Kuching - kissakaupunki

Mitenköhän minulta oli mennyt aikaisemmin ihan ohi fakta, että Kuching on kissakaupunki... Itse asiassa bahasan kielen sana kuching on suomennettuna juuri kissa. Kissat hallitsivat kaupungin katukuvaa monella tavalla. Kaupunkiin saavuttaessa heti "kaupunginportilla" oli vastassa kaunis valkoinen, iso kissapatsas. Eipä ollut kamera valmiina sillä hetkellä, eikä sitten tullut käveltyä sinne myöhemmin. Mutta noita kissapatsaita oli ympäri kaupunkia ja kaikenlaisia kissakuvia muutenkin. Tällainen kissaihminen tunsi tulleensa kotiin. :D 

Museot olen koko reissuni ajan kiertänyt kaukaa. Kuchingissa tein kuitenkin poikkeuksen. Täytyyhän sitä nyt reissullaan edes yhdessä museossa käydä. Tämä museo sopi oikein hyvin tuoksi yhdeksi "tilastomuseoksi". Olihan kyseessä kissamuseo! 

Kissamuseo mäen päällä on vanha Kuchingin hallintorakennus. Täällä ollaan ilmeisen viehtyneitä avaruusraketteihin. :D

Museon kisuja toivottamassa tervetulleeksi.

Ensimmäistä kertaa reissullani olin tilanteessa, että en tiennyt, kuinka kauan aioin viipyä paikassa mihin olin tullut. Yhden yön ikkunattomassa pikkukopissa nukuttuani halusin joka tapauksessa vaihtaa ikkunalliseen huoneeseen. Kysyin samasta majapaikasta, onko heillä ikkunallisia huoneita. Yhden hengen huoneita ei ollut, mutta kahden hengen huone kyllä. Pyysin saada katsoa, millainen huone olisi, mutta se ei ollut kuulemma mahdollista, sillä huone ei ollut vapaa ennen kahta. Kummallista... Ohi kulkiessani olin huomannut yhden ikkunallisen huoneen oven olevan auki ja huone oli aivan tyhjä. Perjantaiaamupäivän käytinkin siis tutustuen kaupungin majoitustarjontaan ja etsien paikkaa, missä viipyisin vähintäänkin viikonlopun yli, ehkä pidempäänkin, riippuen siitä, saisiko haaveilemani kouluvierailun järjestymään seuraavalle viikolle. Olin lähettänyt sähköpostia koululle ja kysynyt mahdollisuutta vierailuun, mutta en ollut saanut sieltä vielä mitään vastausta.

Majoitustarjontaa Kuchingissa on paljon. Tarjolla on kaikkea mahdollista viiden tähden hotelleista lääviin. Olin illalla syödessäni käydessä katsellut jo sillä silmällä paikkoja, että millä alueella haluaisin majottua. Niinpä suunnistin suoraan Green Hill -kadulle, joka on edullisten majapaikkojen keskittymä. Lähdin kyselemään järjestelmällisesti jokaisesta hotellista vapaita huoneita. Kaikkialla oli vapaata, joten aika monta erilaista huonetta kävin katsomassa. Suurin osa jokseenkin kulahtaneita. Osa hotelleista oli tunkkaisia ja savuisia, kun sisätiloissa sai polttaa. Kun kerran valinnanvaraa oli, halusin huoneen, jossa on oma vessa ja suihku. Löysin lopulta yhden ihan mukavanoloisen hotellin, jonka nimi oli 48. Huone oli iso ja valoisa. Siellä oli avokaappi, johon sai ripustettua vaatteita, pöytä, siisti kylppäri (jossa suihku oli perällä), ilmastointi, TV (jota en kertaakaan avannut) ja oikein hyvä sänky kohtuullisilla tyynyillä. Lisäksi aulassa oli vesiautoomatti, josta sai täyttää juomapullonsa ilmaiseksi. Hinnaksi sain neuvoteltua 65 ringgittiä yöltä. Valintani tehtyä kävin hakemassa tavarani My Placesta ja muutin majapaikkaa.

Kissojen lisäksi toinen Kuchingia leimaava juttu on jokivarsi. Siitä tuli suosikkipaikkani. Joka päivä kävin siellä kävelemässä, välillä parikin kertaa päivässä. Tunnelma siellä oli erilainen päivällä ja illalla. Joen toisella puolella oli Sarawakin hallintorakennus ja hallitsijan asunto, Astana. Siellä oli myös suosittu ruokapaikka ja pieni linna. Joen yli pääsi veneellä. Matka maksoi vain 50 senttiä (12,5 meidän senttiä).  Auringonlaskun aikaan rannalle kerääntyi ihmisiä ihan vaan chillailemaan. Ihmiset istuskelivat penkeillä, ostivat myyntikojuista syötävää ja seurustelivat keskenään. Pitkin rantabulevardia oli siellä täällä muusikoita soittamassa ja laulamassa. Musiikki vaihteli paikallisista lauluista klassikoihin ja päivän hitteihin. Iltavalaistuksessa jokivarsi oli hieno!

