octopus! 

Ruoka voi tehdä arjesta myös yhtä juhlaa. Aina välillä pitää saada jotain erityistä. Onneksi netti on pullollaan reseptejä, joten puuttellisillakin raaka-aineilla voi saada loihdittua ihania herkkuja, kun löytää sen oikean reseptin. Kesästä lähtien kun olen kokkaillut vegaanisti, niin välillä on aiheittaunut hieman päänvaivaa millä korvaisi tiettyihin ruokiin oleellisena osana kuuluvan juuston. Ja voi sitä onnea, kun löysin herkullisen vegaanisen juustokastikkeen ohjeen ja pääsin nautiskelemaan kunnon nacholautasellisesta lämpimän juustokastikkeen kera!

Vegaaninen nacholautanen juustokastikkeella, jossa ei ole juustoa lainkaan.
Vegan nacho plate with vegan cheese sauce (and there is actually no cheese at all...)

Yksi suuri ilon aihe on ollut löytää kampaaja, joka on oppinut ymmärtämään, mitä minä haluan, vaikka en sitä välttämättä osaisi ihan täsmällisesti hänelle kertoa. Viimeiselle kampaajareissulle nappasin netistä muutaman kuvan mukaan kivasta hiusmallista. Kampaajani katseli sitä hetken ja täsmensi muutamilla kysymyksillä. Lopputulos on aivan erilainen kun kuvassa, mutta paljon enemmän sitä, mitä todella halusin! Saapa nähdä, joko ensi kerralla uskallus (minun) riittäisi vielä astetta lyhyempään...

Uusi hiustyyli.
My new hairstyle.