Oikealla Kuchingin uusi hallintorakennus iltavalaistuksessa.

Tällä(kin) veneellä tuli joki ylitettyä.

Hallintorakennus lähempää ja päiväsaikaan kuvattuna.

Hallitsijan asunto (tai siis pieni osa siitä. Hyvää kuvaa ei mistään kohtaa tahtonut saada otettua). En kyllä kuvaa ottaessa huomannut tuota lintua tuolla taivaalla...

Lauantai-iltana olin taas auringonlaskun aikaan rannalla ja kun olin auringonlaskun ihaillut ja käännyin toiseen suuntaan, tajuntaani tunkeutui kummallinen ajatus. Piti olla täysikuu, mutta taivaalla näkyi vain olemattoman ohut sirppi, eikä kunnolla sitäkään. Katsoin ensin, että taivas on pilvessä, mutta äkkiä se vaihtoehto oli poissuljettu. Pilvisellä taivaalla ei tähdet näy, nyt näkyi. Aivoissa raksutti hetken ennen kuin päädyin siihen, että kyseessä täytyy olla kuunpimennys. Enpä ole ennen eläissäni sellaista nähnyt. Nytkin siis ihan vahingossa. Olihan se hieno kokemus. Sitä kuvatessani pari nuorta tyttöä tuli kysymään, saisivatko he haastatella minua. Sehän sopi. Tytöillä oli opintoihin liittyen tehtävänä haastatella ihmisä joenvarren asioihin liittyen. Vastaavanlaiseen haastatteluun törmäsin myöhemmin käydessäni turisti-infosta kyselemässä tietoja, mutta tämä haastattelu koski luonnollisestikin turisti-infon palveluja.

Haastattelija ja haastateltava

Päivät Kuchingissa olivat leppoisia ja rauhallisia. Joka päivälle oli kuitenkin jotain aktiviteettia. Perjantain päähomma oli uuden majoituksen etsiminen, lauantaina kirkkoreissu, sunnuntaina geokätköily, maanantaina perinnekylä ja tiistaina kissamuseo + orkideapuutarha. Kirkko sijaitsi muutaman kilometrin päässä jokivarresta. Sinne päästäkseen piti ottaa taksi. Kirkko sijaitsee seurakunnan ylläpitämän koulun yhteydessä ja siellä on englanninkielinen jumis. Mistään en onnistunut löytämään tietoa jumiksen alkamisajasta. Tarkkaa osoitettakaan ei netistä löytynyt, vain kadunnimi. Sen avulla yhdessä taksikuskin kanssa yritimme kirkkoa löytää. Pienen kiertelyn jälkeen onnistumme löytämään ison kyltin, joka osoitti kirkon olevan siinä suunnassa, mistä olimme juuri tulleet. Kuski kääntyi takaisin päin, mutta kirkkoa ei näkynyt. Ehdotin, että kuski kysyisi ohi kulkevalta jalankulkijalta, missä kirkko on. Olimme parkissa käytännössä kirkon edessä, mutta sillä kohdalla ei enää ollut minkäänlaista kylttiä ja kirkko oli vähän sisemmällä pihalla.

Orkideapuutarhasta

Kirkossa viereeni istui kiinalainen nainen, jonka englannista en meinannut saada mitään selvää. Muutenkin täällä on taas ihan oma tapa puhua englantia ja menee varmaan hetki, ennenkuin opin tämän tyylin sisäistämään. Nämä ihmiset kun eivät osaa ääntää s, r ja k -kirjaimia. Ice on siis ai, milk on mil ja rice on lais. Jumis oli ehtoollisjumalanpalvelus. Vieruskaverini pyysi minut kaverikseen jalkojen pesuun. Ehtoollisen jakaminen oli taas erilainen mitä olen ennen nähnyt. Diakonit jakoivat leivän ja viinin ihmisille penkkeihin, niinkuin adventtikirkossa on tapana. Mutta kun he lähtivät jakamaan, kaikkia, jotka halusivat osallistua ehtoolliseen, pyydettiin nousemaan seisomaan. Sitä mukaa, kun oli saanut leivän ja viinin, istuttiin alas. Näin jakajien oli helppo nähdä, vieläkö joku oli ilman ja toisaalta täydessä kirkossa oli huomattavasti helpompi saada jaettua kaikille, kun ihmiset pystyivät itse siirtymään lähemmäs penkkirivin päätä ottamaan leivän ja viinin.

Jossain vaiheessa jumista vieruskaverini kyseli mitä suunnitelmia minulla on jumiksen jälkeen. Kun kerroin, ettei minulla ole mitään erityisiä suunnitelmia, hän alkoi ehdottaa, että lähtisin hänen mukaansa ja hän voisi hieroa minut. En oikein innostunut ajatuksesta. Jotenkin tämä vieruskaveri vaikutti oudolta. Seuraavaksi hän kysyi, olenko kasvissyöjä ja olisi vienyt minut syömään jonnekin. Tähänkään en innostunut, kun en saanut oikein mitään selvää, minne hän olisi minua ollut viemässä. Jumiksen jälkeen hän selkeästi kuvitteli minun olevan lähdössä hänen kanssaan. Onneksi alakoulun johtajaopettaja oli myös kirkossa ja halusin puhua hänen kanssaan jumiksen jälkeen mahdollisesta koululla vierailustani. Pääsinkin hänen juttusilleen, mutta jotenkin vaikutti siltä, että hän ei ollut ollenkaan innokas ottamaan koululle vierasta. Hän sanoi, että hänen pitää puhua asiasta ensin kollegoidensa (yläkoulun rehtorin ja päiväkodin johtajan) kanssa. Hän pyysi minua soittamaan tiistaiaamuna, jotta hän voi maanantain aikana puhua asiasta. Näin sitten sovimme. Kun asia oli hoidettu, johtajatar kysyi, onko minulla kyyti takaisin hotellille. Sanoin, että en oikeastaan tiedä, kun en saanut vieruskaveristani selvää. Opettajan tehokkuudella johtajatar hankki minulle saman tien kyydin hotellille.

Kuchingin sunnuntaimarkkinat on rankattu yhdeksi kaupungin to do -jutuksi. Niinpä sunnuntaiaamuna sonnustauduin liikkeelle markkinat mielessä. Olin kartasta katsonut markkinoiden sijaintipaikan. Nekin olivat vähän kauempana, mutta silti kävelymatkan päässä. Matkalla olisi vielä sopivasti loput kaupungin kolme geokätköä, joita en vielä ollut hakenut. Menomatkalla poimin yhden muurahaisten tiukasti vartioiman, likaisen purkin puunkolosta. Päivä oli taas aurinkoinen ja kuuma. Olin vielä onnistunut jättämään hattuni lentokentälle vievään bussiin Johor Bahrussa. Oli siis markkinoilta jotakin ostettavaakin. Kun pääsin paikkaan, missä markkinoiden piti olla, siellä ei ollut mitään markkinoihin viittaavaa. Kävelin vähän pidemmälllekin, mutta mitään markkinoita ei löytynyt. Vähän siinä ihmettelin asiaa, mutta totesin sitten, että olkoon, en ala edes kyselemään keneltäkään vaan lähden etsimään loput geokätköt. Onhan noita markkinoita nähty. Parempi vaan, kun pysyy pois, niin ei tule tehtyä heräteostoksia.

Loput kaksi kätköä oli yhtä lailla muurahaisten vartioinnissa ja yhtä likaisia kuin ensimmäinenkin. Tuollaiset kätköt eivät kuulu suosikkeihini. Harmikseni mikään Kuchingin purkeista ei ollut tarpeeksi iso, että olisin voinut tiputtaa sinne Balilta matkaan tarttuneen matkalaisen. Toivottavasti jossain tulee vastaan riittävän kokoinen purkki. Kätköjä hakiessani löysin itseni ensin toisen maailmansodan veteraanien muistomerkiltä ja sitten kaupugin keskellä olevasta puistosta, jonka keskellä on pieni tekojärvi. En olisi noihinkaan paikkoihin taatusti "eksynyt", jos ei niissä olisi kätköjä ollut.

Maanantaina heittäydyin täysin turistiksi. Hyppäsin shuttlebussiin, joka vei Sarawakin kulttuurikylään. Kylä sijaitsee hulppean Santubong-vuoren juurella, Damain rannan tuntumassa. Kylässä on edustettuna kaikki suurimmat Sarawakissa elävät etniset ryhmät. Siellä pääsee tutustumaan heidän kulttuuriinsa ja elintapoihin. Kylässä on useita tyypillisä longhouseja, joissa paikalliset asuvat jokien varsilla. Noihin longhouseihin on mahdollista myös majoittua niin kulttuurikylässä kuin monissa paikoissa ympäri Sarawakiakin. Talot ovat nimensä mukaan pitkiä, rivitalon kaltaisia, mutta eivät ollenkaan kuin meidän rivitalot. Ensinnäkin ne on rakennettu enimmäkseen riu'uista ja puusta. Jokaisella perheellä on oma asunto keittiöineen, mutta asuntojen edustalla on yhteinen oleskelutila, jossa miehet istuvat yhdessä iltaa naisten pysyessä sisällä. Monet portaat talojen sisällä olivat tosi kapeita ja jyrkkiä. Sai oikein tosissaa keskittyä niitä kiipeämään ja laskeutumaan. Lisäksi astinlaudat olivat niin kapeita, että päkiä juuri ja juuri siihen sopi. Meinas vähän hirvittää niitä kavutessa... Toinen asia, joka tuntui aika hurjalta, oli se, että noissa puisissa taloissa oli avoimia tulisijoja jopa keskellä lattiaa. Joissakin taloissa tulisijassa oli tuli, eikä ketään mailla halmeillakaan sitä vahtimassa. 

Kultturikylän ravintola ja teatteri hulppeissa maisemissa.

Tyypillinen long house.

Ne raput...

Kahdesti päivässä kulttuurikylän väki esittää turisteille upean shown teatterirakennuksessa. Jokainen etninen ryhmä esittää oman perinnetanssinsa pukeutuneena huikean hienoihin perinneasuihin. Osa tanssijoista oli noissa asuissaan myöhemmin kylässä omissa taloissaan ottamassa vieraita vastaan. Monessa talossa oli kyseisen etnisen ryhmän ihmisiä tekemässä jotain heidän perinnepuuhiaan - käsitöitä tai ruokia. Useammassa paikassa ostin tarjolla olleita syötäviä. Mukaan tarttui mm. cassavalastuja, riisi"tippaleipä" (tehty riisijauhosta, palmusokerista ja vedestä rasvassa uppopaistaen) ja sitten jotain aivan kummallisia (mutta hyviä) palmun rungosta tehdystä jauhosta ja kookosmaidosta tehtyjä pippurin kokoisia palleroita. Samaisesta palmujauhosta ja kookosmaidosta tehdyn "pannukakunkin" söin. Tuon heimon väki käyttää palmujauhoa riisin sijasta. Oli tosi mielenkiintoinen uusi tuttavuus!

Suurimmat aplodit saanut tanssija

Kaikki tanssijat yhdessä viimeisessä tanssissa.

Yhden talon "asukit"

Miekantekijä

Syöminen Kuchingissa oli ihan oma ohjelmanumeronsa. Kaupungissa on useita länsimaisia ostoskeskuksia, joiden yhteydessä on myös länsimaista ruokaa tarjoavia ravintoloita. Luonnollisestikin hinnat näissä paikoissa ovat korkeammat kuin paikallista ruokaa tarjoavissa food courteissa, joita löytyy pitkin katujen varsia. Halvimmillaan söin paikallisessa ravintolassa kuudella ringgitillä (1,50 €). Tuohon hintaan sisältyi myös juoma. Hotellini lähellä oli myös yksi intialainen ravintola, jossa kävin jopa kaksi kertaa syömässä ja kummallakin kerralla söin saman annoksen. Tuo annos maksoikin sitten 26 ringgittiä (6,50€). Summa tuntui tosi isolta täkäläisittäin. Yhden kerran kävin myös paljon mainostetussa TopSpot -food courtissa. TopSpot sijaitsee yhden liikerakennuksen/parkkihallin kattotasanteella ja tarjoaa pääasiassa kalaa ja muita mereneläviä. Olin ihan ihmeissäni, mitä siellä söisin, kunnes yhden ruokakojun tarjoilija opasti minut systeemiin ja suositteli yhtä kalaa. Siiitä sitten rakensimme yhdessä minulle annoksen. Kala poimittiin jäiden seasta tiskiltä ja punnittiin. Otin kalalle kaveriksi sweet and sour -kastikkeen ja riisiä. Vaikka kala itse oli pieni, annos oli niin iso, että en mitenkään jaksanut syödä kaikkea.

Noissa kauppakeskuksissa oli myös muutama hyvin varustettu ruokakauppa. Onnistuin yhdestä löytämään jopa Ryvitan ruisnäkkäriä, jopa kolmea erilaista. Kun hotellillani ei ollut aamiaista tarjolla, noita näkkäreitä söin maapähkinälevitteen kanssa aamiaiseksi. Ja kun löysin Sun-Maidin minikokoisia rusinarasioita pussillisen, yhtenä aamuna laitoin rusinoita vielä näkkärin päälle ja olipa muuten hyvä yhdistelmä! Tietysti se "pakollinen" omena kuului myös aamiaiseen. PItäähän se lääkäri täälläkin pitää loitolla. :D